Markku Toikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Markku Toikka
Veli-Pekka Oinonen, Hannu Lemola ja oikeanpuolimmaisena Markku Toikka.
Veli-Pekka Oinonen, Hannu Lemola ja oikeanpuolimmaisena Markku Toikka.
Henkilötiedot
Syntynyt5. huhtikuuta 1955 (ikä 69)
Somero
Kansalaisuus suomalainen
Ammatti näyttelijä, muusikko, käsikirjoittaja, stand up -koomikko

Markku Tapani Toikka (s. 5. huhtikuuta 1955 Somero) on suomalainen näyttelijä, muusikko, käsikirjoittaja ja stand up -koomikko. Toikka on esiintynyt sekä elokuva- että teatterinäyttelijänä ja tullut tunnetuksi yhtenä Lapinlahden Linnut -yhtyeen jäsenenä.

Toikan ensimmäinen suuri elokuvarooli oli Tapio Suomisen elokuvassa Syöksykierre (1981). Vuonna 1983 hän esiintyi päähenkilö Rahikaisen roolissa Aki Kaurismäen elokuvassa Rikos ja rangaistus ja oli mukana vuonna 1985 myös Kaurismäen elokuvassa Calamari Union. Vuonna 1984 Toikka oli Jussi-palkintoehdokkaana Anssi Mänttärin Rakkauselokuvan pääroolillaan ja esiintyi myös Mänttärin Suvi-Marja Korvenheimon nimellä ohjaamassa elokuvassa Huhtikuu on kuukausista julmin (1983).[1]

Toikka oli Lapinlahden Linnut -yhtyeen jäsen. Yhtyeen alkutaipaleen aikana 1983–1990 hän ehti tehdä kuusi albumia Lapinlahden Linnuissa ja osallistua sketsisarjojen Kyllä elämä on ihanaa, Seitsemän kuolemansyntiä ja Maailman kahdeksan ihmettä tekoon. Toikka liittyi yhtyeeseen jälleen vuonna 2006.

Yhtyeessä Casablanca Vox Toikka oli laulaja ja lauluntekijä. Horjuvat Horsmat -duossa Toikka on tehnyt levyn Konepestäviä kertakäyttömukeja vuonna 2004.

Vuonna 2012 Toikka ja Antero Priha perustivat Markku Toikka & Band -nimisen yhtyeen, jonka kanssa hän teki Lauluja Dorkalan portilta -nimisen levyn. Levyn kappaleet ovat Antero Prihan säveltämiä. Kappaleista kuusi on Toikan sanoittamia.

Lisäksi Toikka on tehnyt sanoituksia Dallapélle ja Lapinlahden linnuille.[2]

Toikka on lavakomiikan uranuurtajia Suomessa. Hän on tehnyt stand up -keikkoja jo vuodesta 1991. Alun perin Espoon teatteriin tuotetussa Toikkarointia -esityksessä Toikka käsitteli liioitellusti ja korostetusti tuttuja asioita, kuten kännykän käyttöä tai suomalaisen miehen rakkauselämää.kenen mukaan? Hän on käsikirjoittanut Susanna Indrénin ohjaaman Konepestäviä kertakäyttömukeja. Toikka esiintyy muusikko-säveltäjä Pekka Nylundin kanssa duona Horjuvat Horsmat, joka on perustettu vuonna 1998.

Toikka kirjoitti ensimmäisen suomalaisen lavakomiikan oppaan Ala naurattaa, Stand up -komedian käsikirja Maritta Vennon kanssa. Hän on opettanut lavakomiikkaa stand up -komedian kurssilla Teatterikorkeakoululla vuosina 2001 ja 2002.

Vuonna 1986 Toikalla oli yksi päärooleista Arto Paasilinnan romaaniin pohjautuvassa tv-elokuvassa Hirtettyjen kettujen metsä. Lottovoittajien maa -sarjassa vuonna 1990 Toikka esitti Jessen roolin. Viiskulmasta itään oli vuorossa 1991. Sarjassa Puhtaat valkeat lakanat Toikka nähtiin työnjohtaja Nuutisena vuosina 1993–1996. Hän oli Viva-televisiosarjassa sen jälkeen vuonna 1997 ja Headhunters-sarjassa vuonna 2002. Televisiosarjassa Tahdon asia Toikka esitti Turre Heinosta vuonna 2005. Vuosina 2006–2007 hän näytteli televisiosarjassa Donna Paukku Raimo ”Tollo” Koskivuon roolia. Toikka on esiintynyt myös Salatut elämät -sarjassa vuoden 2010 huhtikuusta joulukuuhun tiede- ja teknologiaministeri Asko Erkkilän roolissa.

Ääninäyttelijä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Simpsons Movie -elokuvan suomeksi puhutussa versiossa Toikka antoi äänensä Homer Simpsonille.

Vuosi Elokuva / TV-elokuva / Lyhytelokuva Rooli
1978 Nuorallatanssijan kuolema eli kuinka Pete Q sai siivet Secondo
1980 Neljä miljardia silmänräpäyksessä
1981 Sadeaika häirikkö joulukadun avajaisissa
Syöksykierre Mikko
Pirunpolska Anssi
1983 Yön sankari
Huhtikuu on kuukausista julmin
Rikos ja rangaistus Antti Rahikainen
1984 Musta hurmio Joel
Rakkauselokuva Hannu Torniainen
Vartioitu saari
1985 Calamari Union Pekka
Naimakauppoja
Suuri illusioni Hellas
Ylösnousemus nuorempi surullinen tapaus, itsemurhaa yrittävä mies
1986 Hirtettyjen kettujen metsä Oiva Juntunen
Kuningas lähtee Ranskaan
1987 Kyllä elämä on ihanaa
1988 Isku vasten kasvoja
Ei jälkeäkään Valto Hakamaa
1989 Anni tahtoo äidin mies 3
1990 Ameriikan raitti Timo
Ei millään pahalla Risto
1991 Yön kevyt polttoöljy
1992 Hamlet Priest
1997 Lahja toveri
1999 Pikkusisar Heino
2001 Valtapeliä elokuussa 1940 kenraaliluutnantti Heinrichs
2003 Nousukausi Andersson
Partanen Rokka
2004 Keisarikunta Hämäläinen
2008 Myrsky poliisi Möntinen
2011 Isän kuolema lääkäri
Vares – Sukkanauhakäärme yksityisetsivä Wasenius
2014 Kummeli V Pentti

Televisiosarjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosi Televisiosarja Rooli
1982 Rauta-aika
Tatsia! Tatsia!
1984 Auf Achse
1988 Seitsemän kuolemansyntiä
1990 Lottovoittajien maa Jesse
Maailman kahdeksan ihmettä
1993 Hobitit Bill Imarre
Viiskulmasta itään
1994 Konstan pylkkerö Samppa
1996 Puhtaat valkeat lakanat Nuutinen
1997 Ota ja omista Kartsa
1998 Sydän toivoa täynnä Matti Lehtosaari
2002 Niin paljon parempi mies Mestari Artturi
2004 Headhunters Jani Laine
2005 Tahdon asia Turre Heinonen
2006–2007 Donna Paukku Raimo "Tollo" Koskivuo
2008 Katso ihmistä syyttäjä
2010 Salatut elämät Asko Erkkilä
2016 Ismo Vilman isä
2019 Melkein totta Maukka
Rehtori koulutoimenjohtaja
Sorjonen Timo
2020 Downshiftaajat Ripa
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. CV (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. Markku Toikka lauluntekijänä Fono.fi. Viitattu 21.6.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]