Luettelo Kreikan vuorista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kreikan vuoret kattavat noin 80 prosenttia maan pinta-alasta, ja näin Kreikka on Euroopan kolmanneksi vuoristoisin maa Norjan ja Albanian jälkeen.[1]

Kreikan merkittävin vuorijono on Píndosvuoristo, joka kulkee Manner-Kreikan poikki pohjois–eteläsuunnassa ja jatkuu tavallaan vuorijonona myös Peloponnesoksella ja Kreetalla. Koillis-Kreikassa on joitakin yksittäisiä korkeita vuoria, kuten Kreikan korkein vuori Ólympos (2 918 metriä). Myös suuri osa Kreikan saarista on vuoria, jotka kohoavat Egean nykyisin merenalaisesta maamassasta. Noin 40 vuorta ylittää 2 000 metrin korkeuden.[2]

Antiikin ajalla monet vuorista yhdistettiin jumaliin. Esimerkiksi Ólympos oli Zeuksen ja muiden olympolaisten jumalten koti, Parnassós yhdistettiin Apolloniin, ja Elikónas eli Helikon oli muusien kotiseutua.[1]

Korkeimmat vuoret

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä luettelo luettelee kaikki Kreikan vuoret, joiden korkeus on yli 1 000 metriä. Monihuippuisista vuorista mainitaan yleensä vain korkein huippu, vaikka myös joku matalammista huipuista olisi yli 1 000 metriä korkea.[3]

Ólympos, Kreikan korkein vuori.
Órvilosvuoren aluetta Kreikan ja Bulgarian rajalla.
Papíkiovuori.
Píndosvuoriston kalliomuodostelmia Metéorassa.
Vuori Vuoristo Sijainti Korkeus (m)
Ólympos (Mýtikas) Thessalia (Lárisa), Keski-Makedonia (Pieria) 2 918
Smólikas Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina), Länsi-Makedonia (Grevená) 2 637
Vóras (Kaïmaktsalán) Keski-Makedonia (Pélla), Pohjois-Makedonia 2 524
Grámmos Pohjoinen Píndos Länsi-Makedonia (Kastoriá), Epeiros (Ioánnina), Albania 2 520
Gkióna Eteläinen Píndos Keski-Kreikka (Fokis) 2 510
Týmfi (Gkamíla) Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 2 497
Vardoúsia (Kórakas) Eteläinen Píndos Keski-Kreikka (Fokis) 2 495
Parnassós Eteläinen Píndos Keski-Kreikka (Fokis, Boiotia, Fthiotis) 2 457
Ída (Psiloreítis) Kreeta (Réthymno) 2 456
Páchnes Lefká Óri (Madáres) Kreeta (Chaniá) 2 453
Kakardítsa Athamaniká, Eteläinen Píndos Epeiros (Ioánnina), Thessalia (Tríkala) 2 429
Taÿ́getos Peloponnesos (Lakonia) 2 407
Kyllíni (Zíreia) Peloponnesos (Korinthia) 2 376
Aroánia (Chelmós) Peloponnesos (Akhaia) 2 355
Varnoúntas (Peristéri) Länsi-Makedonia (Flórina), Pohjois-Makedonia 2 334
Tymfristós (Veloúchi) Eteläinen Píndos Keski-Kreikka (Evrytanía) 2 315
Lákmos (Peristéri) Eteläinen Píndos Epeiros (Ioánnina), Thessalia (Tríkala) 2 295
Katarachiás Athamaniká, Eteläinen Píndos Epeiros 2 280
Vasilítsa Pohjoinen Píndos Länsi-Makedonia (Grevená, Ioánnina) 2 249
Falakró (Boz Ntag) Itä-Makedonia (Dráma) 2 230
Erýmanthos Peloponnesos (Akhaia) 2 224
