Miehittämätön avaruustoiminta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Miehittämätön avaruustoiminta on avaruustoimintaa, jossa ihmiset eivät mene avaruuteen vaan avaruudessa toimitaan maasta käsin kauko-ohjatuilla tai täysin automaattisilla laitteilla.

Miehittämättömien avaruuslentojen eri muodot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Miehittämätön avaruustoiminta on halvempaa ja yksinkertaisempaa kuin miehitetty ja esimerkiksi lentojen määrässä huomattavasti yleisempää. Miehittämätön avaruustoiminta voidaan periaatteessa jakaa institutionaaliseen ja kaupalliseen.

Institutionaalinen avaruustoiminta on yleensä avaruustutkimusta tai sotilaallista avaruustoimintaa. Avaruustutkimuksen lennot ovat yleensä avaruusluotaimia. Miehittämättömiksi avaruuslennoiksi ei yleensä katsota kantorakettien laukaisuja, joissa osa raketista on jäänyt kiertoradalle vaikka näin tehtiin aikoinaan mm. miehitettyjen lentojen muodostelmalentokokeiluissa (esimerkiksi Atlas-Agena). Näiden rakettien ylimmät vaiheet muodostavat kuitenkin merkittävän osa ihmisen luomasta avaruusromusta matalilla kiertoradoilla.

Sotilaallinen avaruustoiminta on toistaiseksi keskittynyt tiedustelusatelliitteihin ja sotilaallisiin viestintäsatelliitteihin. Ohjuskokeet, joissa lähetetty laite voi viipyä maan matalalla kiertoradalla joniin aikaa, ei pidetä avaruustoimintana, täten esim. maanpäällisillä ohjuksilla toteutetut ohjustentorjuntajärjestelmät eivät ole avaruustoimintaa.

Kaupallinen toiminta on toistaiseksi ollut lähinnä tietoliikennesatelliitteja.

Miehittämätön avaruustoiminta on pääasiassa satelliittien ja avaruusluotainten lentoja. Miehitettyjen lentojen valmistelut, joissa ei lennätetä avaruuslentäjiä tai edes koe-eläimiä ovat miehitetyn avaruuslennon ja ”robotiikkamissioiden” rajalla. Samanlaista rajanveto-ongelmaa ei ole avaruuskapseleissa tehtävissä biologisissa kokeissa.

Tämän alasivuilla listataan laukaisuajanohdan mukaisessa järjestyksessä satelliitit ja avaruusluotaimet. Luettelo ei sisällä miehittämättömiä tai koe-eläimiä kuljettaneita avaruuskapseleita, joiden katsotaan kuuluvan miehitettyjen lentojen teknisiin valmisteluihin.

Luettelot miehittämättömistä avaruuslennoista

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2000-vuosikymmen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]