Meren juhlat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Meren juhlat
Meren juhlien DVD-julkaisun kansi. Yläkuvassa etualalla Sini (Sinikka Hannula).
Meren juhlien DVD-julkaisun kansi. Yläkuvassa etualalla Sini (Sinikka Hannula).
Ohjaaja Maunu Kurkvaara
Käsikirjoittaja Maunu Kurkvaara
Tuottaja Maunu Kurkvaara
Säveltäjä Usko Meriläinen
Kuvaaja Maunu Kurkvaara
Leikkaaja Maunu Kurkvaara
Lavastaja Maunu Kurkvaara
Pääosat Sinikka Hannula
Jaakko Pakkasvirta
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Kurkvaara-Filmi Oy
Ensi-ilta 1. maaliskuuta 1963
Kesto 83 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Budjetti 130 000 mk
Edeltäjä Yksityisalue
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Meren juhlat Maunu Kurkvaaran ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1963. Kurkvaara käytti elokuvissaan hyvin vähän muita tekijöitä, ja tämänkin elokuvan hän on käsikirjoittanut, kuvannut, äänittänyt, leikannut, lavastanut ja tuottanut itse[1].

Tarinan päähenkilöistä Sini (Sinikka Hannula) haikailee yhä nuoruudenrakastettuaan Jaskaa (Jaakko Pakkasvirta). Elokuvaa on verrattu Alain Resnais’n elokuvaan Viime vuonna Marienbadissa (1961). Uuden aallon elokuvien tapaan siinä poseerataan ja viivytään tunnelmissa. Perinteisesti suomalaisen elokuvan aiheet olivat maaseudulta, mutta Kurkvaaran muun tuotannon tapaan Meren juhlat on kaupunkilaista. Myös Kurkvaaran elokuvien aiheet olivat aikanaan paheksuttuja. Tässäkin on ryhmä nuoria ilakoimassa rantakallioilla alastomina. Kurkvaara on sanonut alastomuuden olleen vertauskuva nuoruudesta ja vapaudesta, sillä vanhempana ihminen ei enää rohkene heittäytyä.[1]

Meren juhlat on viimeinen osa Kurkvaaran trilogiassa, jonka aiemmat osat ovat Rakas... ja Yksityisalue. Trilogian kantavia teemoja ovat ranskalaisen uuden aallon henki ja nuoren helsinkiläisälymystön elämän kuvaaminen.[2]

Näyttelijät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Sinikka Hannula  Sini  
 Jaakko Pakkasvirta  Jaska, taiteilija  
 Pehr-Olof Sirén  Olle, juhlien isäntä  
 Kyllikki Forssell  muotitalon omistaja  
 Jyrki Pälviö  Jyrki, valokuvaaja  
 Lenita Airisto  Lenita, mannekiini  
 Pertti Roisko  nuori mies saarella  
 Anitra Invenius  nuori nainen saarella  
 Sirpa Silventoinen  Irmeli, Sinin ystävätär  
 Mirja Lehtinen  tumma ystävätär  
 Saara Pulkkinen  palvelustyttö  
 Raija Roiha  Lisbet  
 Anneli Tuominen  Anneli  
 Timo Helin  Jaskan kanssa juhliin saapuva mies  
 Anneli Kangas  Anneli, mannekiini  
 Eva Lindholm  Monica  
 Aarni Krohn  huvilalla vieraileva tuttava  
 Anna-Beata Krohn  huvilalla vieraileva tuttava  
 Carl Henning  Lisbetin taluttaja  
 Aito Mäkinen  Lisbetin taluttaja  
 Paavo Lehtonen  melonia syövä mies juhlissa  

Varakkaisiin naimisiin mennyt Sini kuluttaa aikaansa yksin kesähuvilallaan, kotiapulaisensakin hän lähettää vapaalle. Hänen puolisonsa on työmatkalla. Turhautuneena oloonsa Sini soittelee tuttavilleen ja päättää kutsua nuoruudenrakkautensa Jaskan erään ystävänsä kemuihin. Sini ja Jaska poistuvat juhlista kahden ja matkaavat saarelle, jossa he ensi kerran tapasivat toisensa. Näytetään vuosikymmenen taakse ajoittuva takauma, jossa naimaton Sini kirmaa muiden neitokaisten kanssa kesäisillä rantakallioilla ilkosen alasti. Sini ja Jaska tapaavat toisensa tässä yhteydessä ja rakkaus syttyy.

