Lori Loughlin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Lori Loughlin

Lori Anne Loughlin ['lɒklɪn] (s. 28. heinäkuuta 1964 Queens, New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen näyttelijä, joka on näytellyt paljon televisiossa. Loughlin tunnetaan muun muassa sarjasta Summerland.

Loughlin oli naimisissa vuodet 19891996 Michael Burnsin kanssa. Loughlin vihittiin toisen aviomiehensä, Mossimo Giannullin kanssa 25. marraskuuta 1997. Heillä on kaksi tytärtä, Isabella Rose (s. 16. syyskuuta 1998) ja Olivia Jade (s. 28. syyskuuta 1999).

Pääsykoeskandaali

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maaliskuussa 2019 Lori Loughlin nousi esiin yhtenä epäillyistä vanhemmista pääsykoeskandaalissa, jossa satojen rikkaiden perheiden lapsia epäillään autetun maksusta ja vilpillisin keinoin pääsemään opiskelijoiksi Yhdysvaltojen huippuyliopistoihin. Loughlinin epäillään järjestäneen tyttärensä, sosiaalisen median vaikuttajan Olivia Jade Giannullin pääsyn Etelä-Kalifornian yliopistoon sepittämällä tälle olematon soutuharrastus. Ennen kohun käynnistymistä tytär oli kertonut julkaisemallaan videolla, että on kiinnostunut lähinnä juhlimisesta eikä niinkään opinnoista. Oikeudessa Loughlin kiisti syyllisyytensä.[1][2][3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.