Órvilos (Slavjanka) Itä-Makedonia (Dráma, Sérres), Bulgaria 2 212
Tringía Eteläinen Píndos Thessalia (Tríkala) 2 204
Doúsko (Nemërçkë) Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 2 198
Piéria (Flámpouro) Keski-Makedonia (Pieria, Kozáni) 2 190
Karáva (Schizokáravo) Ágrafa, Eteläinen Píndos Thessalia (Kardítsa), Keski-Kreikka (Evrytanía) 2 184
Tzéna Keski-Makedonia (Pélla) 2 182
Lýgkos (Avgó) Länsi-Makedonia (Grevená, Ioánnina) 2 177
Kakoplévri (Miliá) Länsi-Makedonia (Grevená, Ioánnina) 2 159
Mavrovoúni (Flénga) Länsi-Makedonia (Grevená, Ioánnina) 2 157
Pínovo Keski-Makedonia (Pélla) 2 156
Oíti Keski-Kreikka (Fthiotis) 2 152
Díkti (Spathí) Lasíthi- eli Díktivuoret Kreeta (Lasíthi) 2 148
Avgó Thessalia (Tríkala) 2 148
Aféntis Christós Lasíthi- eli Díktivuoret Kreeta (Lasíthi) 2 141
Vérno (Vítsi) Länsi-Makedonia (Flórina, Kastoriá) 2 128
Áskio (Siniátsiko) Länsi-Makedonia (Kozáni) 2 111
Pentéleia Peloponnesos (Akhaia, Korinthia) 2 109
Kaliakoúda Keski-Kreikka (Evrytanía) 2 101
Vérmio Keski-Makedonia (Imathía) 2 052
Chatzí Thessalia (Tríkala) 2 038
Áthos Keski-Makedonia (Chalkidikí) 2 033
Bélles (Kerkíni) Keski-Makedonia (Kilkís, Sérres), Bulgaria 2 031
Trapezítsa Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 2 024
Maínalo Peloponnesos (Arkadia) 1 980
Óssa (Kíssavos) Thessalia (Lárisa) 1 978
Pachtourniáska Thessalia 1 976
Chelidóna Keski-Kreikka (Evrytanía) 1 975
Tómaros (Olýtsika) Länsi-Kreikka (Ioánnina) 1 974
Menoíkio Makedonia (Sérres, Dráma) 1 963
Pangaío Itä-Makedonia (Kavála) 1 956
Fraktó Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma), Bulgaria 1 953
Kópsi Keski-Kreikka (Evrytanía) 1 939
Olígyrtos Peloponnesos (Arkadia, Korinthia) 1 935
Párnonas (Malevós) Peloponnesos (Lakonia, Arkadia) 1 936
Panachaïkó Peloponnesos (Akhaia) 1 928
Panaitolikó (Katelános) Keski-Kreikka (Aitolia-Akarnania) 1 924
Flámpouro Epeiros (Ioánnina) 1 914
Kóziakas (Kerkétio) Thessalia (Tríkala) 1 901
Galátsi Thessalia 1 894
Voúrinos Länsi-Makedonia (Kozáni, Grevená) 1 866
Kírkouri Pohjoinen Píndos 1 860
Moráva Thessalia 1 854
Váltos Epeiros (Árta) 1 852
Vrontoús Makedonia (Sérres, Dráma) 1 849
Títaros Lárisa, Makedonia (Kozáni, Pieria) 1 839
Kokkiniás Keski-Kreikka 1 832
Chaïntoú (Erýmanthos) Koúla, Keskinen Rodópi Traakia (Xánthi), Makedonia (Dráma), Bulgaria 1 828
Koukouroúntzos Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 1 827
Elatiá (Kará Nteré) Keskinen Rodópi Makedonia (Dráma) 1 826
Zygós Thessalia 1 822
Saïtás Peloponnesos (Arkadia, Akhaia) 1 811
Mitsikéli Pohjoinen Píndos Ioánnina 1 810
Trachý Peloponnesos (Arkadia, Argolis) 1 808
Tsamantás (Mourgkána) Thesprotia, Albania 1 806
Vóio Länsi-Makedonia (Kastoriá, Kozáni) 1 805
Kédros Eteläinen Píndos Thessalia (Tríkala) 1 796
