Michał Szpak

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michał Szpak
Szpak vuonna 2022
Szpak vuonna 2022
Henkilötiedot
Syntynyt26. marraskuuta 1990 (ikä 33)
Jasło, Puola
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet puola, englanti
Aktiivisena 2009-
Tyylilajit pop, rock
Soittimet laulu
Levy-yhtiöt Universal Music
Sony Music
Aiheesta muualla
Kotisivut

Michał Szpak (s. 26. marraskuuta 1990 Jasło) on puolalainen laulaja, joka edusti Puolaa Euroviisuissa 2016 Tukholmassa kappaleella "Color of Your Life" ja sijoittui kahdeksanneksi.

Hänellä on kaksi siskoa, Marlena ja Ewa, sekä veli Damian.[1]

Vuonna 2011 Szpak sijoittui toiseksi Puolan X-Factorissa.[2][3] 13. joulukuuta 2011 hän julkaisi ensimmäisen EP:nsä "XI".[4]

Vuonna 2013 hän voitti venäläisen laulufestivaalin Zielona Górassa esitettyään kappaleen Mustat silmät.[5]

Vuonna 2015 hän voitti kansallisen puolalaisen laulufestivaalin Opolessa ensiesitys-luokassa.[6] 13. marraskuuta 2015 hän julkaisi albumin "Byle być sobą".[7]

Vuonna 2016 hän osallistui Puolan Euroviisukarsintoihin ja esitti finaalissa kappaleen "Color of Your Life".[8][9] 5. maaliskuuta hänet valittiin Puolan edustajaksi Euroviisuihin.[10] Hän pääsi Euroviisuissa finaaliin[11] ja sijoittui kahdeksanneksi 229 pisteellä (222 yleisöltä ja 7 tuomaristolta).[12] Samana vuonna hän voitti puolalaisen kansallisen laulufestivaalin Opolessa "Yleisön Grand Prix" -luokassa.[13]

Vuosi Albumi Listasijoitus
POL
2015 Byle być sobą 1[14]
  • XI (2011)
  1. Michał Szpak pokazał całą rodzinę! Tak wygląda babcia, tata i brat gwiazdora gala.pl. 30.8.2016. Gala. Arkistoitu 25.12.2016. Viitattu 24.12.2016. (puolaksi)
  2. Gienek Loska wygrał X Factor! tvn24.pl. 5.6.2011. TVN24. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  3. Gienek Loska wygrał "X-Factor" media2.pl. 5.6.2011. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  4. XI – Michał Szpak universalmusic.pl. Universal Music Poland. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  5. Festiwal Piosenki Rosyjskiej 2013: Michał Szpak wygrał Złoty Samowar! eska.pl. 19.8.2013. Radio Eska. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  6. Michał Szpak wygrywa opolski koncert SuperPremier 2015! tvp.info. 14.6.2015. TVP Info. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  7. Michał Szpak – Byle Być Sobą sonymusic.pl. 13.11.2015. Sony Music Poland. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  8. Kto na Eurowizję? tvp.pl. 16.2.2016. Telewizja Polska. Arkistoitu 5.10.2016. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  9. Poland's candidates for the national final revealed eurovision.tv. 16.2.2016. Euroopan yleisradiounioni. Viitattu 21.12.2016. (englanniksi)
  10. Michał Szpak with "Color Of Your Life" for Poland! eurovision.tv. 5.3.2016. Euroopan yleisradiounioni. Viitattu 21.12.2016. (englanniksi)
  11. We have our first ten finalists eurovision.tv. 10.5.2016. Euroopan yleisradiounioni. Viitattu 21.12.2016. (englanniksi)
  12. Michał Szpak ósmy w finale Eurowizji i trzeci w głosowaniu widzów! Wygrała Jamala z Ukrainy tvp.pl. 15.5.2016. Telewizja Polska. Arkistoitu 4.1.2017. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  13. Michał Szpak z Grand Prix Publiczności w Opolu! tvp.info. 6.6.2016. TVP Info. Viitattu 21.12.2016. (puolaksi)
  14. OLiS – Sales for the period 01.07.2016-07.07.2016 olis.onyx.pl. OLiS. Viitattu 21.12.2016. (englanniksi, puolaksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]