Mirela Demireva

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Mirela Demireva vuonna 2012
Mirela Demireva vuonna 2012
Maa:  Bulgaria
Naisten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Rio 2016 korkeushyppy
EM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Amsterdam 2016 korkeushyppy
Hopeaa Hopeaa Berliini 2018 korkeushyppy

Mirela Demireva (bulg. Мирела Демирева, s. 28. syyskuuta 1989 Sofia) on bulgarialainen korkeushypyn olympiamitalisti. 180 senttimetriä pitkä ja 58 kilogrammaa painava Demireva edustaa Atletik Sf - seuraa.[1][2]

Demireva saavutti olympiahopeaa vuoden 2016 kesäolympialaisista Rio de Janeirosta sivuten omaa ennätystään 197.[1] Vuonna 2021 järjestetyissä Tokion olympialaisissa hän oli kahdestoista. Ulkoratojen MM-kilpailuihin Demireva on osallistunut neljästi. Hän sijoitti seitsemänneksi Lontoossa 2017, yhdeksänneksi vuonna 2015 Pekingissä ja kymmenenneksi Dohassa 2019.[3] Sisäratojen MM-kilpailuissa hän oli kuudes Birminghamissa 2018 ja kahdeksas Belgradissa 2022. Vuoden 2016 EM-kilpailuista Amsterdamista ja 2018 Berliinistä Demireva saavutti hopeaa. Helsingin EM-kilpailuissa 2012 hän oli kahdeksas ja Münchenissä 2022 yhdeksäs sekä EM-hallikilpailuissa 2013 seitsemäs.[4]

Alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuista Demirevalla on yksi hopea ja alle 20-vuotiaiden EM-kilpailuista yksi pronssi.[4]

Henkilökohtaiset ennätykset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulkoradoilla

Sisäradoilla

  1. a b https://www.rio2016.com/en/athlete/mirela-demireva (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. http://www.european-athletics.org/athletes/group=d/athlete=132087-demireva-mirela/index.html
  3. Mirela Demireva Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  4. a b Mirela Demireva Tilastopaja (vaatii kirjautumisen, maksullinen palvelu). (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.