Luettelo televisiosarjan Uusi päivä keskeisistä tapahtumapaikoista

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tämä artikkeli käsittelee suomalaisen televisiosarjan Uusi päivä keskeisiä tapahtumapaikkoja.

Asuntola on opiskelijoiden asuntola, jossa osa sarjan ilmaisutaidon lukiossa opiskelevista henkilöistä asuu. Asuntola on lukion omistama. Sarjan ensimmäisillä kausilla asuntolassa oli yksi huone varattuna asuntolanvalvojalle, mutta myöhemmin asuntolassa ei ole ollut valvojaa. Asuntolanvalvojana ovat toimineet Päivikki Summanen, Lauri Kallio, Aleksi Ruuskanen sekä Mirja Mäkimaa.

Haavisto on Haaviston suvun perintötila, jossa asuva suurperhe oli alkuaikoina sarjan keskiössä. Myöhemmin, kun kaikki Asko Haaviston ja Minna Alajoen täysi-ikäiset lapset olivat muuttaneet pois Haavistosta, myös Asko ja Minna muuttivat asumaan toiselle paikkakunnalle yhteisen vauvansa Oulan kanssa. Tällöin Askon leskeksi jäänyt äiti Aino jäi yksin asumaan Haavistoon, mutta vuonna 2017 hänen tyttärensä eli Askon sisko Elina muutti hänen luokseen Sveitsistä.

Tero Kuuslan omakotitalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tero Kuuslan omakotitalo sijaitsee Virtauksessa. Siellä asuvat hänen lisäkseen Helmisten perhe eli Teron nykyinen puoliso Maija sekä tämän kolme lasta: Kaisla, Pyry ja Aava. Aiemmin siellä ovat asuneet myös Teron edesmennyt aviovaimo Marika Ruuskanen-Kuusla sekä Teron poika Roni Sirén sekä tämän tyttöystävä Anni Malinen.

Otso Karhun ja Lissu Kanervan omakotitalo

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Otso Karhun ja Lissu Kanervan omakotitalo sijaitsee Virtauksessa. Otso ja Lissu ostivat sen syksyllä 2018 ja alkoivat remontoimaan sitä loppuelämän kodikseen.

Kimppakämppä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kimppakämppä nähtiin sarjassa ensimmäisen kerran keväällä 2016. Siitä lähtien asukkaat pysyivät lähes samana, eli asunnossa asuivat Krista Kortelainen, Tomi Karhu, Reino Tuominen ja Sonja Ollila. Tomin alettua seurustelemaan Iris Rainion kanssa tämä muutti Tomin huoneeseen asumaan.

Kimppakämpän omisti alun perin Sonjan täti, Onerva Rannila. Keväällä 2018 tämä kuitenkin myi asunnon Titus Koistiselle, josta tuli kämppisten uusi vuokraisäntä. Myöhemmin Sonja osti asunnon takaisin Titukselta, mutta sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa paljastui, että kaikki kimppakämpän asukkaat muuttivat sieltä yksitellen pois.

Yritykset ja julkiset paikat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kahvila Suvanto / Ainon kahvila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ainon kahvila on Aino Haaviston omistama kahvila Virtauksen keskuksessa sijaitsevassa Voimalassa. Kahvila toimi sarjan hahmojen yleisenä kohtaamispaikkana. Alun perin paikalla sijaitsi kahvila Suvanto, jonka omistaja Sara Erkkilä muutti pois Virtauksesta ja päätti myydä kahvilan. Aino osti kahvilan itselleen Henrik Paltamolta saamillaan perintörahoilla. Kahvilassa ovat työskennelleet Ainon lisäksi myös hänen miehensä Ensio Haavisto, luottotyöntekijänsä Seija Haapala sekä Lauri Kallio.

Suner / Sunergenda

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suner / Sunergenda oli aurinkopaneeleita suunnitteleva ja valmistava yritys, joka oli mukana sarjassa vuosina 2010-2014. Yritys paini jatkuvien talousongelmien parissa. Alun perin yrityksen toimitusjohtajana toimi Pentti Ruuskanen, yrityksen alkuperäinen perustaja. Sekä hän että hänen lapsensa, Marika ja Aleksi, omistivat osakkeita Sunerista. Kun Pentti sai aivoinfarktin, Sunerin suunnittelupäällikkönä työskentelevä Pentin silloinen miniä Elina Haavisto siirtyi virkaa toimittavaksi toimitusjohtajaksi. Elinan lähdettyä Espanjaan johtamaan erästä Sunerin projektia myös Pentin vävynä tunnettu Sunerin myyntipäällikkö Tero Kuusla tuli puikkoihin ja jatkoi toimitusjohtajan pestiä aina siihen asti, kunnes neljännen tuotantokauden jaksoissa Suner kävi konkurssin partaalla ja Niklas Järvelä osti Ruuskasten osakkeet tehden sitten Sunerista saksalaisen Energenda -aurinkopaneeliyhtiön tytäryhtiön. Samalla yhtiön nimeksi vaihdettiin Sunergenda. Kristan muotialan yritys Mageeta toimi samoissa tiloissa Sunergendan kanssa.

