Luettelo televisiosarjan Megas XLR hahmoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Luettelo piirrossarja Megas XLR:ssä esiintyvistä kuvitteellisista hahmoista.

Grrkek

Grrkek "the Planet Killer" on kuvitteellinen avaruusolio, joka teki ensiesiintymisensä jaksossa Breakout vuonna 2004. Hahmon äänenä toimi Beau Billingslea.

Planeettojen tappajana tunnettu Grrkek on todella isokokoinen punainen lohikäärmettä ja liskoa muistuttava suomuinen avaruusolio. Hän sai lempinimekseen planeettojan tappaja, koska kykeni tuhoamaan kokonaisen planeetan hetkessä, jota hän onkin harrastanut jo monia vuosia. Lopulta Grrkek joutui oikeuteen tekemistään rikoksista, mutta ei katunut tekojaan vaan oli valmis jatkamaan tuhoamista. Grrkek onnistuttiin viemään videopelikasettia muistuttavaan vankilaan muiden intergalaktisen rikollisten seuraan.

Vuosia oli kulunut, kun Coop löysi autotallimyynnistä saman videopeliä muistuttavan kasetin. Hän lähti kotiinsa kokeilemaan peliä, mutta epäonnekseen vapauttaakin Grrkekin 1 987 462 128 012 biljoonan vuoden vankeudesta. Grrkek ei kuitenkaan aluksi kyennyt käyttämään voimiaan, koska biljoona vuotta sitten, samalla kun hänet vangittiin, hänestä imettiin energiaa pois, jonka avulla Grrkek loi energiapalloja. Coopin taistelu häntä vastaan vaikeutui entisestään, kun hän ampui energiasäteen Grrkekiä kohti, jonka avulla hän muuntautui hyönteisille tuttuun kotiloon ja hetkeä myöhemmin palasi takaisin kotilosta entistä voimakkaampana saatuaan voimansa takaisin. Tilanne kuitenkin vaikeutui Coopin kannalta entisestään, kun hän Jamien kanssa vapautti loputkin intergalaktiset rikolliset. Grrkek ei kuitenkaan kyennyt päihittämään Coopin Megasia ja lopultakin kohtasi ylivertaisensa vastuksen.

Grrkekillä on kyky luoda eri kokoisia keltaisia energiapalloja, joilla hän voi tuhota kerralla kokonaisen planeetan.

Zanzoar

Zanzoar on kuvitteellinen robotti, joka teki ensiesiintymisensä jaksossa Coop D'Etat vuonna 2005. Hahmon äänenä toimi Optimus Primena tunnettu Peter Cullen.

Kaukaiselta planeetalta kotoisin oleva Zanzoar kuuluu ilkeään robottirotuun, jotka taistelevat keisarinsa asettamien palkintojen vuoksi. Hän on GyVenin kanssa planeettansa paras taistelija ja käyttää aseenaan piikikästä moukaria. Hän on muiden housianien tavoin valloittanut useita planeettoja ja taistellut pahimpia petoja vastaan. Keisari päätti ilmoittaa antavansa viimeisen tehtävänsä, siitä kenestä tulisi uusi keisarin kruununperijä. Tehtävä oli etsiä useilta planeetoilta pyhäinjäännöstä, jonka avulla heidän tuhansia vuosia palanut pyhä liekki Azaroth saataisiin jälleen liekehtimään suurella mahtavuudella.

Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Coop vahingossa teleporttasi itsensä heidän planeetalleen ja samalla sammutti heidän liekkinsä. Keisari käski vangita tämän Megasin ja se joka saa tuotua hänet takaisin kotiplaneetalle Housianiin perii keisarin vallan ja saa käsiinsä heidän miekan. Zanzoar löysi ensimmäisenä Megasin, mutta ei kyennyt heti kaappaamaan häntä, kun hänen pahin kilpailijansa GyVen esti tämän aikeet. Tästä alkoikin taistelu heidän kesken, kun kerta toisensa jälkeen Zanzoar ja GyVen kaappasivat Megasin itseellen mennessään kohti kotiplaneettaansa. Zanzoar lopulta voitti taistelun ja hänet kruunattiin uudeksi keisariksi. Megas kuitenkin onnistui karkaamaan vankilastaan Coopin hajottaessa erityisen laitteen, joka sammutti kaikki Megasin virrat. Zanzoar ja kumppanit taistelivat Megasia vastaan, jolle kukaan ei pärjännyt, varsinkaan kun hän sai Azarothin liekit käsiinsä, jolloin alkuperäinen keisari julisti Megasin uudeksi keisariksi. Coop kuitenkin onnistui pilaamaan hetkellisen rauhan sytyttämällä tuleen koko keisarin huoneen ja taistelu alkoi uudestaan, kunnes Coop sai heidät pois kyseiseltä planeetalta.

GyVen

GyVen on kuvitteellinen robotti, joka teki ensiesiintymisensä jaksossa Coop D'Etat vuonna 2005. Hahmon äänenä toimi muun muassa Megatronina ja Fred Jonesina tunnettu Frank Welker.