Boútsi Länsi-Makedonia (Flórina) 1 795
Marmáti Peloponnesos (Akhaia) 1 794
Klokós Peloponnesos (Akhaia) 1 778
Kéntros Kreeta (Réthymno) 1 777
Triklário Länsi-Makedonia (Flórina) 1 776
Veroúsia Eteläinen Píndos Kardítsa 1 775
Artemísio Peloponnesos (Argolis) 1 771
Neraidovoúni Keski-Kreikka 1 761
Mavronóros Peloponnesos (Korinthia) 1 757
Froúsia Óri Eteläinen Píndos 1 756
Lýrkeio Peloponnesos (Arkadia, Argolis) 1 755
Velliá (Méllia) Länsi-Makedonia 1 754
Negkózis Kokkinólakos Eteläinen Píndos Árta 1 750
Elikónas (Helikon) Keski-Kreikka (Boiotia) 1 748
Dírfi Euboia 1 743
Stámna Keskinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma), Bulgaria 1 739
Tsekoúra Keski-Kreikka (Aitolia-Akarnania) 1 734
Koústa Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 1 731
Óthrys Keski-Kreikka (Fthiotis, Lárisa) 1 726
Gerolékkas Keski-Kreikka (Fokis) 1 714
Tsakaláki Keski-Kreikka (Aitolia-Akarnania) 1 712
Kouslári Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma) 1 704
Mouríki Länsi-Makedonia (Kastoriá) 1 703
Mártsa Eteläinen Píndos Evrytanía 1 690
Vlachovoúni Keski-Kreikka (Fokis) 1 672
Makrýkampos Pohjoinen Píndos Epeiros (Ioánnina, Albania) 1 672
Paramythiá (Gkorílas) Epeiros (Thesprotia) 1 658
Voulgára Evrytanía, Kardítsa 1 654
Mávro Vounó Keski-Makedonia 1 653
Máli Mádi (Órlovo) Länsi-Makedonia 1 652
Páiko Keski-Makedonia (Pélla, Kilkís) 1 650
Asími Thessalia 1 642
Kteniás (Chteniás) Peloponnesos (Arkadia, Argolis) 1 634
Aínos Jooniansaaret (Kefaloniá) 1 628
Pílio (Pelion) Thessalia (Magnisía) 1 624
Farmakás Peloponnesos (Argolis) 1 616
Kamvoúnia Makedonia (Kozáni, Grevená) 1 615
Soúli Thesprotia, Ioánnina 1 615
Xirovoúni (Xerovoúni) Eteläinen Píndos Ioánnina 1 614
Sáos (Fengári) Pohjoisen Egean saaret (Samothráki) 1 611
Xirovoúni (Xerovoúni) Länsi-Kreikka 1 607
Psilí Koryfí Akarnaniká Aitolia-Akarnania 1 589
Skepastó Peloponnesos (Akhaia) 1 588
Boúmistos Keski-Kreikka 1 577
Chásia Thessalia (Tríkala), Länsi-Makedonia (Grevená) 1 564
Kírfi (Xirovoúni) Keski-Kreikka (Boiotia) 1 560
Seléna Kreeta (Lasíthi) 1 559
Stoúros Pohjoinen Píndos Ioánnina 1 559
Krátsovo Thessalia (Tríkala) 1 554
Vráchos Keski-Makedonia 1 551
Varvára Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma) 1 547
Tríkorfo Keski-Kreikka (Fokis) 1 545
Tsernáki Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma) 1 523
Lykomnímata Eteläinen Píndos Keski-Kreikka (Evrytanía, Fthiotis) 1 522
Agkathés Kreeta (Chaniá) 1 511
Papíkio Itäinen Rodópi Traakia (Rodópi), Bulgaria 1 510
Flámpouro Keski-Makedonia 1 509
Kaláthio Peloponnesos (Messenia) 1 490
Ourída Makedonia (Flórina), Albania 1 480
Aféntis Kavoúsi (Óri Thrýptis) Thryptí- eli Siteíavuoret Kreeta (Lasíthi) 1 476
Óri Nafpaktías (Gkrávara) Keski-Kreikka (Aitolia-Akarnania) 1 472