Elokuva etenee Jaskan ja Sinin dialogina, jossa he analysoivat suhteensa kipupisteitä ja syitä siihen, miksi heistä ei aikoinaan tullut paria. Jaska ei ollut lainkaan maallisen mammonan perään, eikä ole nykyäänkään. Sini viihtyy taloudellisesti turvatussa asemassaan. Ennen pitkää käy ilmi, ettei Jaskan ja Sinin suhteella ole edelleenkään tulevaisuutta. Jaska torjuu Sinin esittämän ajatuksen, että tämä ottaisi eron rikkaasta aviomiehestään.

Jaska ja Sini pistäytyvät myös muotikuvauksissa, joissa nähdään muun muassa 25-vuotias Lenita Airisto mannekiinin roolissa. Ajankuvaa tarjoavat pintamuodin lisäksi katunäkymät 1960-luvun alun Helsingistä.

Meren juhlat on Kurkvaaran ensimmäinen värielokuva ja Kurkvaara-Filmin laboratorion ensimmäinen täyspitkä teos. Laboratorion taustalla oli belgialaisen Gevaert-yhtiön halu päästä Suomen markkinoille siellä käytettyjen Eastman Kodakin ja Agfan kilpailijaksi.[3]

Meren juhlien kuvalliset ansiot saivat tunnustusta aikalaiskriitikoilta, mutta teoksen sisältö ja ihmiskuvaukset koettiin ohuenlaisiksi. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti elokuvaa jossain määrin ”silmän juhlana” niille, jotka ”nauttivat kaunisvärisistä maisemakuvista” ja ”harmoonisista kuvakompositioista”. Henkilöohjauksen ja ihmiskuvan hän sitä vastoin teilasi ja piti elokuvaa pettymyksenä. Aamulehden Erkka Lehtola ja Uuden Suomen Heikki Eteläpää olivat suopeampia, ja pitivät Meren juhlia puutteistaan huolimatta onnistuneena. Elokuva-Aitan Kirsti Jaantila arvioi elokuvan visuaalisesti onnistuneeksi, juonesta hän käytti sen sijaan termejä ”löyhä”, ”mitätön” ja ”pitkästyttävä”. Ylioppilaslehden Carl Henning poikkesi kriitikoiden yleisestä linjasta ja ylisti Meren juhlia mestariteokseksi. Henningin ylistyslaulu Kurkvaaran teokselle aiheutti kiivasta keskustelua puolesta ja vastaan.[4]

Myös vuoden 1981 televisioesityksen yhteydessä kritiikki jakautui kahtia. Suomen Kuvalehden Ywe Jalander arvioi Meren juhlat ”kuvakeskeiseksi”. Hänen mielestään Kurkvaaran yritys ”rakentaa tunnelmia” kuvan ja musiikin varaan kompastui puutteelliseen käsikirjoitukseen. Seuraavaa televisioesitystään Meren juhlat sai odottaa lähes kolme vuosikymmentä.

Meren juhlat myytiin Ruotsiin, Itävaltaan, Liechtensteiniin, Saksan liittotasavaltaan ja Sveitsiin. Elokuvan televisioensi-ilta oli 29. syyskuuta 1973 ja se sai puolisentoista miljoona katsojaa.[3] Finnkino Oy on julkaissut Meren juhlat DVD:nä.

  1. a b Römpötti, Harri: Maunu Kurkvaara vaihtoi kuvataiteen elokuvaan. Helsingin Sanomat 5.7.2011, s. B 11.
  2. Meren juhlat -elokuvan DVD-laitoksen takakansi.
  3. a b Meren juhlat (Taustaa) 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 14.7.2015.
  4. Meren juhlat (Lehdistöarvio) 2013. Kansallinen audiovisuaalinen instituutti. Viitattu 14.7.2015.