Marty Liquori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Marty Liquori
Marty Liquori
Maa:  Yhdysvallat
Miesten yleisurheilu
Pan-Amerikan kisat
Kultaa Kultaa Cali 1971 1 500 metriä

Martin ”Marty” Liquori (11. syyskuuta 1949 Montclair, New Jersey, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen keskimatkojen juoksija.

Liquorista tuli vuonna 1967 kolmas high school -oppilas, joka alitti neljän minuutin rajan maililla, kun hän juoksi ajan 3.59,8. Liquori edusti Yhdysvaltoja Méxicon olympialaisissa 1968. Hän sijoittui 1 500 metrillä kahdenneksitoista.[1] Liquori voitti Villanovan yliopistolle NCAA:n yliopistomestaruuden maililla 1969–1971 ja AAU:n amatöörimestaruuden 1970 ja 1971. Vuosina 1969 ja 1971 hänet listattiin maailman parhaaksi 1 500 metrin juoksijaksi. Pan-Amerikan kisoissa 1971 hän voitti kultaa 1 500 metrillä.[2]

Liquori siirtyi yliopiston jälkeen juoksemaan 5 000 metriä, jolla hän teki kaksi Yhdysvaltain-ennätystä 11 päivän sisään kesällä 1977. Jälkimmäinen ennätys syntyi Düsseldorfissa ajalla 13.15,06. Liquori listattiin vuonna 1977 maailman parhaaksi 5 000 metrin juoksijaksi.[2] Méxicon olympialaiset olivat kuitenkin hänen ainoa olympiaesiintymisensä, sillä 1972 ja 1976 hän kärsi loukkaantumisista. Liquori lopetti uransa, kun Jimmy Carter ilmoitti Yhdysvaltojen boikotoivan Moskovan olympialaisia.[3]

Urheilu-uransa jälkeen Liquori oli perustamassa Athletic Attic -liikeketjua, joka myi juoksukenkiä. Hän on myös toiminut urheilukommentaattorina olympialaisten televisio- ja radiolähetyksissä.[3]

  1. a b Marty Liquori Sports Reference. Arkistoitu 9.3.2016. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)
  2. a b Marty Liquori USA Track & Field, Inc.. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)
  3. a b Noden, Merrell: Marty Liquori, Dream Miler SI Vault. 5.6.2000. Time Inc. A Time Warner Company.. Viitattu 2.1.2010. (englanniksi)