Malmön yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Malmön yliopisto
Malmö universitet
engl. Malmö University
Motto Där mångfald gör skillnad
Perustettu 1998 / 2018
Tyyppi julkinen
Rehtori Kerstin Tham
Henkilökunta 1 602 (2012)[1]
Opiskelijoita 12 393 (FTE, 2012)[1]
Sijainti Malmö, Ruotsi
Sivusto mau.se
Niagara, yksi Malmön yliopiston rakennuksista.

Malmön yliopisto (ruots. Malmö universitet) on yliopisto Malmön kaupungissa, Etelä-Ruotsissa. Se muodostettiin 1. heinäkuuta vuonna 1998. Se on nykyisin Ruotsin kahdeksanneksi suurin oppilaitos, ja se koostuu kuudesta eri tiedekunnasta. Yliopistolla on noin 24 000 oppilasta, ja se työllistää noin 1 602 ihmistä.[2][1] Vuonna 2001 oli 36 prosenttia yliopiston opiskelijoista ulkomaalaistaustaisia. Koululla on laajimmat englanninkieliset tutkinto-ohjelmat koko Ruotsissa. Yliopisto on omien sanojensa mukaan ”urbaani korkeakoulu”, joka haluaa sekoittua kaupungin vilskeeseen. Suurin osa yliopiston rakennuksista on upouusia ja sijaitsee Västra Hamnenin ja Malmön pääjuna-aseman välissä. Malmön yliopisto on valittu useana vuonna peräkkäin Ruotsin kahdeksanneksi tai yhdeksänneksi suosituimmaksi korkeakouluksi/yliopistoksi.

Malmön korkeakoulu (Malmö högskola) -nimi muuttui 1. tammikuuta 2018 Malmön yliopistoksi (Malmö universitet).

  1. a b c "Årsredovisning 2012" mau.se. Arkistoitu 3.12.2013. Viitattu 2.6.2020. (ruotsiksi)
  2. "Högskolan i korthet" mau.se. Arkistoitu 30.3.2013. Viitattu 2.6.2020. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä koulutukseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.