Luettelo televisiosarjan Lost jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Lost on yhdysvaltalainen draamasarja, jota esitettiin ABC-kanavalla vuosina 2004–2010 yhteensä kuuden tuotantokauden ja 121 jakson ajan. Lost kertoo salaperäiselle saarelle törmänneen lentokoneen matkustajista. Sen jaksoissa näytetään selviytyjien elämää saarella, minkä lisäksi jaksoissa näytetään yleensä takaumia sen keskeisen hahmon elämästä. Sarjassa seurataan myös saarella ennestään asuvien ”Toisten”, sekä rahtialuksella saapuvan joukon, tarinaa. Kuudes kausi kertoo takaumien sijaan selviytyjistä vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa lento ei koskaan törmää saarelle.

Lostin loivat Damon Lindelof ja J. J. Abrams, joka ohjasi sarjan pilottijakson. Sen ensimmäinen jakso perustui Jeffrey Lieberin alkuperäiseen käsikirjoitukseen nimeltään Nowhere.[1] Muita tärkeitä henkilöitä sarjan tuotannossa olivat muun muassa Carlton Cuse, Jack Bender, Adam Horowitz, Edward Kitsis, Stephen Williams, Elizabeth Sarnoff ja Bryan Burk. Sarjaa kuvattiin pääosin Oahun saarella, Havaijilla.

Kausi Jaksot Ensiesitys Yhdysvalloissa Ensiesitys Suomessa
Avausjakso Päätösjakso Avausjakso Päätösjakso
1 24 22. syyskuuta 2004 25. toukokuuta 2005 26. tammikuuta 2006 13. heinäkuuta 2006
2 24 21. syyskuuta 2005 24. toukokuuta 2006 31. elokuuta 2006 1. maaliskuuta 2007
3 23 4. lokakuuta 2006 23. toukokuuta 2007 16. elokuuta 2007 17. tammikuuta 2008
4 14 31. tammikuuta 2008 29. toukokuuta 2008 13. maaliskuuta 2008 5. kesäkuuta 2008
5 17 21. tammikuuta 2009 13. toukokuuta 2009 5. maaliskuuta 2009 25. kesäkuuta 2009
6 18 2. helmikuuta 2010 23. toukokuuta 2010 25. helmikuuta 2010 10. kesäkuuta 2010

Ensimmäinen tuotantokausi (2004–2005)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (1. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
1 1 Maahansyöksy (Pilot: Part 1) J. J. Abrams Tarina: Jeffrey Lieber, J. J. Abrams & Damon Lindelof
Käsikirjoitus: J. J. Abrams & Damon Lindelof
Jack 22. syyskuuta 2004 26. tammikuuta 2006
2 2 Selviytyminen (Pilot: Part 2) J. J. Abrams Tarina: Jeffrey Lieber, J. J. Abrams & Damon Lindelof
Käsikirjoitus: J. J. Abrams & Damon Lindelof
Charlie & Kate 29. syyskuuta 2004 2. helmikuuta 2006
3 3 Tabula Rasa Jack Bender Damon Lindelof Kate 6. lokakuuta 2004 9. helmikuuta 2006
4 4 Vaellus (Walkabout) Jack Bender David Fury Locke 13. lokakuuta 2004 16. helmikuuta 2006
5 5 Valkoinen kani (White Rabbit) Kevin Hooks Christian Taylor Jack 20. lokakuuta 2004 23. helmikuuta 2006
6 6 Nousevan auringon luola (House of the Rising Sun) Michael Zinberg Javier Grillo-Marxuach Sun 27. lokakuuta 2004 2. maaliskuuta 2006
7 7 Yöperhonen (The Moth) Jack Bender Jennifer Johnson & Paul Dini Charlie 3. marraskuuta 2004 9. maaliskuuta 2006
8 8 Huijari (Confidence Man) Tucker Gates Damon Lindelof Sawyer 10. marraskuuta 2004 16. maaliskuuta 2006
9 9 Erakko (Solitary) Greg Yaitanes David Fury Sayid 17. marraskuuta 2004 23. maaliskuuta 2006