Goulinás Keski-Kreikka (Fthiotis) 1 467
Roúskio Peloponnesos 1 457
Vronteró (Tsoutsoúli) Makedonia (Flórina) 1 456
Vouná Goúras Thessalia 1 454
Tourlí Kreeta (Chaniá) 1 454
Órliakas Pohjoinen Píndos Makedonia (Grevená) 1 453
Afrodísio Peloponnesos (Arkadia, Akhaia) 1 445
Kérkis (Kerketéas) Pohjoisen Egean saaret (Sámos) 1 434
Skiadovoúni Peloponnesos (Elis, Akhaia) 1 424
Lýkaio Peloponnesos (Messenia, Arkadia) 1 421
Kallídromo Keski-Kreikka (Fthiotis) 1 419
Xirovoúni (Xerovoúni) Euboia (Euboia) 1 417
Antichásia Länsi-Makedonia, Thessalia (Tríkala) 1 416
Achladóvouno (Achlát Tsal) Itäinen Rodópi Traakia (Xánthi) 1 415
Párnitha (Parnes) Attika 1 413
Kithairónas (Kithairon) Attika, Keski-Kreikka (Boiotia) 1 409
Óchi Euboia 1 398
Tetrázio (Tetrázi) Peloponnesos (Messenia) 1 389
Tártaris Chóvoli-Aroáneia (Akhaia) 1 385
Dovrás Länsi-Makedonia (Kozáni) 1 378
Ntévas Länsi-Makedonia (Flórina 1 373
Skoteiní Euboia 1 362
Profítis Ilías Länsi-Makedonia 1 361
Ítamos Thessalia (Kardítsa) 1 360
Geráneia Attika, Peloponnesos (Korinthia) 1 351
Mínthi Peloponnesos (Elis) 1 345
Pyxariás Euboia 1 351
Anthiró Keskinen Rodópi Makedonia (Dráma) 1 332
Zarkorráchi Epeiros (Préveza, Ioánnina) 1 332
Apopigádi Kreeta (Chaniá) 1 331
Ágkistro (Tsingéli) Makedonia (Sérres, Dráma) 1 330
Kasidiáris Ioánnina 1 329
Koutsókrana Ioánnina 1 324
Kryonerítis Kreeta (Réthymno) 1 312
Lekáni (Tsal Ntag) Itä-Makedonia (Kavála) 1 298
Ellinítsa Peloponnesos (Arkadia) 1 297
Madára Peloponnesos (Lakonia) 1 297
Pelinaío Pohjoisen Egean saaret (Chíos) 1 297
Chionovoúni Peloponnesos 1 296
Kir Er Krané Itäinen Rodópi Traakia (Xánthi) 1 286
Skopós Länsi-Makedonia (Kozáni) 1 284
Thesprotiká Óri Epeiros (Préveza) 1 274
Rezénikos Peloponnesos (Arkadia) 1 274
Megalovoúni Peloponnesos (Argolis, Korinthia) 1 273
Gymní Koryfí Keski-Makedonia 1 272
Vromovrysaíika Óri Peloponnesos (Messenia) 1 270
Vyrsíni Itäinen Rodópi Traakia (Rodópi, Bulgaria) 1 267
Aetorráchi Länsi-Makedonia 1 257
Tsemperoú Peloponnesos (Arkadia) 1 254
Kantílio Euboia 1 246
Farmakovoúni Epeiros (Thesprotia) 1 240
Ornó Kreeta (Lasíthi) 1 237
Asteroúsia (Kófinas) Kreeta (Irákleio) 1 231
Tsoúka Karalí Pohjoinen Píndos Länsi-Makedonia (Grevená) 1 231
Óri Kyparissías Peloponnesos 1 225
Aigáleo Peloponnesos 1 220
Attávyros Dodekanesia (Ródos) 1 215
Lástos Dodekanesia (Kárpathos) 1 215
Parthénio Peloponnesos 1 215
Taínaro (Sangiás) Peloponnesos (Lakonia) 1 214
Ypsário Makedonia (Thásos) 1 204
Vounó Charavgís Epeiros (Thesprotia) 1 202
Chortiátis Keski-Makedonia (Thessaloniki) 1 201
Arachnaío Peloponnesos (Argolis) 1 199
Orióntas Peloponnesos (Arkadia) 1 191
Mavrovoúni Euboia 1 189
Gaïdourovoúni Peloponnesos 1 184
Sorós Kreeta (Réthymno) 1 184
