Louhentori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Louhentori on Espoon Pohjois-Tapiolassa sijaitseva ostoskeskus. Louhentori koostuu kahdesta rakennuksesta osoitteissa Louhentie 14 ja 16 ja ne yhdessä muodostavat Louhentorin liikekeskuksen. Louhentorin rakennukset ovat yksikerroksiia, profiililtaan matalia ja vaaleita ja ne liittyvät ympäröivien asuinrakennusten mukaiseen arkkitehtuuriin.[1]

Louhentori on Tapiolan puutarhakaupungin ns. pohjoisen lähiön keskus. Rakennukset on suunniteltu alusta lähtien kiinteäksi osaksi Tapiolan palveluverkostoa, palvelemaan erityisesti lähialueen asukkaita.[1]

Louhentorin pohjoispuolella sijaitsee kallioinen Louhentori-niminen aukio sekä Louhenaukio-niminen linja-autojen kääntöpaikka ja päätepysäkki.[2] Kääntöpaikka esiintyy Louhentorin ohella vuoden 1958 pienoismallissa, joka on tehty Pentti Aholan laatiman asemakaavan mukaisesti.[1]

Louhentorilla toimineita yrityksiä ja palveluita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louhentie 14:ssa toimi alun perin Elannon elintarvikemyymälä, joka myöhemmin muuttui Siwaksi. Siwa oli toiminnassa vielä vuonna 2014 ja jonkin aikaa sen jälkeen. Louhentie 14 on ollut tyhjillään Siwan lopetettua. Siwassa oli mm. Matkahuollon pakettipiste.[1]

Louhentie 16:n valmistumisen myötä Pohjois-Tapiolan palvelutarjonta laajeni huomattavasti uusin palveluin – kioskilla, postilla (Louhentorilla 1970–1979), Fiat-autoliikkeellä, kampaamolla, kemikaliolla, sähköliikkeellä sekä baarilla (ravintolalla), eli Grilli Torolla. Ravintola Grilli Toro on toiminut vuoden 1970 toukokuusta lähtien samoissa tiloissa.[1]

Louhentie 16:ssa on toiminut 2010- ja 2020-luvuilla Grilli Toron lisäksi ainakin asianajotoimisto, työvaateliike sekä pizza-kebab-ravintola.[2][3] Aikaisempia tiloissa toimineita ovat edellisten lisäksi olleet maahantuontiliike, kioski ja pelihalli.[1]

Arkkitehtuuri ja rakennusten historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louhentorin on suunnitellut arkkitehti Bror Söderman ollessaan Asuntosäätiön suunnitteluosaston palveluksessa. Söderman tunnetaan etenkin Kivenlahden amfin suunnittelijana. Louhentie 14 valmistui vuonna 1967 ja Louhentie 16 vuonna 1970. Rakennuttajana toimi Asuntosäätiö, joka myi valmiit rakennukset niiden käyttäjille.[1]

Alueen ensimmäinen asemakaava hyväksyttiin vasta vuonna 1995, kun alue oli jo merkittäviltä osin rakennettu.[2]

Rakennusten luonne, piirteet ja suhde ympäristöönsä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennukset sijaitsevat Pohjois-Tapiolan erään merkittävän kokoojakadun, Louhentien varrella. Alkuperäisen Pohjois-Tapiolan rakennuskanta koostuu pääosin 1960-luvulla rakennetuista 3–5-kerroksista lamellitaloista, sekä matalista rivitaloista. Rakennusten pohjoispuolella olevalta Louhenaukiolta johtaa porrastettu kävely-yhteys ostoskeskukselle. Kävely-yhteys jatkuu limittyvänä kävelytasona, joka kytkeytyy rakennusten muodostamiin pieniin aukiotiloihin. Rakennusmassat ovat Louhentien suuntaisia ja suorakaiteen muotoisia ja ne edustavat 1960-luvulle tunnusomaista matalaa ja selkeälinjaista liikerakentamista. Louhentie 16 eli pohjoisempi rakennus on jaettu ulkokäytävällä pituussuunnastaan kahteen osaan. Ulkokäytävän katossa on kupolin muotoisia kattoikkunoita, minkä johdosta muuten hämärään tilaan saadaan luonnonvaloa.[2]