Sunerin ja Sunergendan työntekijöitä olivat sarjan aikana sihteeri Hilkka Ranta, myyntipäällikkö Petra Kaakko, suunnittelupäällikkö Elina Haavisto, pääluottamusmies sekä tuotannosta vastaava johtaja Lauri Kallio, yrityksen pitkäaikaisin työmies Otso Karhu sekä Ensio Haavisto. Sunerin työntekijöinä nähtiin myös useita sarjassa tuntemattomia henkilöitä. Aleksi Ruuskanen kuului aikanaan Sunerin hallitukseen ja toimi myös hallituksen puheenjohtajana sarjan kolmannesta tuotantokaudesta lähtien.

Elater / Suner

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elater on Elina Haaviston ja Lauri Kallion perustama uusi aurinkoenergiaan liittyvä yritys, joka asettui toimitiloihinsa Voimalaan syksyllä 2017. Elaterillakin oli monenlaisia vaikeuksia taipaleellaan, kuten muillakin sarjan yrityksillä. Kun Pentti Ruuskanen saapui takaisin Virtaukseen syksyllä 2018, hän halusi auttaa Elaterin ongelmissa. Ratkaisuna oli uusi Suner-niminen yritys, jossa täydentyisivät kaikki neliapilan neljä lehteä: suunnittelijat Elina ja Lauri, myyntimies Niklas sekä ammattimies Otso. Alun perin muut luulivat Pentin rupeavan tämän uuden yrityksen toimitusjohtajaksi, mutta Pentti kieltäytyi virasta, ja sanoi, että toimitusjohtaja pitäisi valita kyseisestä nelikosta. Toimitusjohtajaksi valittiin Lauri.

Ohimennen mainitaan, että Ruuskasen laskelmien mukaan Sunerille riittää Algarvessa töitä ainakin vuoteen 2030 asti, ja Elina päätti yhdessä Laurin kanssa sulauttaa Elaterin uuteen Suneriin.

Mageeta / Korté

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mageeta / Korté on muodista kiinnostuneen Krista Kortelaisen muotialan yritys, jonka hän perusti päästyään lukiosta. Yrityksen työtilat sijaitsivat alun perin Sunerin entisissä tiloissa, Hansson Mining Companyn ja Tero Kuuslan yritysten yhteydessä, mutta toimisto paloi Voimalan räjähdyksessä ja Krista luopui yrityksestään. Krista alkoi jälleen suunnitella vaatteita syksyllä 2018 ja perusti uuden muotialan yrityksen nimeltä Korté, jolle hän löysi liiketilan uudelleen rakennetusta Voimalasta.

Hansson Mining Company

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hansson Mining Company on monikansallinen kaivosalan yritys, joka saapui Sunergendan tiloihin vuonna 2015. Yhtiö jakoi mielipiteitä Virtauksessa, sillä sen aikeena oli rakentaa suuri kaivos Virtaukseen. Juha Holma toi yrityksen mukanaan Virtaukseen ja toimi sen leivissä, kunnes sai töitä Kanadasta. Yrityksessä työskennelleitä virtauslaisia ovat Tero Kuusla, Otso Karhu ja Lauri Kallio, joista jälkimmäinen lopetti työt yrityksessä alkaessaan itsekin vastustaa kaivosta. Kaivosyhtiön kovaäänisimpinä vastustajina tunnettiin Niklas Järvelä ja Mirja Mäkimaa.

Tero Kuusla Consulting / TK-Palvelut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tero Kuusla Consulting / TK-Palvelut on yritys, jonka toimitusjohtajana toimii Tero Kuusla. Nämä hänen omat yrityksensä olivat mukana sarjassa jo samoihin aikoihin Hansson Mining Companyn kanssa, mutta myöhemmin Tero Kuusla Consulting hävisi kuvioista ja jäljelle jäi TK-Palvelut, jonka luottotyömiehenä työskenteli Otso Karhu. TK-Palvelut joutui lopulta konkurssin partaalle, kun Teron visioima Viikinkimaailma ei toteutunutkaan.

