Luettelo televisiosarjan Star Wars: The Clone Wars jaksoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Star Wars: The Clone Wars on animaatiosarja, joka sijoittuu George Lucasin luomaan Tähtien sota -universumiin. Sitä alettiin esittää Yhdysvalloissa Cartoon Networkillä 3. lokakuuta 2008, mutta sitä ennen esitettiin elokuvateattereissa 15. elokuuta 2008 samanniminen elokuva, joka toimi sarjan pilottina. Sarjaa esitettiin Cartoon Networkillä viidenteen tuotantokauteen asti ja kuudes tuotantokausi julkaistiin Netflixissä. Sarja lopetettiin alun perin kuudenteen tuotantokauteen 7. maaliskuuta 2014, mutta se elvytettiin lopulta seitsemännelle tuotantokaudelle, jonka jaksot julkaistiin Disney+:aan viikoittain 21. helmikuuta 2020 alkaen ja kauden päätösjakso julkaistiin poikkeuksellisesti Star Wars -päivänä 4. toukokuuta 2020.[1][2] Suomessa sarjan kolme ensimmäistä tuotantokautta on esitetty televisiossa MTV3:lla ja Subilla.

Kausi Jaksot Ensiesitys
Alkoi Päättyi Verkko
Elokuva 2008-8-1515. elokuuta 2008 Elokuvateatterit
1 22 2008-10-33. lokakuuta 2008 2009-3-2020. maaliskuuta 2009 Cartoon Network
2 22 2009-10-22. lokakuuta 2009 2010-4-3030. huhtikuuta 2010
3 22 2010-9-1717. syyskuuta 2010 2011-4-11. huhtikuuta 2011
4 22 2011-9-1616. syyskuuta 2011 2012-3-1616. maaliskuuta 2012
5 20 2012-9-2929. syyskuuta 2012 2013-3-22. maaliskuuta 2013
6 13 2014-2-1515. helmikuuta 2014 2014-3-77. maaliskuuta 2014 Netflix
7 12 2020-2-2121. helmikuuta 2020 2020-5-44. toukokuuta 2020 Disney+

Elokuva (2008)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Julkaistu
1 Star Wars: The Clone Wars Dave Filoni Henry Gilroy, Steven Melching ja Scott Murphy 2008-8-1515. elokuuta 2008

Ensimmäinen tuotantokausi (2008–2009)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esitys
Suomen
esitys
1 1 Ansa (engl. Ambush) Dave Bullock Steven Melching 2008-10-33. lokakuuta 2008 2009-1-1717. tammikuuta 2009
Opetus: Suuret johtajat tuovat suuruuden esiin muissa.
2 2 Pahuuden armeija nousee (engl. Rising Malevolence) Dave Filoni Steven Melching 2008-10-33. lokakuuta 2008 2009-1-2424. tammikuuta 2009
Opetus: Uskossa ei ole kyse valinnasta vaan vakaumuksesta.
3 3 Pahuuden varjo (engl. Shadow of Malevolence) Brian Kalin O’Connell Steven Melching 2008-10-1010. lokakuuta 2008 2009-1-3131. tammikuuta 2009
Opetus: Viisauden polku on helpoin kulkea, jos ei ole egonsa sokaisema.
4 4 Pahuutta vastaan (engl. Destroy Malevolence) Brian Kalin O’Connell Steven Melching 2008-10-1717. lokakuuta 2008 2009-2-77. helmikuuta 2009
Opetus: Suunnitelma on yhtä hyvä kuin toteuttajansa.
5 5 Alokkaat (engl. Rookies) Justin Ridge Steven Melching 2008-10-2424. lokakuuta 2008 2009-2-1414. helmikuuta 2009
Opetus: Kokemus on paras opettaja.
6 6 Droidin tuho (engl. Downfall of a Droid) Rob Coleman George Krstic 2008-11-77. marraskuuta 2008 2009-2-2121. helmikuuta 2009
Opetus: Luota ystäviisi niin heillä on syy luottaa sinuun.
7 7 Droidien kaksintaistelu (engl. Duel of the Droids) Rob Coleman Kevin Campbell & Henry Gilroy 2008-11-1414. marraskuuta 2008 2009-2-2828. helmikuuta 2009
Opetus: Ystävät pysyvät vierellä, kun pidät sydämen hiukan päätä pehmeämpänä.