10 10 Toisen kasvattama (Raised by Another) Marita Grabiak Lynne E. Litt Claire 1. joulukuuta 2004 30. maaliskuuta 2006
11 11 Ongelmia isän kanssa (All the Best Cowboys Have Daddy Issues) Stephen Williams Javier Grillo-Marxuach Jack 8. joulukuuta 2004 6. huhtikuuta 2006
12 12 Salkun sisältö (Whatever the Case May Be) Jack Bender Damon Lindelof & Jennifer Johnson Kate 5. tammikuuta 2005 13. huhtikuuta 2006
13 13 Peliä sydämmillä (Hearts and Minds) Rod Holcomb Carlton Cuse & Javier Grillo-Marxuach Boone 12. tammikuuta 2005 20. huhtikuuta 2006
14 14 Erilainen (Special) Greg Yaitanes David Fury Michael & Walt 19. tammikuuta 2005 27. huhtikuuta 2006
15 15 Kotiinpaluu (Homecoming) Kevin Hooks Damon Lindelof Charlie 9. helmikuuta 2005 4. toukokuuta 2006
16 16 Lainsuojattomat (Outlaws) Jack Bender Drew Goddard Sawyer 16. helmikuuta 2005 11. toukokuuta 2006
17 17 Erilaisia tulkintoja (...In Translation) Tucker Gates Javier Grillo-Marxuach & Leonard Dick Jin 23. helmikuuta 2005 18. toukokuuta 2006
18 18 Numerot (Numbers) Daniel Attias Brent Fletcher & David Fury Hurley 2. maaliskuuta 2005 25. toukokuuta 2006
19 19 Deus Ex Machina Robert Mandel Carlton Cuse & Damon Lindelof Locke 30. maaliskuuta 2005 1. kesäkuuta 2006
20 20 Älä vahingoita (Do No Harm) Stephen Williams Janet Tamaro Jack 6. huhtikuuta 2005 8. kesäkuuta 2006
21 21 Yhteisen asian hyvässä (The Greater Good) David Grossman Leonard Dick Sayid 4. toukokuuta 2005 15. kesäkuuta 2006
22 22 Karkulainen (Born to Run) Tucker Gates Tarina: Javier Grillo-Marxuach
Käsikirjoitus: Edward Kitsis & Adam Horowitz
Kate 11. toukokuuta 2005 22. kesäkuuta 2006
23 23 Maastamuutto (Exodus: Part 1) Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse useita 18. toukokuuta 2005 29. kesäkuuta 2006
24
25
24
25
Merimatka (Exodus: Part 2)
Tienraivaajat (Exodus: Part 3)
Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse useita 25. toukokuuta 2005 4. heinäkuuta 2006
11. heinäkuuta 2006

Toinen tuotantokausi (2005–2006)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (2. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
26 1 Tiedettä ja uskoa (Man of Science, Man of Faith) Jack Bender Damon Lindelof Jack 21. syyskuuta 2005 31. elokuuta 2006
27 2 Tuuliajolla (Adrift) Stephen Williams Steven Maeda & Leonard Dick Michael 28. syyskuuta 2005 7. syyskuuta 2006
28 3 Orientaatio (Orientation) Jack Bender Javier Grillo-Marxuach & Craig Wright Locke 5. lokakuuta 2005 14. syyskuuta 2006
29 4 Kaikki vihaavat Hugoa (Everybody Hates Hugo) Alan Taylor Edward Kitsis & Adam Horowitz Hurley 12. lokakuuta 2005 21. syyskuuta 2006
30 5 Löytötavaroita (...And Found) Stephen Williams Carlton Cuse & Damon Lindelof Jin & Sun 19. lokakuuta 2005 28. syyskuuta 2006
31 6 Hylätty (Abandoned) Adam Davidson Elizabeth Sarnoff Shannon 9. marraskuuta 2005 5. lokakuuta 2006
32 7 Toiset 48 päivää (The Other 48 Days) Eric Laneuville Damon Lindelof & Carlton Cuse Takaosan selviytyjät 16. marraskuuta 2005 12. lokakuuta 2006
