Markus Eisenbichler

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Markus Eisenbichler
Markus Eisenbichler
Maa:  Saksa
Miesten mäkihyppy
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Peking 2022 joukkuemäki
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Lahti 2017 sekajoukkuemäki
Kultaa Kultaa Seefeld 2019 suurmäki
Kultaa Kultaa Seefeld 2019 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Seefeld 2019 sekajoukkuemäki
Kultaa Kultaa Oberstdorf 2021 joukkuemäki
Kultaa Kultaa Oberstdorf 2021 sekajoukkuemäki
Pronssia Pronssia Lahti 2017 normaalimäki
Lentomäen MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Planica 2020 joukkuekilpailu
Hopeaa Hopeaa Vikersund 2022 joukkuekilpailu
Pronssia Pronssia Planica 2020 henkilökohtainen kilpailu

Markus Eisenbichler (s. 3. huhtikuuta 1991) on saksalainen mäkihyppääjä ja kuusinkertainen maailmanmestari. Hän edustaa seuratasolla TSV Siegsdorf -seuraa.[1]

Arvokilpailut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Falunin MM-kilpailuissa 2015 Eisenbichler sijoittui suurmäessä kymmenenneksi. Lahdessa 2017 hän saavutti normaalimäen MM-pronssia, mikä oli hänen ensimmäinen arvokisamitalinsa. Sekajoukkuekilpailussa hän voitti kultaa. Suurmäessä hän oli kolmastoista. Lentomäen MM-kilpailuissa Oberstdorfissa 2018 hän sijoittui 11:nneksi. Pyeongchangin olympialaisissa 2018 hän oli normaalimäessä kahdeksas ja suurmäessä neljästoista. Seefeldin ja Innsbruckin MM-kilpailuissa 2019 hän voitti suurmäen, joukkuemäen ja sekajoukkuemäen maailmanmestaruuden. Normaalimäessä hän sijoittui seitsemänneksi.[1]

Lentomäen MM-kilpailuissa Planicassa 2020 hän saavutti henkilökohtaisen kilpailun pronssia ja joukkuehopeaa. Oberstdorfin MM-kilpailuissa 2021 hän voitti kultaa sekä sekajoukkuemäessä että joukkuemäessä ja sijoittui normaalimäessä ja suurmäessä 17:nneksi. Pekingin olympialaisissa 2022 hän oli suurmäessä viides ja normaalimäessä 31:s. Joukkuemäessä hän saavutti pronssia. Vikersundin lentomäen MM-kilpailuissa 2022 Eisenbichler saavutti hopeaa joukkuekilpailussa ja sijoittui henkilökohtaisessa kilpailussa 18:nneksi. Planican MM-kilpailuissa 2023 hän oli suurmäessä viides ja normaalimäessä kolmastoista.[1]

Eisenbichler kilpaili maailmancupissa ensimmäisen kerran Oberstdorfin suurmäen kilpailussa joulukuussa 2011 sijoittuen 30:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran tammikuussa 2014 oltuaan kahdeksas Sapporon molemmissa suurmäen kilpailuissa. Ensimmäisen palkintosijansa hän saavutti Lillehammerissa joulukuussa 2016 sijoituttuaan kolmanneksi. Ensimmäisen voittonsa hän saavutti Planicassa maaliskuussa 2019. Lisäksi hän on voittanut Wisłassa ja Kuusamossa marraskuussa 2020, sijoittunut toiseksi Lahdessa maaliskuussa 2018, Oberstdorfissa joulukuussa 2018, Garmisch-Partenkirchenissä tammikuussa 2019, Oberstdorfin lentomäessä ja Willingenissä helmikuussa 2019, Lillehammerissa maaliskuussa 2020, Kuusamossa marraskuussa 2020, Engelbergissä joulukuussa 2020, Lahdessa tammikuussa 2021, Planicassa maaliskuussa 2021, Garmisch-Partenkirchenissä tammikuussa 2022 sekä Oslossa maaliskuussa 2022. Kolmas hän on ollut Oslossa ja Planicassa maaliskuussa 2017, Oberstdorfin lentomäessä helmikuussa 2019, Planicassa maaliskuussa 2019, Willingenissä tammikuussa 2021, Klingenthalissa helmikuussa 2021, Planicassa maaliskuussa 2021, kahdesti Kuusamossa marraskuussa 2021, niin ikään kahdesti Titisee-Neustadtissa tammikuussa 2022 ja Sapporossa tammikuussa 2023.[1]

Eisenbichler on sijoittunut Keski-Euroopan mäkiviikon kokonaiskilpailussa toiseksi kaudella 2018–2019 sekä seitsemänneksi kausilla 2016–2017 ja 2017–2018, maailmancupin kokonaiskilpailussa toiseksi kaudella 2020–2021, kuudenneksi kaudella 2021–2022, seitsemänneksi kaudella 2018−2019, kahdeksanneksi 2016–2017 ja kymmenenneksi 2017–2018 sekä lentomäkicupissa toiseksi 2018−2019 ja kolmanneksi 2020–2021. Saksan joukkueessa hän on ollut voittamassa kuutta joukkuekisaa: Klingenthalissa marraskuussa 2014, Zakopanessa tammikuussa 2017, Lahdessa maaliskuussa 2018, Zakopanessa tammikuussa 2019 ja 2020 sekä Planicassa maaliskuussa 2021.[1]

Maailmancupin osakilpailuvoitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivä Kilpailupaikka Maa Mäki
22. maaliskuuta 2019 Planica Slovenia HS240
22. marraskuuta 2020 Wisła Puola HS134
28. marraskuuta 2020 Ruka Suomi HS142

Maailmancupin joukkuekilpailujen voitot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Päivä Kilpailupaikka Maa Mäki
22. marraskuuta 2014 Klingenthal Saksa HS140
21. tammikuuta 2017 Zakopane Puola HS134
3. maaliskuuta 2018 Lahti Suomi HS130
19. tammikuuta 2019 Zakopane Puola HS134
25. tammikuuta 2020 Zakopane Puola HS140
28. maaliskuuta 2021 Planica Slovenia HS240
  1. a b c d e Markus Eisenbichler Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]