8 8 Gungan jedinä (engl. Bombad Jedi) Jesse Yeh Kevin Rubio & Steven Melching & Henry Gilroy 2008-11-2121. marraskuuta 2008 2009-3-77. maaliskuuta 2009
Opetus: Ajat tekevät sankarin.
9 9 Pimeyden viitta (engl. Cloak of Darkness) Dave Filoni Paul Dini 2008-12-55. joulukuuta 2008 2009-3-1414. maaliskuuta 2009
Opetus: Jos hylkäät vaistosi, tuhoudut.
10 10 Grievousin luola (engl. Lair of Grievous) Atsushi Takeuchi Henry Gilroy 2008-12-1212. joulukuuta 2008 2009-3-2121. maaliskuuta 2009
Opetus: Oman voimansa hallitseva on voimakkain.
11 11 Vangittu Dooku (engl. Dooku Captured) Jesse Yeh Julie Siege 2009-1-22. tammikuuta 2009 2009-3-2828. maaliskuuta 2009
Opetus: Tie rauhaan kannattaa kulkea mutkista huolimatta.
12 12 Gungan kenraali (engl. Gungan General) Justin Ridge Julie Siege 2009-1-99. tammikuuta 2009 2009-4-44. huhtikuuta 2009
13 13 Jedi romuna (engl. Jedi Crash) Rob Coleman Katie Lucas 2009-1-1616. tammikuuta 2009 2009-4-1111. huhtikuuta 2009
14 14 Rauhan puolustajat (engl. Defenders of Peace) Steward Lee Bill Canterbury 2009-1-2323. tammikuuta 2009 2009-4-1818. huhtikuuta 2009
15 15 Tunkeilijat (engl. Trespass) Brian Kalin O’Connell Steven Melching 2009-1-3030. tammikuuta 2009 2009-4-2525. huhtikuuta 2009
Opetus: Ylimielisyys on viisauden vihollinen
16 16 Piilotettu vihollinen (engl. The Hidden Enemy) Steward Lee Drew Z. Greenberg 2009-2-66. helmikuuta 2009 2009-5-22. toukokuuta 2009
17 17 Sinivarjovirus (engl. Blue Shadow Virus) Giancarlo Volpe Craig Titley 2009-2-1313. helmikuuta 2009 2009-5-99. toukokuuta 2009
18 18 Tuhannen kuun mysteeri (engl. Mystery of a Thousand Moons) Jesse Yeh Brian Larsen 2009-2-2020. helmikuuta 2009 2009-5-1616. toukokuuta 2009
19 19 Myrsky Rylothin yllä (engl. Storm Over Ryloth) Brian Kalin O’Connell George Krstic & Scott Murphy & Henry Gilroy 2009-2-2727. helmikuuta 2009 2009-5-2323. toukokuuta 2009
20 20 Rylothin viattomat (engl. Innocents of Ryloth) Justin Ridge Randy Stradley & Henry Gilroy 2009-3-66. maaliskuuta 2009 2009-5-3030. toukokuuta 2009
21 21 Vapaus Rylothilla (engl. Liberty on Ryloth) Rob Coleman Henry Gilroy 2009-3-1313. maaliskuuta 2009 2009-6-66. kesäkuuta 2009
22 22 Panttivangit (engl. Hostage Crisis) Giancarlo Volpe Eoghan Mahony 2009-3-2020. maaliskuuta 2009 2009-6-1313. kesäkuuta 2009

Toinen tuotantokausi: Rise of the Bounty Hunters (2009–2010)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esitys
Suomen
esitys
23 1 Holokronin ryöstö (engl. Holocron Heist) Justin Ridge Paul Dini 2009-10-22. lokakuuta 2009 2010-1-2323. tammikuuta 2010
24 2 Rahtina perikato (engl. Cargo of Doom) Rob Coleman George Krstic 2009-10-22. lokakuuta 2009 2010-1-3030. tammikuuta 2010
25 3 Voiman lapset (engl. Children of the Force) Brian Kalin O’Connell Henry Gilroy & Wendy Meracle 2009-10-99. lokakuuta 2009 2010-2-66. helmikuuta 2010
