Matti Uusitupa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matti Uusitupa heinäkuussa 2012.

Matti Uusitupa (s. 15. kesäkuuta 1946 Helsinki)[1] oli Kuopion yliopiston rehtori vuosina 2001–2009. Hän on toiminut aiemmin yliopistossa kliinisen ravitsemuksen ja aineenvaihduntasairauksien professorina. Uusitupa on toiminut lukuisissa kansallisissa ja kansainvälisissä asiantuntijatehtävissä diabeteksen, sydän- ja verisuonitautien sekä ravitsemuksen alalla.

Uusitupa toimii Suomen Sydänliiton hallituksen puheenjohtajana 2010–2012.[2] Uusitupa valittiin puheenjohtajan tehtävään toiselle kolmivuotiskaudelle vuonna 2013.[3]

Vuoden 2010 alusta hänet kutsuttiin vasta perustettuun ravitsemusgenomiikan ja -genetiikan professorin kolmivuotiseen virkaan.[4]

  1. Parkkonen, Mika: Kuitulan perheen ravintotohtori. Helsingin Sanomat, 15.6.1996. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 24.5.2012.
  2. Matti Uusitupa Sydänliiton puheenjohtajaksi Savon Sanomat. 27.10.2008. Arkistoitu 7.2.2015. Viitattu 28.10.2009.
  3. Matti Uusitupa valittiin jatkamaan Sydänliiton puheenjohtajana sydanliitto.fi. Arkistoitu 7.2.2015. Viitattu 6.2.2015.
  4. Matti Uusitupa ravitsemusgenomiikan ja -genetiikan professoriksi Ruokatieto. 20.11.2009. Viitattu 24.5.2012.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.