Ágios Díkaios Kreeta (Chaniá) 1 181
Kroússia (Mavrovoúni) Keski-Makedonia (Kilkís, Sérres) 1 179
Megáli Tsoúka Epeiros (Ioánnina) 1 173
Óri Kourénton Epeiros (Ioánnina) 1 173
Ólympos Euboia 1 172
Pýrgos Länsi-Makedonia 1 170
Cholomóntas Keski-Makedonia (Chalkidikí) 1 165
Eláti (Stavrotá) Jooniansaaret (Lefkas) 1 158
Karvoúnis Pohjoisen Egean saaret (Sámos) 1 150
Sgourotópi Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma) 1 150
Pitsadaíiko Peloponnesos (Korinthia) 1 147
Agriokerasiá Peloponnesos (Arkadia) 1 143
Trapezóna Peloponnesos (Argolis, Korinthia) 1 137
Sidérotas Kreeta (Réthymno) 1 136
Agía Dynatí Jooniansaaret (Kefaloniá) 1 131
Patéras Attika 1 131
Koulochéra Peloponnesos (Lakonia) 1 125
Roúdi Jooniansaaret (Kefaloniá) 1 124
Dídymo Peloponnesos 1 121
Kotzá Itä-Makedonia (Dráma) 1 115
Korakovoúni Peloponnesos 1 114
Pentéli (Pentelikon) Attika 1 107
Ortholíthi Peloponnesos (Troizinía) 1 105
Pýrgos Tsougkrí Epeiros (Árta) 1 104
Vertískos Keski-Makedonia (Thessaloniki) 1 103
Ágios Ilías Peloponnesos (Arkadia) 1 100
Sotíra Peloponnesos (Korinthia) 1 100
Kerasiá Peloponnesos (Arkadia) 1 098
Aloktéri Euboia 1 096
Kalogerovoúni Peloponnesos 1 095
Kerdýlio Keski-Makedonia (Thessaloniki, Sérres) 1 092
Soúza Läntinen Rodópi Itä-Makedonia (Dráma) 1 089
Katsonýchi Kreeta (Réthymno) 1 085
Kouloúkonas Kreeta (Réthymno) 1 084
Vounó Mouzakaíikon Epeiros (Préveza) 1 082
Chlomó Keski-Kreikka (Boiotia) 1 079
Kókkini Ráchi Jooniansaaret (Kefaloniá) 1 079
Drískos Eteläinen Píndos Epeiros (Ioánnina) 1 078
Koutroúlis Kreeta (Chaniá) 1 071
Psilí Ráchi Peloponnesos (Korinthia) 1 068
Sápka (Sílo) Traakia (Évros, Rodópi) 1 065
Filiátes Epeiros (Thesprotia) 1 064
Karagkiózi Itä-Makedonia (Dráma) 1 055
Mavrovoúni Thessalia (Lárisa) 1 054
Fyllíio Thessalia 1 054
Profítis Ilías Thessalia (Lárisa) 1 045
Klókova Keski-Kreikka (Aitolia-Akarnania) 1 037
Athéras Pohjoisen Egean saaret (Ikaría) 1 037
Chionístra Länsi-Kreikka 1 034
Paliovoúna (Píntiza) Peloponnesos 1 032
Bachriámi Peloponnesos (Argolis) 1 031
Ymittós (Hymettos) Attika 1 026
Messápio Keski-Kreikka (Boiotia) 1 021
Vounó Malounioú Thesprotia (Maloúni) 1 020
Skóllis Peloponnesos (Akhaia) 1 016
Sámitos Kreeta (Réthymno) 1 013
Mélissa Pohjoisen Egean saaret (Ikaría) 1 011
Nartháki Thessalia (Fthiotis/Lárisa) 1 011
Zas (Zévs) Kykladit (Náxos) 1 004
Kapsás Kreeta (Lasíthi) 1 002
Kouroúpa Kreeta (Réthymno) 1 001

Muita tunnettuja vuoria ja kukkuloita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. a b The Mountains of Greece Discover Greece. Viitattu 15.8.2016.
  2. Mountains Visit Greece. Arkistoitu 8.8.2016. Viitattu 15.8.2016.
  3. Greece mountains and peaks Peakery. Viitattu 15.8.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]