26 4 Vakooja senaatissa (engl. Senate Spy) Steward Lee Melinda Hsu 2009-10-1616. lokakuuta 2009 2010-2-1313. helmikuuta 2010
27 5 Maihinnousu (engl. Landing at Point Rain) Brian Kalin O’Connell Brian Larsen 2009-11-66. marraskuuta 2009 2010-2-2020. helmikuuta 2010
28 6 Asetehdas (engl. Weapons Factory) Giancarlo Volpe Brian Larsen 2009-11-1313. marraskuuta 2009 2010-2-2727. helmikuuta 2010
29 7 Kauhun perintö (engl. Legacy of Terror) Steward Lee Eoghan Mahony 2009-11-2020. marraskuuta 2009 2010-3-66. maaliskuuta 2010
30 8 Loinen (engl. Brain Invaders) Steward Lee Andrew Kreisberg 2009-11-2020. marraskuuta 2009 2010-3-1313. maaliskuuta 2010
31 9 Vangitkaa Grievous (engl. Grievous Intrigue) Giancarlo Volpe Ben Edlund 2009-12-44. joulukuuta 2009 2010-3-2020. maaliskuuta 2010
32 10 Sotilaskarkuri (engl. The Deserter) Robert Dalva Carl Ellsworth 2010-1-11. tammikuuta 2010 2010-3-2727. maaliskuuta 2010
33 11 Kadonnut valomiekka (engl. Lightsaber Lost) Giancarlo Volpe Drew Z. Greenberg 2010-1-2222. tammikuuta 2010 2010-4-33. huhtikuuta 2010
34 12 Mandaloren salajuoni (engl. The Mandalore Plot) Kyle Dunlevy Melinda Hsu 2010-1-2929. tammikuuta 2010 2010-4-1010. huhtikuuta 2010
35 13 Kiusaus (engl. Voyage of Temptation) Brian Kalin O’Connell Paul Dini 2010-2-55. helmikuuta 2010 2010-4-1717. huhtikuuta 2010
36 14 Mandaloren herttuatar (engl. Duchess of Mandalore) Brian Kalin O’Connell Drew Z. Greenberg 2010-2-1212. helmikuuta 2010 2010-4-2424. huhtikuuta 2010
37 15 Senaatin murhat (engl. Senate Murders) Brian Kalin O’Connell Drew Z. Greenberg 2010-3-1212. maaliskuuta 2010 2010-5-11. toukokuuta 2010
38 16 Kissa ja hiiri (engl. Cat and Mouse) Kyle Dunlevy Brian Larsen 2010-3-2020. maaliskuuta 2010 2010-5-88. toukokuuta 2010
39 17 Palkkionmetsästäjät (engl. Bounty Hunters) Steward Lee Carl Ellsworth 2010-3-2727. maaliskuuta 2010 2010-5-1515. toukokuuta 2010
40 18 Zillo (engl. The Zillo Beast) Giancarlo Volpe Craig Titley 2010-4-33. huhtikuuta 2010 2010-5-2222. toukokuuta 2010
41 19 Zillon vastaisku (engl. The Zillo Beast Strikes Back) Steward Lee Steven Melching 2010-4-1010. huhtikuuta 2010 2010-5-2929. toukokuuta 2010
42 20 Surmanloukku (engl. Death Trap) Steward Lee Doug Petrie 2010-4-1717. huhtikuuta 2010 2010-6-55. kesäkuuta 2010
43 21 Tule kotiin, R2 (engl. R2 Come Home) Giancarlo Volpe Eoghan Mahony 2010-4-2424. huhtikuuta 2010 2010-6-1212. kesäkuuta 2010
44 22 Kohtalokas jäljitys (engl. Lethal Trackdown) Dave Filoni Dave Filoni & Drew Z. Greenberg 2010-4-3030. huhtikuuta 2010 2010-6-1919. kesäkuuta 2010

Kolmas tuotantokausi: Secrets Revealed (2010–2011)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
esitys
Suomen
esitys
45 1 Kadettien koitos (engl. Clone Cadets) Dave Filoni Cameron Litvack 2010-9-1717. syyskuuta 2010 2011-2-55. helmikuuta 2011
46 2 Uhka syvyyksistä (engl. ARC Troopers) Kyle Dunlevy Cameron Litvack 2010-9-1717. syyskuuta 2010 2011-2-1212. helmikuuta 2011
