Martti Silvennoinen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Martti Kalervo Silvennoinen (2. elokuuta 1924 Helsinki25. marraskuuta 2002 Espoo) oli suomalainen radiotoimittaja ja kirjailija.

Silvennoisen vanhemmat olivat faktori Matti Silvennoinen ja Anni Lovisa Savolainen. Hän pääsi ylioppilaaksi 1945 ja valmistui Helsingin yliopistosta valtiotieteen maisteriksi 1950.

Silvennoinen toimi Yleisradiossa vuodesta 1950 alkaen ensin radioselostajana ja toimittajana sekä viimeksi ohjelmapäällikkönä. Silvennoinen teki toimittajan uransa aikana noin 6 000 reportaasia ja lisäksi hän julkaisi radiota ja toimittajatyötä käsitteleviä kirjoja sekä kirjoitti myös radiokuunnelmia ja televisionäytelmiä. Ohjelmien aiheet liittyivät usein YK:n toimintaan, ihmisoikeuksiin tai sosiaalisiin kysymyksiin. Silvennoinen jäi eläkkeelle Yleisradiosta 1983.

Silvennoinen oli 1970-luvulla Suomen Unesco-toimikunnan varapuheenjohtajana. Hän oli perustamassa Matkailutoimittajien kilta ry:tä ja toimi sen ensimmäisenä puheenjohtajana 1969–1971.

Vuonna 1959 Silvennoinen kävi Lambarénéssa tekemässä reportaasin tohtori Albert Schweitzerista tämän viidakkosairaalassa.

Läheiset ystävät kutsuivat Martti Silvennoista lempinimellä "Silvis". Turkulainen lauluntekijä VeePee Lehto on sanoittanut ja esittänyt laulusikermän Silvis, joka kertoo hänestä[1].

Silvennoinen menehtyi 78-vuotiaana Espoossa. Hänet on haudattu Malmin hautausmaalle Helsinkiin.[2]

  • Haaste kansainväliselle tiedonvälitykselle. Yleisradio, Helsinki 1972
  • Mietteitä mikrofonista. Yleisradio, Helsinki 1972
  • Sydämenlyöntejä jälkeen Hirošiman : maailmanmatkaajan päiväkirja ; koonneet ja toim.Martti Silvennoinen ja Heikki-Tapio Nieminen. Kirjapaja, Helsinki 1973
  • Iskelmiä radiosta : päiväkirjaa ja mietteitä kokemuksista Yleisradiossa 1950-75. Tekijä, Helsinki 1975
  • Punainen valo palaa. Kirjayhtymä, Helsinki 1977
  • Kansainvälisestä radiosta : mietteitä. Yleisradio, Helsinki 1978
  • Sinä, minä, hän - ja mikrofoni : mietteitä 3. Yleisradio, Helsinki 1978
  • UNESCOsta ylen tiivistetysti : mietteitä. Yleisradio, Helsinki 1978
  • Mietteitä 4, Kansainvälinen lapsenvuosi 1979 (YK-Unicef) : Ilkka Pastisen, Henry R. Labouissen ja Jack Lingin haastattelut. Yleisradio, Helsinki 1979
  • Mietteitä 5, Eräs radiohaastattelu ihmisoikeuksien vuonna : "Ihmisen vastuu - lääkärin vastuu" : Kosti Myllykoski Martti Silvennoisen haastateltavana. Yleisradio, Helsinki 1979
  • Mietteitä 6, Maailman terveysjärjestöstä (WHO). Aiheena WHO:n Euroopan aluekomitean 29. kokous 11.-16.9.1979 Finlandia talossa. Yleisradio, Helsinki 1979
  • Mietteitä 7, Mietteitä yksilö- ja kohderyhmäajattelusta Yleisradion ohjelmasuunnittelussa ja -tuotannossa. Yleisradio, Helsinki 1979
  • Mietteitä 8, Mietteitä ammattiasioista 1980-luvulle lähdettyämme. Yleisradio, Helsinki 1980
  • Mietteitä 9, Apartheidista : hänen ikkunansa on maalattu valkoisiksi : Unesco-radion tuotannosta suom. ohjelmasarja. Yleisradio, Helsinki 1981
  • Mietteitä 10, Mahdollisuutemme myönteiseen huomiseen : indonesialaisen tutkijan Soedjatmokon radiohaastattelu. Yleisradio, Helsinki 1982
  • Katseita ja kosketuksia. Karisto 1982
  • Sanan katse : radiolukemisto : kuunneltua, koettua, koottua, kerrattua : mikrofonimietteitä sanan ja äänen kosketuksesta. Yleisradio, Helsinki 1983
  • Unohtumaton Lambarene. Karisto 1987
  • Ole kuulolla : avaimia radiotoimittajan työhön. Yliopistopaino, Helsinki 1992
  • Radiodokumentti : faktaa vai fiktiota. Yliopistopaino, Helsinki 1993
  • Sanojen voimalla. Yliopistopaino, Helsinki 2000

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]