Martin Jäger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Martin Jäger, 2017

Martin Jäger (s. 20. joulukuuta 1987) on sveitsiläinen maastohiihtäjä[1] ja ampumahiihtäjä[2].

Jäger kilpaili maastohiihdon maailmancupissa ensimmäisen kerran Davosissa helmikuussa 2006 sijoittuen vapaan hiihtotavan sprintissä 23:nneksi. Kymmenen parhaan joukkoon hän sijoittui ensimmäisen kerran Rybinskin vapaan hiihtotavan sprintissä tammikuussa 2009 oltuaan yhdeksäs. Parhaimmillaan hän sijoittui maastohiihdon maailmancupissa neljänneksi Rybinskin vapaan hiihtotavan sprintissä helmikuussa 2011.[1]

Jäger saavutti alle 23-vuotiaiden MM-kilpailuissa hopeaa vapaan hiihtotavan sprintissä 2010. Liberecin MM-kilpailuissa 2009 hän oli vapaan hiihtotavan sprintissä 35:s ja Oslon MM-kilpailuissa 2011 samalla matkalla yhdestoista.[1]

Jäger siirtyi ampumahiihtoon 2014. Maailmancupissa hän kilpaili ensimmäisen kerran Östersundissa kaudella 2015–2016. Ensimmäisen maailmancup-pisteensä hän saavutti oltuaan samalla kaudella 40:s Presque Islen pikakilpailussa. Parhaimmillaan hän on sijoittunut 14:nneksi Antholzin pikakilpailussa kaudella 2018–2019. MM-kilpailuissa hän on ollut parhaimmillaan 43:s Pokljukan 2021 takaa-ajokilpailussa. Hän voitti pikakilpailun Euroopan-mestaruuden Duszniki-Zdrój'ssa 2021.[2]

  1. a b c Martin Jäger Kansainvälinen hiihtoliitto (FIS). (englanniksi)
  2. a b Martin Jaeger IBU. Viitattu 23.3.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]