47 3 Politikointia (engl. Supply Lines) Brian Kalin O’Connell Steven Melching & Eoghan Mahony 2010-9-2424. syyskuuta 2010 2011-2-1919. helmikuuta 2011
48 4 Likaista peliä (engl. Sphere of Influence) Kyle Dunlevy Katie Lucas & Steven Melching 2010-10-11. lokakuuta 2010 2011-2-2626. helmikuuta 2011
49 5 Myrkkyä Mandalorella (engl. Corruption) Giancarlo Volpe Cameron Litvack 2010-10-88. lokakuuta 2010 2011-3-55. maaliskuuta 2011
50 6 Nuoret ja urheat (engl. The Academy) Giancarlo Volpe Katie Lucas & Steven Melching 2010-10-1515. lokakuuta 2010 2011-3-1212. maaliskuuta 2011
51 7 Enneuni (engl. Assassin) Kyle Dunlevy Katie Lucas 2010-10-2222. lokakuuta 2010 2011-3-1919. maaliskuuta 2011
52 8 Sieppaus (engl. Evil Plans) Brian Kalin O’Connell Steve Mitchell & Craig Van Sickle 2010-11-55. marraskuuta 2010 2011-3-2626. maaliskuuta 2011
53 9 Huttien huomassa (engl. Hunt for Ziro) Steward Lee Steve Mitchell & Craig Van Sickle 2010-11-1212. marraskuuta 2010 2011-4-22. huhtikuuta 2011
54 10 Ennakkoluuloja (engl. Heroes on Both Sides) Kyle Dunlevy Daniel Arkin 2010-11-1919. marraskuuta 2010 2011-4-99. huhtikuuta 2011
55 11 Senaattori vaarassa (engl. Pursuit of Peace) Duwayne Dunham Daniel Arkin 2010-12-33. joulukuuta 2010 2011-4-1616. huhtikuuta 2011
56 12 Tappava käsky (engl. Nightsisters) Giancarlo Volpe Katie Lucas 2011-1-77. tammikuuta 2011 2011-4-2323. huhtikuuta 2011
57 13 Pelinappula (engl. Monster) Kyle Dunlevy Katie Lucas 2011-1-1414. tammikuuta 2011 2011-4-3030. huhtikuuta 2011
58 14 Uusi uhka (engl. Witches of the Mist) Giancarlo Volpe Katie Lucas 2011-1-2121. tammikuuta 2011 2011-5-77. toukokuuta 2011
59 15 Voiman vartija (engl. Overlords) Steward Lee Christian Taylor 2011-1-2828. tammikuuta 2011 2011-5-1414. toukokuuta 2011
60 16 Mortiksen mysteeri (engl. Altar of Mortis) Brian Kalin O’Connell Christian Taylor 2011-2-44. helmikuuta 2011 2011-5-2121. toukokuuta 2011
61 17 Pimeän lumo (engl. Ghosts of Mortis) Steward Lee Christian Taylor 2011-2-1111. helmikuuta 2011 2011-5-2828. toukokuuta 2011
62 18 Pako Citadelista (engl. The Citadel) Kyle Dunlevy Matt Michnovetz 2011-2-1818. helmikuuta 2011 2011-6-44. kesäkuuta 2011
63 19 Varasuunnitelma (engl. Counterattack) Brian Kalin O’Connell Matt Michnovetz 2011-3-44. maaliskuuta 2011 2011-6-1111. kesäkuuta 2011
64 20 Mestarin muistolle (engl. Citadel Rescue) Steward Lee Matt Michnovetz 2011-3-1111. maaliskuuta 2011 2011-6-1818. kesäkuuta 2011
65 21 Jediopit koetuksella (engl. Padawan Lost) Dave Filoni Bonnie Mark 2011-4-11. huhtikuuta 2011 2011-6-2525. kesäkuuta 2011
66 22 Ei mikään turha wookiee (engl. Wookiee Hunt) Dave Filoni Bonnie Mark 2011-4-11. huhtikuuta 2011 2011-7-22. heinäkuuta 2011

Neljäs tuotantokausi: Battle Lines (2011–2012)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Julkaistu
67 1 Water War Duwayne Dunham Jose Molina 2011-9-1616. syyskuuta 2011
