Melbournen yliopisto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Melbournen yliopisto
University of Melbourne
Opiskelijoita 50 000
Sijainti Melbourne, Victoria
Australia
Sivusto unimelb.edu.au

Melbournen yliopisto (engl. University of Melbourne) on australialainen julkinen tutkimusyliopisto, jonka pääkampus sijaitsee Melbournessa ja muut sen esikaupunkialueilla sekä muualla Victorian osavaltiossa. Vuonna 1853 perustettu yliopisto on Australian toiseksi vanhin, kolme vuotta nuorempi kuin Sydneyn yliopisto. Siellä on noin 50 000 opiskelijaa.

Vuonna 2016 Times Higher Education sijoitti Melbournen yliopiston sijalle 33 maailmassa.[1] Shanghai-rankingissa 2015 yliopisto sijoittui tilalle 44 parhaana australialaisyliopistona.[2]

2000-vuosikymmenen lopulta lähtien Melbournen yliopisto on kärsinyt julkisen rahoituksen leikkauksista, irtisanomisista ja huonosta työilmapiiristä.[3] Yliopiston uudistetusta ja ”tyhmennettynä” pidetystä opetussuunnitelmasta nousi 2000-luvulla keskustelua, ja vuonna 2008 sai ensi-iltansa sitä ruotiva satiirinen musikaali Melbourne Model.[4]

  1. U of Melbourne, The World University Rankings, Times Higher Education 2016. Viitattu 14.10.2016.
  2. Academic Ranking of World Universities 2015 (Arkistoitu – Internet Archive). Viitattu 14.10.2016.
  3. Patomäki, Heikki: Yliopisto konkreettisena utopiana: kokemuksia Turusta Nottinghamiin ja Helsingistä Melbourneen, patomaki.fi 2011, s. 41–42. Viitattu 14.10.2016.
  4. Bachelard, Michael: Search for a super model, 5.10.2008. Viitattu 14.10.2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:University of Melbourne