Housian Worlds -planeetalta kotoisin oleva GyVen kuluu ilkeään robottirotuun, jotka taistelevat keisarinsa asettamien palkintojen vuoksi. Hän on Zanzoarin kanssa planeettansa paras taistelija ja käyttää aseenaan bumerangin näköisiä teräaseita. Hän on muiden housianien tavoin valloittanut useita planeettoja ja taistellut pahimpia hirviöitä vastaan. Keisari päätti ilmoittaa antavansa viimeisen tehtävänsä, siitä kenestä tulisi uusi keisarin kruununperijä. Tehtävä oli etsiä useilta planeetoilta pyhäinjäännöstä, jonka avulla heidän tuhansia vuosia palanut pyhä liekki Azaroth saataisiin jälleen liekehtimään suurella mahtavuudella.

Suunnitelma kuitenkin muuttui, kun Coop vahingossa teleporttasi itsensä heidän planeetalleen ja samalla sammutti heidän liekkinsä. Keisari käski napata tämän Megasin ja se joka saa tuotua hänet takaisin kotiplaneetalle Housianiin perii keisarin vallan ja saa käsiinsä heidän miekan. Zanzoar löysi ensimmäisenä Megasin, mutta ei kyennyt heti kaappaamaan häntä, kun GyVen esti tämän aikeet. GyVen kuitenkin onnistui saamaan Megasin voimattomaksi erityisellä ohjuksella, joka tarttui Megasin selkään ja sammutti tämän virtalähteensä. Hän taistelikin Zanzoarin kanssa siitä kuka saa Megasin ensin planeetalleen, jonka Zanzoar lopulta voitti ja hänet kruunattiin uudeksi keisariksi. Megas kuitenkin onnistui karkaamaan vankilastaan seremonian aikana. GyVen ja uusi keisari Zanzoar kävivät Megasin kimppuun, mutta eivät pärjänneet hänelle saadessaan Azarothin liekit käsiinsä, jolloin alkuperäinen keisari julisti Megasin uudeksi keisariksi. Coop kuitenkin onnistui pilaamaan hetkellisen rauhan sytyttämällä tuleen koko keisarin huoneen, jonka aikana GyVen huomasi Megasin sisällä olevan ihminen ohjaamassa robottia. Tämän myötä taistelu alkoi uudestaan, josta Megas onnistui pääsemään pois.

Drallag

Drallag on kuvitteellinen robotti, joka teki ensiesiintymisensä jaksossa Ice Ice Megas vuonna 2004. Hahmon äänenä toimi muun muassa Johnny Bravona tunnettu Jeff Bennett.

Drallag on Ceruleanien ylimielinen johtaja, joka on vuosia yrittänyt tuhota jäistä naapuriplaneettaa. Koska heidän planeettansa on kuiva ja pelkkää aavikkoa, Drallag kaappaili välillä jäätä Yetien planeetalta, jotta he saisivat ilmanjäähdyttimet toimimaan. Sitä ennen hän johti hyökkäystä yritystä Yetejä vastaan, mutta epäonnistui yrityksessään, kun eräs Drallagin omista roboteista vaihtoikin puolta huomatessaan Yetien viattomuuden.

Tämän jälkeen Drallag ei kyennyt enää valloittamaan Yetien jäistä planeettaa. Heidän suojelijansa kuitenkin tuhottiin, kun Coop törmäsi vahingossa jäiselle planeetalle, jossa tämä suojelija hyökkäsi saman tien Coopin kimppuun ja hävisi. Drallag näki tilaisuutensa ja hyökkäsi Yetien planeetalla tuhotakseen sen vihdoin ja viimein. Hän joutui kuitenkin taistelemaan Coopia vastaan, joka aluksi auttoi vahingossa tuhoamaan jäistä planeettaa. Drallag kuitenkin koki tappion Coopille, joka tuhosi samalla heidän planeettansa.

Klaar

Klaar on kuvitteellinen avaruusolio, joka teki ensiesiintymisensä jaksossa A Clockwork Megas vuonna 2004. Hahmon äänenä toimi Peter Cullen.

Intergalaktisen vankilan luoja, joka kehitti planeetalle Omnicron One keskuksen teköalyisille rikollisille, jossa hän aivopesee heidät rauhaa rakastaviksi roboteiksi tehdäkseen heistä "hyvä käytöksisiä" rikollisuuden sijaan. Sillä hän inhoaa teköälyllisiä olentoja.

Klaarin vuosien elämäntyön meni kuitenkin hukkaan, kun Coop ilmestyi planeetalle madonreiän kautta. Tarkoituksenaan vain kysyä ajo-ohjeita takaisin maapallolle, mutta hän joutuikin Klaarin vangiksi, joka luuli tätä kapinalliseksi vangiksi ja joutui aivopesemään uudelleen erään vangin. Pian hän kuitenkin huomasi Megasia ohjaavan ihminen, mutta se ei estänyt häntä tuhoamasta häntä. Klaar yritti kaikin keinoin päästä eroon Coopista, jopa käskemällä satelliitti lähettimensä avulla vankejaan hyökkäämään Coopia kohti. Coop kuitenkin onnistui päihittämään Klaarin tuhoamalla hänen satteliittinsa ja näin vapauttamalla rikolliset heidän mielenhallinnasta. Coop ei kuitenkaan koskaan tiennyt vapauttaneensa rikolliset heidän vankilastaan.

  • Peter Cullen esittämä Klaar oli pieni sisäpiirin vitsi, siitä kun hän on ääninäytellyt useita sci-fi-hahmoja, joista tunnetuin on Optimus Prime.