33 8 Yhteentörmäys (Collision) Stephen Williams Javier Grillo-Marxuach & Leonard Dick Ana Lucia 23. marraskuuta 2005 19. lokakuuta 2006
34 9 Katen teot (What Kate Did) Paul Edwards Steven Maeda & Craig Wright Kate 30. marraskuuta 2005 26. lokakuuta 2006
35 10 Psalmi 23 (The 23rd Psalm) Matt Eerl Beesley Carlton Cuse & Damon Lindelof Mr. Eko 11. tammikuuta 2006 2. marraskuuta 2006
36 11 Jahtiporukka (The Hunting Party) Stephen Williams Elizabeth Sarnoff & Christina M. Kim Jack 18. tammikuuta 2006 9. marraskuuta 2006
37 12 Tulta ja vettä (Fire + Water) Jack Bender Edward Kitsis & Adam Horowitz Charlie 25. tammikuuta 2006 16. marraskuuta 2006
38 13 Vedätys (The Long Con) Roxann Dawson Steven Maeda & Leonard Dick Sawyer 8. helmikuuta 2006 23. marraskuuta 2006
39 14 Yksi niistä muista (One of Them) Stephen Williams Damon Lindelof & Carlton Cuse Sayid 15. helmikuuta 2006 30. marraskuuta 2006
40 15 Äitiysloma (Maternity Leave) Jack Bender Dawn Lambertsen Kelly & Matt Ragghianti Claire 1. maaliskuuta 2006 7. joulukuuta 2006
41 16 Koko totuus (The Whole Truth) Karen Gaviola Elizabeth Sarnoff & Christina M. Kim Sun 22. maaliskuuta 2006 14. joulukuuta 2006
42 17 Lukitus (Lockdown) Stephen Williams Carlton Cuse & Damon Lindelof Locke 29. maaliskuuta 2006 11. tammikuuta 2007
43 18 Dave Jack Bender Edward Kitsis & Adam Horowitz Hurley 5. huhtikuuta 2006 18. tammikuuta 2007
44 19 S.O.S. Eric Laneuville Steven Maeda & Leonard Dick Rose & Bernard 12. huhtikuuta 2006 25. tammikuuta 2007
45 20 Kaksi lähtöryyppyä (Two for the Road) Paul Edwards Elizabeth Sarnoff & Christina M. Kim Ana Lucia 3. toukokuuta 2006 1. helmikuuta 2007
46 21 Kysymysmerkki (?) Deran Sarafian Damon Lindelof & Carlton Cuse Mr. Eko 10. toukokuuta 2006 8. helmikuuta 2007
47 22 Kolme minuuttia (Three Minutes) Stephen Williams Edward Kitsis & Adam Horowitz Michael 17. toukokuuta 2006 15. helmikuuta 2007
48
49
23
24
Yhdessä elää, yksin kuolee (Live Together, Die Alone) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Desmond 24. toukokuuta 2006 22. helmikuuta 2007
1. maaliskuuta 2007

Kolmas tuotantokausi (2006–2007)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (3. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
50 1 Kaksi kaupunkia (A Tale of Two Cities) Jack Bender Tarina: Damon Lindelof
Käsikirjoitus: J. J. Abrams & Damon Lindelof
Jack 4. lokakuuta 2006 16. elokuuta 2007
51 2 Lasinen ballerina (The Glass Ballerina) Paul Edwards Jeff Pinkner & Drew Goddard Sun & Jin 11. lokakuuta 2006 23. elokuuta 2007
52 3 Lisäohjeita (Further Instructions) Stephen Williams Carlton Cuse & Elizabeth Sarnoff Locke 18. lokakuuta 2006 30. elokuuta 2007
53 4 Pelastukoon ken voi (Every Man for Himself) Stephen Williams Edward Kitsis & Adam Horowitz Sawyer 25. lokakuuta 2006 6. syyskuuta 2007
54 5 Elämisen hinta (The Cost of Living) Jack Bender Alison Schapker & Monica Owusu-Breen Mr. Eko 1. marraskuuta 2006 13. syyskuuta 2007
55 6 Tahdon (I Do) Tucker Gates Damon Lindelof & Carlton Cuse Kate 8. marraskuuta 2006 20. syyskuuta 2007
