Mar Dinkha IV

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mar Dinkha IV

Mar Dinkha IV (syyr. ܡܪܝ ܕܢܚܐ ܪܒܝܥܝܐ, syntymänimeltään Khanania Soro, 15. syyskuuta 1935 Darbandokeh, Irak26. maaliskuuta 2015 Rochester, Minnesota, Yhdysvallat[1]) oli Idän assyrialaisen kirkon katolikos ja Urmian piispan neljäs seuraaja. Hän asui maanpaossa Chicagossa.

Khanania Soro syntyi Darbandokehin kylässä ja kastettiin Mar Qaryaqosin kirkossa. Khanania Soro sai koulutuksensa isoisänsä Benyamin Soron johdolla. Vuonna 1947, 12-vuotiaana, hän meni Mar Jousip Khnanishon oppiin. Mar Jousip oli Idän assyrialaisen kirkon metropoliitta ja patriarkka Irakissa.

Kahden vuoden teologian opiskelun jälkeen Khanania Soro meni kirkon palvelukseen. 12. syyskuuta 1949 hän meni Mar Joukhanan seurakuntaan, assyrialaisen kirkon toiseksi suurimpaan seurakuntaan, Haririin. Kahdeksan vuotta myöhemmin 15. elokuuta 1957 hän meni vanhan opettajansa Jousip Khnanishon pappiseminaariin.

Kun Mar Eshai Shimun XXIII murhattiin 6. marraskuuta 1975 kotonaan San Joséssa Kaliforniassa, assyrialaisen kirkon piispat kokoontuivat seuraavana vuonna Lontoossa konklaaviin valitsemaan uutta katolikos-patriarkkaa. Khanania Sorosta tuli Mar Dinkha IV, joka oli Assyrian ensimmäisen patriarkan 120. seuraaja. Assyrian ensimmäinen patriarkka oli Tuomas. Vuonna 1994 Mar Dinkha IV tapasi historiallisessa kokouksessa paavi Johannes Paavali II:n Vatikaanissa. Paavi ja Mar Dinkha allekirjoittivat yhteistyösopimuksen assyrialaisen ja roomalaiskatolilaisen kirkon välillä.

Vuonna 1996 hän solmi Kaldean kirkon Bagdadin patriarkan Rafael I Bidawidin kanssa.selvennä Vuonna 1997 hän aloitti neuvottelut Antiokian syyrialais-ortodoksisen kirkon kanssa anateeman lopettamisesta.

Syyskuussa 2006 Mar Dinkha IV vieraili Pohjois-Irakissa, missä hän tapasi Irakin Kurdistanin kuvernöörin. Hän neuvotteli kuvernöörin kanssa kristityn kirkon avaamisesta alueelle.

Mar Dinkha IV kuoli 26. maaliskuuta 2015 sairaalassa Minnesotan Rochesterissa.[1]

  1. a b Holy Synod Announcement: Passing of Catholicos-Patriarch Assyrian Church News. 26.3.2015. Arkistoitu 8.10.2015. Viitattu 27.3.2015. (englanniksi)