Mary Dyer

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mary Dyer matkalla hirtettäväksi. Tuntemattoman taiteilijan teos 1800-luvulta.

Mary Barrett Dyer (n. 16111. kesäkuuta 1660) oli englantilainen kveekari, joka hirtettiin Bostonissa piittaamattomuudesta kveekarismin kieltäviä lakeja vastaan. Häntä pidetään Pohjois-Amerikan viimeisenä uskonnollisena marttyyrina.[1]

Dyer muutti parinkymmenen vuoden ikäisenä Englannista Bostonin seudulle nuoren aviomiehensä kanssa. Hän synnytti kolme lasta, mutta neljäs raskaus päättyi myöhäiseen keskenmenoon. Kastamaton lapsi haudattiin salaisesti, ja hänen ruumiinsa kaivettiin myöhemmin esille osoitukseksi Mary Dyerin jumalattomuudesta[2]. Keskenmenon ja siihen liittyneiden komplikaatioiden yhteydessä Dyer tutustui Anne Hutchinsoniin. Hutchinson uskoi, että Jumala voi puhua yksilöille suoraan, ei pelkästään miespuolisen papiston avulla. Tämä usko loitonnutti hänet puritaanisesta kirkosta, ja Mary Dyer seurasi perheineen ystäväänsä. He muuttivat suvaitsevaiselle Rhode Islandille, missä Roger Williams johti puritanisteista eronnutta seurakuntaa.[3]

Vuonna 1652 Mary ja William Dyer perheineen matkustivat Englantiin, ja Mary tutustui kveekarien ajatuksiin. Kveekarit olivat jo lakanneet maksamasta veroja anglikaaniselle kirkolle ja joutuneet vaikeuksiin valtiovallan kanssa Englannissa.[4]

Heti kun Dyerit palasivat Englannista, heidät pidätettiin kveekariutensa takia ja Mary Dyeria kiellettiin julistamasta kveekariutta Massachusettsin alueella. Dyerit asettuivat Rhode Islandille. Massachusettsin uusi kuvernööri sääti entistä ankarammat kveekarivastaiset lait: ensimmäisestä käynnistä Bostonin alueella kveekarit ruoskittiin, toisesta he joutuivat jalkapuuhun ja menettivät korvansa, kolmannesta leikattiin toinen korva ja neljännestä seurasi kuolemantuomio.[5]

Mary Dyer ja hänen kaksi kveekariystäväänsä matkustivat Bostoniin protestoidakseen lakeja vastaan, ja hänet pidätettiin, tuomittiin ja hirtettiin.[3]

Maryn hirttäminen herätti huomiota emämaassa Englannissa asti, ja Kaarle II kielsi kveekarien teloittamisen uskonnon harjoittamisen takia.

  1. Mary Dyer: A Quaker Martyr (Arkistoitu – Internet Archive) Mayflower Families
  2. The Case of the American Jezebels: Anne Hutchinson and Female Agitation during the Years of Antinomian Turmoil, 1636-1640 (s. 73) jstor.org. Viitattu 10.1.2022. (englanniksi)
  3. a b Louise Bernikow: Mary Dyer Hanged on Boston Common WeNews.
  4. Carole D. Bos, J.D.: Mary Dyer. Ch. 6 - who are the quakers ? AwesomeStories.com ©1999 - 2007 Bos & Glazier, PLC..
  5. Carole D. Bos, J.D.: Mary Dyer. Ch. 8 - harsh laws target quakers ? AwesomeStories.com ©1999 - 2007 Bos & Glazier, PLC..

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]