56 7 Ei Portlandissa (Not in Portland) Stephen Williams Carlton Cuse & Jeff Pinkner Juliet 7. helmikuuta 2007 27. syyskuuta 2007
57 8 Välähdyksiä (Flashes Before Your Eyes) Jack Bender Damon Lindelof & Drew Goddard Desmond 14. helmikuuta 2007 4. lokakuuta 2007
58 9 Vieraalla maalla (Stranger in a Strange Land) Paris Barclay Elizabeth Sarnoff & Christina M. Kim Jack 21. helmikuuta 2007 11. lokakuuta 2007
59 10 Tricia Tanaka on kuollut (Tricia Tanaka is Dead) Eric Laneuville Edward Kitsis & Adam Horowitz Hurley 28. helmikuuta 2007 18. lokakuuta 2007
60 11 Näppäile 77 (Enter 77) Stephen Williams Carlton Cuse & Damon Lindelof Sayid 7. maaliskuuta 2007 25. lokakuuta 2007
61 12 Linnuntie (Par Avion) Paul Edwards Christina M. Kim & Jordan Rosenberg Claire 14. maaliskuuta 2007 1. marraskuuta 2007
62 13 Mies Tallahasseesta (The Man from Tallahassee) Jack Bender Drew Goddard & Jeff Pinkner Locke 21. maaliskuuta 2007 8. marraskuuta 2007
63 14 Paljastus (Exposé) Stephen Williams Edward Kitsis & Adam Horowitz Nikki & Paulo 28. maaliskuuta 2007 15. marraskuuta 2007
64 15 Hylätyt (Left Behind) Karen Gaviola Damon Lindelof & Elizabeth Sarnoff Kate 4. huhtikuuta 2007 22. marraskuuta 2007
65 16 Yksi meistä (One of Us) Jack Bender Carlton Cuse & Drew Goddard Juliet 11. huhtikuuta 2007 29. marraskuuta 2007
66 17 Pattitilanne (Catch-22) Stephen Williams Jeff Pinkner & Brian K. Vaughan Desmond 18. huhtikuuta 2007 6. joulukuuta 2007
67 18 Hedelmöityshetki (D.O.C.) Frederick E.O. Toye Edward Kitsis & Adam Horowitz Sun 25. huhtikuuta 2007 13. joulukuuta 2007
68 19 Tyrmä (The Brig) Eric Laneuville Damon Lindelof & Carlton Cuse Locke 2. toukokuuta 2007 20. joulukuuta 2007
69 20 Mies taustalla (The Man Behind the Curtain) Bobby Roth Elizabeth Sarnoff & Drew Goddard Ben 9. toukokuuta 2007 27. joulukuuta 2007
70 21 Suurimmat hitit (Greatest Hits) Stephen Williams Edward Kitsis & Adam Horowitz Charlie 16. toukokuuta 2007 3. tammikuuta 2008
71
72
22
23
Peili (Through the Looking Glass) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Jack 23. toukokuuta 2007 10. tammikuuta 2008
17. tammikuuta 2008

Neljäs tuotantokausi (2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (4. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
73 1 Lopun alku (The Beginning of the End) Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse Hurley 31. tammikuuta 2008 13. maaliskuuta 2008
74 2 Todettu menehtyneiksi (Confirmed Dead) Stephen Williams Drew Goddard & Brian K. Vaughan Faraday, Charlotte,
Miles, Frank, Naomi
7. helmikuuta 2008 20. maaliskuuta 2008
75 3 Ekonomisti (The Economist) Jack Bender Edward Kitsis & Adam Horowitz Sayid 14. helmikuuta 2008 27. maaliskuuta 2008
76 4 Huono vaihtokauppa (Eggtown) Stephen Williams Elizabeth Sarnoff & Greggory Nations Kate 21. helmikuuta 2008 3. huhtikuuta 2008
77 5 Vakio (The Constant) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Desmond 28. helmikuuta 2008 10. huhtikuuta 2008
