Mélina Robert-Michon

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mélina Robert-Michon
Mélina Robert-Michon
Maa:  Ranska
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Rio 2016 kiekonheitto
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Moskova 2013 kiekonheitto
Pronssia Pronssia Lontoo 2017 kiekonheitto
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Zürich 2014 kiekonheitto

Mélina Robert-Michon (s. 18. heinäkuuta 1979 Voiron, Isère)[1] on ranskalainen kiekonheittäjä.

Robert-Michon saavutti hopeaa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa 1998.[2] Hän voitti kultaa alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa 2001. Samana vuonna hän oli Universiadeissa kolmas.[3] Münchenin EM-kilpailuissa 2002 hän sijoittui 12:nneksi.[2]

Pariisin MM-kisoissa 2003 ja Osakan MM-kisoissa 2007 Robert-Michon oli 11:s. Pekingin olympialaisissa 2008 hän oli kahdeksas.[4] Robert-Michon voitti kultaa Välimeren kilpailuissa 2009.[3] Berliinin MM-kilpailussa 2009 hän oli kahdeksas.[4]

Helsingin EM-kilpailuissa 2012 Robert-Michon oli kuudes ja Lontoon olympialaisissa 2012 viides.[3] Moskovan MM-kilpailuissa 2013 hän saavutti hopeaa ennätystuloksellaan 66,28[5] ja Zürichin EM-kilpailuissa 2014 tuloksella 65,33[6]. Pekingin MM-kilpailussa 2015 hän oli kymmenes.[4] Amsterdamin EM-kilpailuissa 2016 Robert-Michon oli viides. Rion olympialaisissa hän saavutti hopeaa ennätystuloksellaan 66,73. Lontoon MM-kilpailuissa 2017 hän sai pronssia tuloksella 66,21. Dohan MM-kilpailuissa 2019 hän sijoittui kymmenenneksi.[3] Tokion olympialaisissa 2021 hän ei päässyt karsinnasta jatkoon. Eugenen MM-kilpailuissa 2022 hän sijoittui kymmenenneksi ja saman kesän Münchenin EM-kilpailuissa kahdeksanneksi.[4] Budapestin MM-kilpailuissa 2023 hän sijoittui yhdeksänneksi.[3]

Robert-Michon on voittanut kiekonheiton Ranskan mestaruuden 22 kertaa; vuosina 2000–2009, 2011–2017 ja 2019–2023.[4] Robert-Michonin kiekonheiton ennätys ulkoradoilla on 66,73 m, jonka hän heitti Rio de Janeirossa elokuussa 2016. Se on myös Ranskan ennätys.[3]

  1. Mélina Robert-Michon Olympedia. (englanniksi)
  2. a b Athletics - Mélina ROBERT-MICHON the-sports.org. Viitattu 26.8.2015. (englanniksi)
  3. a b c d e f Mélina Robert-Michon Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
  4. a b c d e Mélina Robert-Michon Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  5. Lund, Sakari: Perkovic hallitsee naisten kiekkoa Yle Uutiset. 11.8.2013. Viitattu 25.8.2015.
  6. Karttunen, Anu: Kämäräinen yllätti – Perkovic omilla metriluvuillaan Yle Urheilu. 16.8.2014. Viitattu 25.8.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]