68 2 Gungan Attack Brian Kalin O’Connell Jose Molina 2011-9-1616. syyskuuta 2011
69 3 Prisoners Danny Keller Jose Molina 2011-9-2323. syyskuuta 2011
70 4 Shadow Warrior Brian Kalin O’Connell Daniel Arkin 2011-9-3030. syyskuuta 2011
71 5 Mercy Mission Danny Keller Bonnie Mark 2011-10-77. lokakuuta 2011
72 6 Nomad Droids Steward Lee Steve Mitchell & Craig Van Sickle 2011-10-1414. lokakuuta 2011
73 7 Darkness on Umbara Steward Lee Matt Michnovetz 2011-10-2828. lokakuuta 2011
74 8 The General Walter Murch Matt Michnovetz 2011-10-2828. lokakuuta 2011
75 9 Plan of Dissent Kyle Dunlevy Matt Michnovetz 2011-11-1111. marraskuuta 2011
76 10 Carnage of Krell Kyle Dunlevy Matt Michnovetz 2011-11-1818. marraskuuta 2011
77 11 Kidnapped Kyle Dunlevy Henry Gilroy 2011-11-2525. marraskuuta 2011
78 12 Slaves of the Republic Brian Kalin O’Connell Henry Gilroy 2011-12-22. joulukuuta 2011
79 13 Escape from Kadavo Danny Keller Henry Gilroy 2012-1-66. tammikuuta 2012
80 14 A Friend in Need Dave Filoni Christian Taylor 2012-1-1313. tammikuuta 2012
81 15 Deception Kyle Dunlevy Brent Friedman 2012-1-2020. tammikuuta 2012
82 16 Friends and Enemies Bosco Ng Brent Friedman 2012-1-2727. tammikuuta 2012
83 17 The Box Brian Kalin O'Connel Brent Friedman 2012-2-33. helmikuuta 2012
84 18 Crisis on Naboo Danny Keller Brent Friedman 2012-2-1010. helmikuuta 2012
85 19 Massacre Steward Lee Katie Lucas 2012-2-2424. helmikuuta 2012
86 20 Bounty Kyle Dunlevy Katie Lucas 2012-3-22. maaliskuuta 2012
87 21 Brothers Bosco Ng Katie Lucas 2012-3-99. maaliskuuta 2012
88 22 Revenge Brian Kalin O’Connell Katie Lucas 2012-3-1616. maaliskuuta 2012

Viides tuotantokausi (2012–2013)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Julkaistu
89 1 Revival Steward Lee Chris Collins 2012-9-2929. syyskuuta 2012
90 2 A War on Two Fronts Dave Filoni Chris Collins 2012-10-66. lokakuuta 2012
91 3 Front Runners Steward Lee Chris Collins 2012-10-1313. lokakuuta 2012
92 4 The Soft War Kyle Dunlevy Chris Collins 2012-10-2020. lokakuuta 2012
93 5 Tipping Points Bosco Ng Chris Collins 2012-10-2727. lokakuuta 2012
94 6 The Gathering Kyle Dunlevy Christian Taylor 2012-11-33. marraskuuta 2012
95 7 A Test of Strength Bosco Ng Christian Taylor 2012-11-1010. marraskuuta 2012
96 8 Bound for Rescue Brian Kalin O’Connell Christian Taylor 2012-11-1717. marraskuuta 2012
97 9 A Necessary Bond Danny Keller Christian Taylor 2012-11-1717. marraskuuta 2012
98 10 Secret Weapons Danny Keller Brent Friedman 2012-11-2424. marraskuuta 2012
99 11 A Sunny Day in the Void Kyle Dunlevy Brent Friedman 2012-12-11. joulukuuta 2012
100 12 Missing in Action Steward Lee Brent Friedman 2013-1-55. tammikuuta 2013
101 13 Point of No Return Bosco Ng Brent Friedman 2013-1-1212. tammikuuta 2013
102 14 Eminence Kyle Dunlevy Chris Collins 2013-1-1919. tammikuuta 2013
103 15 Shades of Reason Bosco Ng Chris Collins 2013-1-2626. tammikuuta 2013