78 6 Toinen nainen (The Other Woman) Eric Laneuville Drew Goddard & Christina M. Kim Juliet 6. maaliskuuta 2008 17. huhtikuuta 2008
79 7 Ji Yeon Stephen Semel Edward Kitsis & Adam Horowitz Sun & Jin 13. maaliskuuta 2008 24. huhtikuuta 2008
80 8 Tapaa Kevin Johnson (Meet Kevin Johnson) Stephen Williams Elizabeth Sarnoff & Brian K. Vaughan Michael 20. maaliskuuta 2008 1. toukokuuta 2008
81 9 Tulevaisuus muotoutuu (The Shape of Things to Come) Jack Bender Brian K. Vaughan & Drew Goddard Ben 24. huhtikuuta 2008 8. toukokuuta 2008
82 10 Mukava juttu kotona (Something Nice Back Home) Stephen Williams Edward Kitsis & Adam Horowitz Jack 1. toukokuuta 2008 15. toukokuuta 2008
83 11 Mökkihöperyys (Cabin Fever) Paul Edwards Elizabeth Sarnoff & Kyle Pennington Locke 8. toukokuuta 2008 22. toukokuuta 2008
84 12 Ei ole kodin voittanutta 1/2 (There’s No Place Like Home: Part 1) Stephen Williams Damon Lindelof & Carlton Cuse Jack, Hurley, Sayid,
Sun, Kate
15. toukokuuta 2008 29. toukokuuta 2008
85
86
13
14
Ei ole kodin voittanutta 2/2 (There’s No Place Like Home: Part 2) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Jack, Hurley, Sayid,
Sun, Kate
29. toukokuuta 2008 5. kesäkuuta 2008

Viides tuotantokausi (2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (5. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
87 1 Lähdön hinta (Because You Left) Stephen Williams Damon Lindelof & Carlton Cuse ei kukaan 21. tammikuuta 2009 5. maaliskuuta 2009
88 2 Valhe (The Lie) Jack Bender Edward Kitsis & Adam Horowitz Hurley 21. tammikuuta 2009 12. maaliskuuta 2009
89 3 Jughead Rod Holcomb Elizabeth Sarnoff & Paul Zbyszewski Desmond 28. tammikuuta 2009 19. maaliskuuta 2009
90 4 Pikku prinssi (The Little Prince) Stephen Williams Brian K. Vaughan & Melinda Hsu Taylor Kate 4. helmikuuta 2009 26. maaliskuuta 2009
91 5 Kuoleman saari (This Place is Death) Paul Edwards Edward Kitsis & Adam Horowitz Sun & Jin 11. helmikuuta 2009 2. huhtikuuta 2009
92 6 Paluu saarelle (316) Stephen Williams Damon Lindelof & Carlton Cuse Jack 18. helmikuuta 2009 9. huhtikuuta 2009
93 7 Benthamin elämä ja kuolema (The Life and Death of Jeremy Bentham) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Locke 25. helmikuuta 2009 16. huhtikuuta 2009
94 8 LaFleur Mark Goldman Elizabeth Sarnoff & Kyle Pennington Sawyer 4. maaliskuuta 2009 23. huhtikuuta 2009
95 9 Namaste Jack Bender Paul Zbyszewski & Brian K. Vaughan ei kukaan 18. maaliskuuta 2009 30. huhtikuuta 2009
96 10 Samanlainen mies (He’s Our You) Greg Yaitanes Edward Kitsis & Adam Horowitz Sayid 25. maaliskuuta 2009 7. toukokuuta 2009
97 11 Mennyt on mennyttä (Whatever Happened, Happened) Bobby Roth Carlton Cuse & Damon Lindelof Kate 1. huhtikuuta 2009 14. toukokuuta 2009
98 12 Kuollut on kuollut (Dead is Dead) Stephen Williams Brian K. Vaughan & Elizabeth Sarnoff Ben 8. huhtikuuta 2009 21. toukokuuta 2009
99 13 Vainajat puhuvat (Some Like It Hoth) Jack Bender Melinda Hsu Taylor & Greggory Nations Miles 15. huhtikuuta 2009 28. toukokuuta 2009