Ulospäin suuntautuvat julkisivut ovat valkeaksi maalattua tiiltä, ulkokäytävän varrella on käytetty tummaa kivilaattaa. Ulkotiloissa katot on puupaneloitu. Ulkotilojen suunnittelussa on arvioiden mukaan haluttu kiinnittää erityistä huomiota ulkotilojen viihtyisyyteen.[2]

Louhentie 14:n edustalla on katettu terassimainen alue, joka jatkuu pohjoisemman rakennuksen suuntaan ja jatkaa rakennuksen läpi kulkevan kävely-yhteyden ja rakennusten muodostavaa tilasarjaa. Terassialueella on aikaisemmin sijainnut pieni vesiallas suihkulähteineen.[2]

Merkittäviä muutoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louhentie 14:n kohdistuneita merkittäviä muutoksia ovat olleet:

  • Vesialtaan kattaminen
  • Myymälän pääoven muutos
  • Lastauslaiturin ajoportin poistaminen
  • Varastojen rakentaminen lastauslaiturille
  • Lastauslaiturin osittainen purku[1]

Louhentie 16:n kohdistuneita merkittäviä muutoksia ovat olleet:

  • Grilli Toron terassin kattaminen (1974)
  • Postitoimipaikan ja liiketilojen muutokset (1979–1980)
  • Grilli Toron kylmiön rakentaminen itäjulkisivun puolelle (1995)
  • Uusi jätekatos rakennusten väliseen tilaan (1999)[1]

Grilli Toron tulipalo 1976

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Grilli Torossa syttyi tulipalo 7.5.1976. Tulipalo sai alkunsa päälle jääneestä rasvakeittimestä. Ravintola oli palon jälkeen vain pari kuukautta suljettuna, eivätkä tuhot olleet erityisen vaikuttavat.[1]

Katon kantavat rakenteet säästettiin sellaisenaan, mutta kolmea vaurioitunutta kattopalkkia päädyttiin varmuuden vuoksi tukemaan teräspilarilla ja -palkilla. Korjauksen suunnittelusta vastasi Insinööritoimisto Ilmari Hyppänen.[1]

Palon jälkeen irtokalusteet olivat kuvien perusteella hyvässä kunnossa, mutta ravintolan puupanelointi oli hiiltynyt tai nokeentunut melko mustaksi. Tulipalon jälkeen Grilli Toro laajeni viereiseen liiketilaan.[1]

Arkkitehtuurin inventointi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Louhentorin ostoskeskuksesta on teetetty kiinteistöjen omistajien toimesta rakennushistoriaselvitys vuonna 2013 ja se on valmistunut vuonna 2014. Selvityksen laati Arkkitehtitoimisto Livady Oy.[1]

Louhentori on myös osana Espoon ostoskeskuksten inventointia, joka on julkaistu vuonna 2021 Espoon kaupunkisuunnittelukeskuksen toimesta.[2]

Rakennusten suojelu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rakennuksia ei ole suojeltu. Vuonna 2021 vireillä olleen asemakaavan muutoksen (aluenumero 212900) periaatteissa oli, että Louhentie 16 säästetään ja suojellaan asemakaavan merkinnällä sr-1 ja Louhentie 14 puretaan. Louhentie 14:n edustalla oleva katos on katsottu kaupunkikuvallisesti ja historiallisesti tärkeäksi ja sen säilyttämistä tai tarvittaessa rakentamista samanlaisena uudelleen on kaavamuutoksen yhteydessä 2021 edellytetty.[2]

Vuoden 2021 tilanne oli, että asemakaavan muutos oli odottamassa hyväksymiskäsittelyä.[2]

  1. a b c d e f g h i j k l m Louhentori - Rakennushistorian selvitys 28.2.2014. Livady Oy. Viitattu 10.5.2024.
  2. a b c d e f g h i Espoon ostoskeskusten inventointi 30.9.2021. Espoon kaupunkisuunnittelukeskus. Viitattu 10.5.2024.
  3. Google Street View 2011. Google. Viitattu 10.5.2024.