Michael Wood

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Michael Wood vuonna 2013.

Michael Wood (s. 23. heinäkuuta 1948) on englantilainen historioitsija ja dokumentaristi. Hän on tehnyt dokumentteja mm. konkistadoreista, Intian historiasta, Aleksanteri Suuresta ja William Shakespearesta. Englannissa hänen dokumenttejaan on esittänyt BBC, Yhdysvalloissa PBS ja Suomessa Yle.

Wood syntyi Manchesterissa ja kävi koulunsa Manchester Grammar Schoolissa. Historiaa hän opiskeli Oriel Collegessa, Oxfordissa ja teki loppututkintonsa anglosaksisesta historiasta.[1] 1970-luvulla hän siirtyi toimittajaksi ja työskenteli BBC:llä ensin reportterina ja sitten avustavana tuottajana. Wood palasi historian pariin vuosina 1979-81, jolloin hän teki tv-sarjan In Search of the Dark Ages, jossa tutki keskiaikaisia johtajia, kuten esim. Vilhelm Valloittajaa. Sarjasta hän sai myös aiheen ensimmäiselle kirjalleen. Wood sai huomiota myös Yhdysvalloissa, kun PBS esitti hänen sarjojaan tiiviiseen tahtiin. Tämän jälkeen Wood on tehnyt dokumentteja ja tv-sarjoja tasaiseen tahtiin, viimeisin on vuodelta 2017.

Wood on ollut mm. Royal Historical Societyn jäsen[2] ja vuonna 2009 Sunderlandin yliopisto myönsi Woodille kunniatohtorin arvonimen.[3] Vuonna 2011 myös Leicterin yliopisto myönsi Woodille kunniatohtorin arvonimen.[4]

  • In Search of the Dark Ages (1979–81)
  • Great Railway Journeys ("Zambezi Express", 1980: "Slow Train to Olympia", 1983)
  • Great Little Railways (episode 3) (1983)
  • In Search of The Trojan War (1985)
  • Domesday: A Search for the Roots of England (1986)
  • Art of the Western World (1989)
  • Legacy: A Search for the Origins of Civilization (1992)
  • In the Footsteps of Alexander the Great (1997)
  • Conquistadors (2000)
  • In Search of Shakespeare (2003)
  • In Search of Myths and Heroes (2005)
  • The Story of India (2007)
  • Christina: A Medieval Life (2008)
  • In Search of Beowulf (2009) (a.k.a. Michael Wood on Beowulf)
  • Michael Wood's Story of England (2010)
  • The Great British Story: A People's History (2012)
  • Darshan: An Indian Journey (1989)
  • Traveller's Tales: The Sacred Way (1991)
  • Saddam's Killing Fields (1993)
  • Hitler's Search for the Holy Grail (1999)
  • Gilbert White: Nature Man (2006)
  • Christina: A Medieval Life (2008)
  • Alexander's Greatest Battle (2009)
  • Ovid: The Poet and the Emperor (2017)
  • In Search of the Dark Ages (BBC Books, 1981)
  • In Search of the Trojan War (1985)
  • Domesday: A Search for the Roots of England (1988)
  • Legacy: A Search for the Origins of Civilization (1992)
  • The Smile of Murugan: A South Indian Journey (1995)
  • In the Footsteps of Alexander the Great (1997)
  • In Search of England: Journeys Into the English Past (1999)
  • Conquistadors (2000)
  • Shakespeare (2003)
  • In Search of Myths and Heroes (2005)
  • India: An Epic Journey Across the Subcontinent (2007)
  • The Story of England (2010)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]