Mateusz Mika

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mateusz Mika vuonna 2010
Mateusz Mika vuonna 2010
Maa:  Puola
Miesten lentopallo
MM-kilpailut
Kultaa Kultaa Puola 2014 lentopallo
EM-kilpailut
Pronssia Pronssia Itävalta ja Tšekki 2011 lentopallo

Mateusz Mika (s. 21. tammikuuta 1991 Kobiernice) on puolalainen lentopalloilija, joka edustaa Puolan lentopalloliigassa pelaavaa Lotos Trefl Gdańskia. Vuodesta 2010 asti Mika on kuulunut myös Puolan lentopallomaajoukkueeseen. Hän voitti maajoukkueen kanssa MM-kultaa koti-MM-kisoista vuodelta 2014. Finaalissa kaatui Brasilia lukemin 3-1. Mika oli voittamassa myös EM-pronssia vuonna 2011.

Mika on pelannut koko seurauransa lukuun ottamatta kautta 2013-2014 kotimaassaan. Kaudella 2011-2012 Mika voitti maansa mestaruuden Resovia Rzeszówin kanssa. Kahdella edelliskaudella hän voitti saman seuran kanssa pronssia. Kauden 2013-2014 hän pelasi Ranskan pääsarjan Montpellier UC:ssa, jonka jälkeen hän palasi edelliseen seuraansa Lotos Trefl Gdańskiin, jossa hänen pelinumeronsa on nykyisin 15.

Pelipaikaltaan 207 senttimetriä pitkä ja 88 kilogrammaa painava Mika on yleispelaaja. Hän iskee 352 senttimetrin korkeudesta ja blokkaa 275 senttimetrin korkeudesta.

Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.