104 16 The Lawless Brian Kalin O’Connell Chris Collins 2013-2-22. helmikuuta 2013
105 17 Sabotage Brian Kalin O’Connell Charles Murray 2013-2-99. helmikuuta 2013
106 18 The Jedi Who Knew Too Much Danny Keller Charles Murray 2013-2-1616. helmikuuta 2013
107 19 To Catch a Jedi Kyle Dunlevy Charles Murray 2013-2-2323. helmikuuta 2013
108 20 The Wrong Jedi Dave Filoni Charles Murray 2013-3-22. maaliskuuta 2013

Kuudes tuotantokausi: The Lost Missions (2014)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Julkaistu
109 1 The Unknown Bosco Ng Katie Lucas 2014-2-1515. helmikuuta 2014
110 2 Conspiracy Brian Kalin O’Connell Katie Lucas 2014-2-1515. helmikuuta 2014
111 3 Fugitive Danny Keller Katie Lucas 2014-2-1515. helmikuuta 2014
112 4 Orders Kyle Dunlevy Katie Lucas 2014-2-1515. helmikuuta 2014
113 5 An Old Friend Brian Kalin O’Connell Christian Taylor 2014-2-2222. helmikuuta 2014
114 6 The Rise of Clovis Danny Keller Christian Taylor 2014-2-2222. helmikuuta 2014
115 7 Crisis at the Heart Steward Lee Christian Taylor 2014-2-2222. helmikuuta 2014
116 8 The Disappeared, Part I Steward Lee Jonathan W. Rinzler 2014-3-11. maaliskuuta 2014
117 9 The Disappeared, Part II Bosco Ng Jonathan W. Rinzler 2014-3-11. maaliskuuta 2014
118 10 The Lost One Brian Kalin O’Connell Christian Taylor 2014-3-11. maaliskuuta 2014
119 11 Voices Danny Keller Christian Taylor 2014-3-11. maaliskuuta 2014
120 12 Destiny Kyle Dunlevy Christian Taylor 2014-3-77. maaliskuuta 2014
121 13 Sacrifice Steward Lee Christian Taylor 2014-3-77. maaliskuuta 2014

Seitsemäs tuotantokausi: The Final Season (2020)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(sarja)

(kausi)
Nimi Ohjaus Käsikirjoitus Alkup.
julkaisu
Suomen
julkaisu
122 1 Kehno satsi (engl. The Bad Batch)[3] Kyle Dunlevy Matt Michnovetz & Brent Friedman 2020-2-2121. helmikuuta 2020[a] 2020-9-1515. syyskuuta 2020
Opetus: Hyväksy toisten eroavaisuudet, sillä ne tekevät sinusta kokonaisen.
123 2 Kaiun jäljillä (engl. A Distant Echo)[3] Steward Lee Matt Michnovetz & Dave Filoni & Brent Friedman 2020-2-2828. helmikuuta 2020[a] 2020-9-1818. syyskuuta 2020
Opetus: Totuuden etsintä alkaa uskomisesta.
124 3 Keeradakien siivillä (engl. On the Wings of Keeradaks)[3] Bosco Ng Matt Michnovetz & Brent Friedman 2020-3-66. maaliskuuta 2020[a] 2020-9-2525. syyskuuta 2020
Opetus: Hengissä selviytyminen on yksi askel polulla elämiseen.
125 4 Keskeneräistä tehtävää (engl. Unfinished Business)[3] Brian Kalin O’Connell Matt Michnovetz & Brent Friedman 2020-3-1313. maaliskuuta 2020[a] 2020-10-22. lokakuuta 2020
Opetus: Toiselle annettu luottamus on ansaittua luottamusta.
126 5 Uusi suunta (engl. Gone with a Trace)[3] Saul Ruiz & Kyle Dunlevy Dave Filoni & Charles Murray 2020-3-2020. maaliskuuta 2020 2020-10-99. lokakuuta 2020
Opetus: Jos edessäsi ei ole polkua, luo oma polkusi.
