Livia Altmann

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Livia Altmann
Henkilötiedot
Syntynyt13. joulukuuta 1994 (ikä 29)
Glarus Süd, Sveitsi
Kansalaisuus  Sveitsi
Jääkiekkoilija
Pelipaikka puolustaja
Maila vasen
Pituus 166 cm
Paino 65 kg
Pelaajaura
Pääsarjaura 2012–2020
Seurat ZSC Lions (SWHL A)
Colgate University (NCAA)

Livia Altmann (s. 13. joulukuuta 1994 Glarus Süd) on sveitsiläinen uransa päättänyt jääkiekkoilija.[1]

Altmann on EHC Churin kasvatti. Kaudella 2012-2013 hän pelasi ensimmäisen kerran pääsarjatasolla ZSC Lionsin joukkueessa. Hän voitti tulokaskaudellaan Sveitsin mestaruuden. Vuoteen 2016 asti Altmann edusti Lionsia toimien kaudella 2015-2016 joukkueen kapteenina. Hän edusti vuodet 2016-2019 Colgate Universitya, jonka jälkeen palasi Lionsiin kaudeksi 2019-2020 ennen pelaajauransa lopettamista.[1]

Altmann valittiin myös edustamaan Sveitsin maajoukkuetta vuodesta 2013 vuoteen 2019 asti jokaisissa olympialaisissa sekä maailmanmestaruuskilpailuissa. Vuosien 2016, 2017 ja 2019 maailmanmestaruuskilpailuissa sekä vuoden 2018 talviolympialaisissa Altmann toimi joukkueen kapteenina. Vuonna 2014 Altmann voitti olympiapronssia Sveitsin joukkueen kanssa.[1]

  1. a b c Livia Altmann EliteProspects. Viitattu 24.4.2021. (englanniksi)