Michael Anderson

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli kertoo brittiläisestä elokuvaohjaajasta. Michael Anderson on myös yhdysvaltalainen astronautti.
Michael Anderson (vas.), Mike Todd ja Frank Sinatra elokuvan Maailman ympäri 80 päivässä lavasteissa.

Michael Joseph Anderson (30. tammikuuta 1920 Lontoo25. huhtikuuta 2018 Vancouver)[1] oli brittiläinen elokuvaohjaaja.

Anderson syntyi Lontoossa näyttelijävanhemmille ja palveli toisessa maailmansodassa. Hän sai läpimurtonsa viimeistään sotaelokuvalla Taivaalla palaa vuonna 1954. Myöhempien elokuvien joukkoon kuuluvat Maailman ympäri 80 päivässä (1956) ja Pako tulevaisuudesta (1976).

Anderson oli ehdolla Oscar-palkinnon, Golden Globen ja Kultaisen palmun saajaksi. Hän jatkoi aktiiviuraansa pitkälle vanhuusikäänsä, ja yli 70-vuotiaalta ohjaajalta ovat peräisin muiden muassa Merisusi (1993) ja Pinocchion uudet seikkailut (1999).

Anderson oli kolmesti naimisissa ja sai kuusi lasta. Hänen viimeinen avioliittonsa Adrienne Ellisin kanssa alkoi 25. toukokuuta 1977. Ellisin tytär ja Andersonin tytärpuoli on näyttelijä Laurie Holden, joka tunnetaan muun muassa televisiosarjasta Salaiset kansiot.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]