Loyd Jowers

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Loyd Jowers (20. marraskuuta 1926[1]20. toukokuuta 2000) omisti Jim’s Grill -ravintolan motelli Lorrainen vieressä, missä Martin Luther King murhattiin 4. huhtikuuta 1968. Joulukuussa 1993 Jowers väitti ABC:n Prime Time Livessa kuuluneensa Kingin murhan suunnitelleeseen salaliittoon ja saaneensa 100 000 dollaria murhan järjestelyistä. Hän kertoi palkanneensa Kingin ampuneen murhaajan ja saaneensa murha-aseen mieheltä, jota kutsuttiin Raouliksi. Vuonna 1998 Kingin suku nosti kanteen Jowersia ja ”muita tuntemattomia salaliittolaisia” vastaan Memphisin siviilioikeudessa. 8. joulukuuta 12 henkilön valamiehistö totesi Jowersin syylliseksi ja katsoi että Jowersin lisäksi salaliittoon kuului myös valtiovallan edustajia.

26. elokuuta 1998 Yhdysvaltain oikeusministeriö käynnisti tutkinnan Jowersin väitteistä. Tutkinta valmistui kesäkuussa 2000. Jowersin väitteitä salaliitosta ei pidetty uskottavina. Jowers kuoli sydänkohtaukseen 73-vuotiaana vain hieman aiemmin, 20. toukokuuta 2000.

  1. Social Security Death Index Interactive Search ssdi.rootsweb.ancestry.com. Viitattu 8.2.2011. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]