Matti Väisänen (talousneuvos)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Matti Väisänen, sukunimi alkuaan Jevremov (21. tammikuuta 1890 Kontokki, Vienan Karjala14. elokuuta 1973) oli suomalainen Suolahdessa vaikuttanut kauppias, tehtailja ja talousneuvos.[1]

Kontokin pitäjän Kentjärven kylässä syntynyt Väisänen muutti 1904 Suomen puolelle ja oli Laihialla Tanner & Mannerin palveluksessa juoksupoikana, liikeapulaisena ja kauppaedustajana. Vuonna 1910 hän aloitti kauppaliikkeen pidon Soinin kirkonkylässä nimellä Laine & Väisänen. Vuodesta 1911 alkaen Väisänen oli Jyväskylässä Aleksei Mitron palveluksessa ensin tukkumyyjänä ja sitten kauppamatkustajana. Väisänen oleskeli vuosina 1916–1919 Vienan Karjalassa jouduttuaan Venäjän kansalaisena kutsutuksi asepalvelukseen ja toimi siellä postinkantajana. Palattuaan 1919 Suomeen hän oli vuoteen 1924 saakka vakuutustarkastajana eri puolilla Suomea. Hän osallistui 1921 suomalaisten Vienan retkeen toimien etappiteiden valvojana.[1]

Väisänen asui vuodesta 1924 alkaen Suolahdessa harjoittaen elintarvike-, puolukka-, tekstiili-, puku- ja lumppukauppaa. Hän perusti virvotusjuomia ja kaljaa valmistaneen Oluttehdas Voiman. Tehtaalle valmistui Suolahteen 1920-luvun lopulla kolmikerroksinen kivinen tehdas-, liike- ja asuinrakennus ja Väisäsellä oli myös useita kioskeja Suolahdessa. Tehdas oli Väisäsen omistuksessa jatkosodan lopulle saakka. Sotien jälkeen Väisänen harjoitti jonkin aikaa huonekalukauppaa. [1]

Väisänen rakensi Suolahteen Keiteleentien varteen vuonna 1938 kivisen kaksikerroksisen funkkistyylisen Väisäsen liiketalon. Talossa oli myymälä- ja asuinhuoneistoja sekä Väisäsen omistama elokuvateatteri. Talossa oli myös Alkon Suolahden myymälä.[1]

Väisänen vaikutti Suolahden seurakunnan muodostumiseen 1946 ja hän oli mukana rakentamssa Suolahden kirkkoa 1940 ja Suolahden Urheilutaloa 1946 sekä perustamassa Suolahden yhteiskoulua 1948. Väisänen sai talousneuvoksen arvon 1950. [1]