Turpiini on kahvila-ravintola, joka sijaitsee Tampereella. Roni Sirén omistaa Turpiinin yhdessä Anni Malisen kanssa. Alun perin Tero Kuusla peri Turpiinin isältään Veikolta, jonka elämäntyö Turpiini oli. Tero päätti kuitenkin siirtää yrityksen Ronin omistukseen. Kahvila-ravintolassa ovat työskennelleet myös Lauri Kallio, Sonja Ollila, Iris Rainio ja Aapo Rönkkö. Sarjan toiseksi viimeisessä jaksossa kerrottiin, että Roni ja Anni muuttivat Turpiinin kissakahvilaksi japanilaisella teemalla ja rikastuivat sen avulla, mutta jakson lopussa paljastivat kuitenkin aikovansa muuttaa Turpiinin ennalleen Veikkoa kunnioittaen.

Virtauksen ilmaisutaidon lukio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtauksessa sijaitsee ilmaisutaidon lukio, joka on keskeinen tapahtumapaikka sarjan nuorten keskuudessa. Sarjan alussa lukion rehtorina toimi Asko Haavisto ja hänen jälkeensä Lissu Kanerva. Voimalan räjähdyksen jälkeen rehtorina jatkoi Jukka Hiltunen. Syksyllä 2016 Marika Ruuskanen-Kuuslasta tuli lukion uusi rehtori. Marikan menehdyttyä rehtorin paikka jäi auki, ja virkaa hoitaa virkaa toimittava Virtauksen sivistystoimenjohtaja Saku Rainio.

Lukion opettajat ovat luonnollisesti ehtineet sarjan edetessä vaihtua. Lissu Kanerva pysyi kuitenkin musiikinopettajana läpi sarjan. Sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella lukion tanssinopettajana nähtiin Ilari Larsson, jonka tilalle opettamaan saapui Marika Ruuskanen-Kuusla, jonka menehdyttyä tanssinopettajana toimi Sakari Määttä. Asko Haavisto opetti äidinkieltä ja veti myös esimerkiksi näyttelijäntyön kurssin. Matematiikkaa ovat opettaneet Vesa Kelo ja Jukka Hiltunen, englantia puolestaan Lea Laakso. Viestintää ja tiedostusoppia opetti Ilona Koivumaa ja radiotyötä Aleksi Ruuskanen. Minna Haavisto opetti lukiossa jonkin aikaa terveystietoa ja Sonja Ollila opetti psykologiaa. Myös Raimo "Kukko" Koistinen työskenteli lukiolla, muttei vakituisesti opettanut mitään, vaikka hänellä oli tosin oma valo- ja äänityön kurssinsa.

Sarjan ensimmäisillä tuotantokausilla nähtiin enemmän opettajia ja kohtauksia oppitunneilta, mutta myöhemmillä tuotantokausilla tällaiset kohtaukset vähentyivät.

Virtauksen terveysasema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Virtauksen terveysasema sijaitsee Voimalassa. Sarjan edetessä moni virtauslainen on ehtinyt työskennellä siellä. Sairaanhoitaja Marju Lehtinen on toiminut terveysaseman vastaanotossa virkailijana sarjan alusta asti. Haaviston perheestä sekä Vilma että Minna ovat työskennelleet terveysasemalla hoitajina. Hannupekka Latvala ja Mirja Mäkimaa toimivat aikanaan terveysaseman lääkäreinä. Maija Helminen toimi terveysaseman lähihoitajana vuodesta 2017 eteenpäin ja Antti Salminen tunnettiin terveysaseman ylilääkärinä. Lisäksi terveysasemalla työskenteli lukuisia sarjassa tuntemattomia henkilöitä.

Voimala on Virtauksen elämän keskipiste, kohtaamispaikka ja palvelujen keskittymä. Sarjan alkuaikoina kerrottiin, että Voimala oli alun perin tulitikkutehdas.[1] Voimalassa tapahtui räjähdys syksyn 2015 päätösjaksossa, minkä takia Voimala uusittiin täysin sisäpuolelta. Voimalassa sijaitsee suurin osa sarjan yrityksistä ja myös Virtauksen ilmaisutaidon lukio. Näiden lisäksi Voimalassa on kirjasto ja elokuvateatteri Kino Voima.

Monet sarjan kohtauksista kuvataan Voimalassa. Voimalan edessä kuvatut ulkokuvaukset tehdään Tampereella sijaitsevan Vapriikin taidemuseon edessä.

  1. Selviää jaksossa 21: Kyllä aikaa on, mutta ikä loppuu (17.11.2010)