Mazinho

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mazinho vuonna 2019.

Iomar do Nascimento pelaajanimeltään Mazinho (s. 8. huhtikuuta 1966 Santa Rita, Brasilia) on entinen jalkapalloilija. Hän oli pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Mazinho voitti maailmanmestaruuden vuoden 1994 MM-kisoissa ja olympiahopeaa Soulin olympialaisissa vuonna 1988.

Mazinho aloitti uransa vuonna 1983 Santa Cruz Futebol Clubessa. Euroopassa hän pelasi Italiassa US Leccessä ja AC Fiorentinassa sekä Espanjassa Valencia CF:ssä, Celta Vigossa ja Elche CF:ssä. Euroopassa menestystä ei juurikaan tullut, mutta Brasiliassa hän voitti muun muassa kolme Brasilian mestaruutta. Mazinho lopetti uransa Vitóriassa vuonna 2001.

Brasilian jalkapallomaajoukkueessa Mazinho pelasi vuosina 1989–1994 39 maaottelua. Hän osallistui vuoden 1990 ja 1994 MM-kisoihin ja voitti jälkimmäisissä maailmanmestaruuden. Vuoden 1988 kesäolympialaisissa Mazinho oli Brasilian joukkueen mukana voittamassa olympiahopeaa ja vuonna 1989 tuli Etelä-Amerikan mestaruus.

Peliuransa jälkeen Mazinho on toiminut Aris Thessalonikin teknisenä johtajana. Tammikuussa 2009 hän siirtyi seuran päävalmentajaksi espanjalaisen Enrique Hernándezin potkujen jälkeen. [1] Pesti jäi kuitenkin vajaan vuoden mittaiseksi, sillä Mazinho sai potkut marraskuun alussa 2009. [2]

Myös Mazinhon pojat Thiago ja Rafael ovat huipputason ammattilaisjalkapalloilijoita.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.