100 14 Muuttuja (The Variable) Paul Edwards Edward Kitsis & Adam Horowitz Faraday 29. huhtikuuta 2009 4. kesäkuuta 2009
101 15 Seuraa johtajaa (Follow the Leader) Stephen Williams Paul Zbyszewski & Elizabeth Sarnoff ei kukaan 6. toukokuuta 2009 11. kesäkuuta 2009
102
103
16
17
Onnettomuus (The Incident) Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse Jacob 13. toukokuuta 2009 18. kesäkuuta 2009
25. kesäkuuta 2009

Kuudes tuotantokausi (2010)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Lost (6. tuotantokausi)
# Σ # Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Keskeinen
hahmo
Alkup. esityspäivä Suomen esityspäivä
104
105
1
2
Lentokenttä (LA X) Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse useita 2. helmikuuta 2010 25. helmikuuta 2010
106 3 Pakomatka (What Kate Does) Paul Edwards Edward Kitsis & Adam Horowitz Kate 9. helmikuuta 2010 4. maaliskuuta 2010
107 4 Sijainen (The Substitute) Tucker Gates Elizabeth Sarnoff & Melinda Hsu Taylor Locke 16. helmikuuta 2010 11. maaliskuuta 2010
108 5 Majakka (Lighthouse) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Jack 23. helmikuuta 2010 18. maaliskuuta 2010
109 6 Auringonlasku (Sundown) Bobby Roth Paul Zbyszewski & Graham Roland Sayid 2. maaliskuuta 2010 25. maaliskuuta 2010
110 7 Tohtori Linus (Dr. Linus) Mario Van Peebles Edward Kitsis & Adam Horowitz Ben 9. maaliskuuta 2010 1. huhtikuuta 2010
111 8 Tiedusteluretki (Recon) Jack Bender Elizabeth Sarnoff & Jim Galasso Sawyer 16. maaliskuuta 2010 8. huhtikuuta 2010
112 9 Iankaikkisuudesta (Ab Aeterno) Tucker Gates Melinda Hsu Taylor & Greggory Nations Richard 23. maaliskuuta 2010 15. huhtikuuta 2010
113 10 Paketti (The Package) Paul Edwards Paul Zbyszewski & Graham Roland Sun & Jin 30. maaliskuuta 2010 22. huhtikuuta 2010
114 11 Onnellinen elämä (Happily Ever After) Jack Bender Carlton Cuse & Damon Lindelof Desmond 6. huhtikuuta 2010 29. huhtikuuta 2010
115 12 Kaikki rakastavat Hugoa (Everybody Loves Hugo) Daniel Attias Edward Kitsis & Adam Horowitz Hurley 13. huhtikuuta 2010 6. toukokuuta 2010
116 13 Viimeinen värvätty (The Last Recruit) Stephen Semel Paul Zbyszewski & Graham Roland useita 20. huhtikuuta 2010 13. toukokuuta 2010
117 14 Ehdokas (The Candidate) Jack Bender Elizabeth Sarnoff & Jim Galasso Jack & Locke 4. toukokuuta 2010 20. toukokuuta 2010
118 15 Meren takaa (Across the Sea) Tucker Gates Carlton Cuse & Damon Lindelof Jacob & Mies mustissa 11. toukokuuta 2010 27. toukokuuta 2010
119 16 Syy kuolla (What They Died For) Paul Edwards Edward Kitsis, Adam Horowitz & Elizabeth Sarnoff useita 18. toukokuuta 2010 3. kesäkuuta 2010
120
121
17
18
Loppu (The End) Jack Bender Damon Lindelof & Carlton Cuse useita 23. toukokuuta 2010 10. kesäkuuta 2010
# Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup. esityspäivä
The New Man in Charge Paul Edwards Melinda Hsu Taylor, Graham Roland & Jim Galasso 24. elokuuta 2010

Erikoisjaksot: 2005–2010