127 6 Kahden kauppa (engl. Deal No Deal)[3] Nathaniel Villanueva & Steward Lee Dave Filoni & Charles Murray 2020-3-2727. maaliskuuta 2020 2020-10-1616. lokakuuta 2020
Opetus: Virheet ovat arvokkaita opetuksia, jotka usein opitaan liian myöhään.
128 7 Vaarallinen velka (engl. Dangerous Debt)[5] Saul Ruiz & Bosco Ng Dave Filoni & Charles Murray 2020-4-33. huhtikuuta 2020 2020-10-2323. lokakuuta 2020
Opetus: Sen, mitä olit, ei tarvitse määrätä mitä olet.
129 8 Jälleen yhdessä (engl. Together Again)[5] Nathaniel Villanueva Dave Filoni & Charles Murray 2020-4-1010. huhtikuuta 2020 2020-10-3030. lokakuuta 2020
Opetus: Voit muuttaa kuka olet, mutta et voi paeta itseltäsi.
130 9 Vanhoja ystäviä (engl. Old Friends Not Forgotten)[5] Saul Ruiz Dave Filoni 2020-4-1717. huhtikuuta 2020 2020-11-66. marraskuuta 2020
Huom. tässä jaksossa ei ole opetusta ja perinteisen alkutunnarin sijasta, näkyy sarjan logo punaisella värillä sekä jakson nimi etuliitteellä ”Osa I”.
131 10 Pimeä oppilas (engl. The Phantom Apprentice)[5] Nathaniel Villanueva Dave Filoni 2020-4-2424. huhtikuuta 2020 2020-11-1313. marraskuuta 2020
Huom. tässä jaksossa ei ole opetusta eikä alkukerrontaa ja perinteisen alkutunnarin sijasta, näkyy sarjan logo punaisella värillä sekä jakson nimi etuliitteellä ”Osa II”. Jakson tapahtumat sijoittuvat samaan aikaan Sithin koston kanssa.
132 11 Sirpaleina (engl. Shattered)[6] Saul Ruiz Dave Filoni 2020-5-11. toukokuuta 2020 2020-11-2020. marraskuuta 2020
Huom. tässä jaksossa ei ole opetusta eikä alkukerrontaa ja perinteisen alkutunnarin sijasta, näkyy sarjan logo punaisella värillä sekä jakson nimi etuliitteellä ”Osa III”. Jakson tapahtumat sijoittuvat samaan aikaan Sithin koston kanssa.
133 12 Voittoja ja menetyksiä (engl. Victory and Death)[6] Nathaniel Villanueva Dave Filoni 2020-5-44. toukokuuta 2020 2020-11-2727. marraskuuta 2020
Huom. tässä jaksossa ei ole opetusta eikä alkukerrontaa ja perinteisen alkutunnarin sijasta, näkyy sarjan logo punaisella värillä sekä jakson nimi etuliitteellä ”Osa IV”.
  1. a b c d Tarinakela julkaistiin aiemmin esitettiin 17. huhtikuuta 2015 keskeneräiseksi jääneellä animoinnilla ja lievästi erilaisella tarinalla Star Wars Celebration Anaheim -tapahtumassa ja julkaistiin myöhemmin saman kuukauden aikana StarWars.comiin.[4]
  1. The final season of @StarWars: #TheCloneWars starts streaming Feb. 21 on #DisneyPlus. Twitter. 22.1.2020. Viitattu 23.2.2020. (englanniksi)
  2. STAR WARS: THE CLONE WARS (DISNEY PLUS) The Futon Critic. 6.2.2020. Viitattu 23.2.2020. (englanniksi)
  3. a b c d e f Lawrence, Gregory: Here's What's New on Disney+ in February 2020 Collider. 23.1.2020. Viitattu 23.2.2020. (englanniksi)
  4. Tveit, Elaine: New The Clone Wars Story Reel Will Premiere At Celebration Dorksideoftheforce.com. 9.4.2015. Viitattu 4.5.2020. (englanniksi)
  5. a b c d Spellberg, Claire: New On Disney+ April 2020 Decider. 18.3.2020. Viitattu 19.3.2020. (englanniksi)
  6. a b Sippell, Margeaux: Here’s Everything New Coming to Disney+ in May The Wrap. 17.4.2020. Viitattu 18.4.2020. (englanniksi)