Micke Silén

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Micke Silén (s. 1953)[1] on suomalainen copywriter ja yksi mainostoimisto Taivaan perustajista. Hänet palkittiin elämäntyöstään Platinahuipulla Grafia ry:n Vuoden Huiput 2014 -kilpailussa.[1]

1970-luvun lopulla Silén piti Malmössä Ruotsin armeijan ylijäämätuotteita myyvää kauppaa ja kiinnostui mainosalasta Lundin yliopiston iltakurssilla. Hän pääsi harjoittelijaksi erään luennoitsijan mainostoimistoon, mutta palasi kuitenkin kotimaahansa Suomeen.[1]

Silén työskenteli muun muassa mainostoimistoissa AKT/BBDO[2] ja Brindfors, josta pian irtautui Hasan & Partners. Silénin tunnetuin työ Hasanin ajoilta on ruotsalaisen meijerikonserni Arlan tuotteiden lanseeraus Suomeen 1995 teemalla ”Kohta meissä kaikissa asuu pieni lehmä”, jota pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista suomalaisista iskulauseista.[3] Silénin ja Oski Granströmin suunnittelemaan kampanjaan kuuluivat myös Roy Anderssonin ohjaamat vähäeleiset mainoselokuvat saidasta ruotsalaisesta maitotilallisesta.[1]

Vuonna 1996 Silén perusti viiden muun osakkaan kanssa Taivas-mainostoimiston, joka teki kampanjoita muun muassa Radiolinjalle. Taivas kasvoi Jussi Nurmion johtamana monialakonserniksi, joka perusti Habbosta tunnetuksi tulleen Sulake Corporation Oy:n ja kiinteistönvälitysalaa mullistamaan pyrkineen Igglon. Taivas-konserni laajentui Viroon, Latviaan, Liettuaan, Venäjälle ja Lontooseen, kunnes vuonna 2008 alkanut matalasuhdanne alkoi murentaa yrityksen menestystä. Taivas Group teki konkurssin 2012, mutta alkuperäinen mainostoimisto jatkaa toimintaansa.[1][4]

Silén on yhä mukana toimistossa, mutta keskittyy yhä enemmän maatilansa hoitoon Kerimäellä.[1] Vuonna 2013 hän voitti Vuoden Huippujen printtimainontasarjassa Kultahuipun Ateneumin taidemuseolle suunnitellulla 52 sielua -näyttelyn ilmoituksella.[5]

  1. a b c d e f Valtteri Väkevä: Micke Silén keksi pienen lehmän. Micke Silén keksi, miten suomalaisille myydään ruotsalaista juustoa ja jugurttia. Helsingin Sanomat 3.5.2014. Viitattu 3.5.2014.
  2. Vuoden huiput – parasta suomalaista mainontaa ja graafista suunnittelua 1985, Grafia ry 1986.
  3. Pia Hyvönen: Arlan iskulause on paras, Taloussanomat 12.4.2000. Viitattu 3.5.2014.
  4. Anna Juvonen: Ex-Taivas Group konkurssiin, Taivas jatkaa, Markkinointi & Mainonta 20.8.2012. Viitattu 3.5.2014.
  5. Vuoden Huiput Grand Prix -palkinto Nissan Nismo Watchille (Arkistoitu – Internet Archive), Julkaisija-lehti 14.4.2014. Viitattu 3.5.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]