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
# Nimi Kertojat Esitetty jaksojen välissä Alkup.
esityspäivä
1 Lost: The Journey
Brian Cox
Evangeline Lilly & Dominic Monaghan Australiassa
Älä vahingoita (Do No Harm) (jakso 20)
Yhteisen asian hyvässä (The Greater Good) (jakso 21)
27. huhtikuuta 2005
2 Destination Lost
Peter Coyote
Tienraivaajat (Exodus) (1. kauden päätösjakso)
Tiedettä ja uskoa (Man of Science, Man of Faith) (2. kauden aloitusjakso)
21. syyskuuta 2005
3 Lost: Revelation
Peter Coyote
Juontajana J. J. Abrams Australiassa
Katen teot (What Kate Did) (jakso 34)
Psalmi 23 (The 23rd Psalm) (jakso 35)
11. tammikuuta 2006
4 Lost: Reckoning
Peter Coyote
S.O.S. (jakso 44)
Kaksi lähtöryyppyä (Two for the Road) (jakso 45)
26. huhtikuuta 2006
5 Lost: A Tale of Survival
Michael Emerson
Yhdessä elää, yksin kuolee (Live Together, Die Alone) (2. kauden päätösjakso)
Kaksi kaupunkia (A Tale of Two Cities) (3. kauden aloitusjakso)
27. syyskuuta 2006
6 Lost Survivor Guide
Kyle MacLachlan
Juontajina Damon Lindelof & Carlton Cuse
Tahdon (I Do) (jakso 55)
Ei Portlandissa (Not in Portland) (jakso 56)
7. helmikuuta 2007
7 Lost: The Answers
Kyle MacLachlan
Juontajina Damon Lindelof & Carlton Cuse
Suurimmat hitit (Greatest Hits) (jakso 70)
Peili (Through the Looking Glass) (3. kauden päätösjakso)
17. toukokuuta 2007
8 Lost: Past, Present & Future
Michael Emerson
Peili (Through the Looking Glass) (3. kauden päätösjakso)
Lopun alku (The Beginning of the End) (4. kauden aloitusjakso)
31. tammikuuta 2008
9 Lost: Destiny Calls
Doug Hutchison
Juontajina Damon Lindelof & Carlton Cuse
Ei ole kodin voittanutta (There’s No Place Like Home) (4. kauden päätösjakso)
Lähdön hinta (Because You Left) (5. kauden aloitusjakso)
21. tammikuuta 2009
10 Lost: The Story of the Oceanic 6
Nestor Carbonell
Vainajat puhuvat (Some Like It Hoth) (jakso 99)
Muuttuja (The Variable) (jakso 100)
22. huhtikuuta 2009
11 Lost: A Journey in Time
Michael Emerson
Juontajina Damon Lindelof & Carlton Cuse
Seuraa johtajaa (Follow the Leader) (jakso 101)
Onnettomuus (The Incident) (5. kauden päätösjakso)
13. toukokuuta 2009
12 Lost: Final Chapter
Lost: Beginning of the End
Michael Emerson
Onnettomuus (The Incident) (5. kauden päätösjakso)
Lentokenttä (LA X) (6. kauden aloitusjakso)
2. helmikuuta 2010
13
14
Lost: The Final Journey
Titus Welliver
Syy kuolla (What They Died For) (jakso 119)
Loppu (The End) (Sarjan viimeinen jakso)
23. toukokuuta 2010
  1. Lachonis, Jon: How Lost Almost Went Nowhere 6.8.2007. BuddyTV. Viitattu 18.6.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]