Mohamed Kedir

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mitalit
Maa:  Etiopia
Miesten yleisurheilu
Olympiarenkaat Olympialaiset
Pronssia Pronssia Moskova 1980 10 000 m

Mohamed Kedir (s. 18. syyskuuta 1954)[1] on etiopialainen kestävyysjuoksija ja olympiamitalisti.

Kedir voitti 1978 Afrikan kisoissa 10 000 metrin juoksussa pronssia.[2] Moskovan olympialaisissa 1980 Etiopian Kedir, Miruts Yifter ja Tolossa Kotu yrittivät vuorovedolla väsyttää Suomen Lasse Viréniä ja Kaarlo Maaninkaa. Suunnitelma onnistui vain osittain, sillä Maaninka selviytyi juoksun toiseksi. Yifter voitti ja Kedir saavutti pronssia. 5 000 metrin juoksun loppukilpailussa Kedir johti juoksua vielä 200 metriä ennen maalia. Tällöin hän huomasi Yifterin olevan pussissa takanaan ja siirtyi oikealle, jotta Yifter pääsisi hänen ohitseen. Yifter kiitti ja voitti juoksun, kun taas Kedir hyytyi lopussa kahdenneksitoista.[3] Vuoden 1982 Afrikan-mestaruuskilpailuissa hän voitti kultaa 10 000 metrillä.[4] Helsingin MM-kilpailuissa 1983 hän sijoittui 10 000 metrillä yhdeksänneksi.[5]

Maastojuoksun MM-kilpailuissa Kedir saavutti henkilökohtaisessa kilpailussa kultaa vuonna 1982 ja hopeaa 1981. Joukkuekilpailussa hän saavutti lisäksi viisi kultaa ja yhden hopean.[6]

  1. MOHAMMED KEDIR Athletes. The International Olympic Committee (IOC). Viitattu 26.12.2020. (englanniksi)
  2. Victorious Ethiopia Squad Accorded Warm Welcome web.archive.org. Viitattu 28.8.2015.
  3. The 1980 Moscow Olympics Runner's World. Viitattu 28.8.2015.
  4. African Championships Athletics Weekly. Viitattu 28.8.2015.
  5. Mohamed Kedir Kansainvälinen yleisurheiluliitto. (englanniksi)
  6. IAAF World Cross Country Championships – Guiyang 2015 – Facts & Figures (PDF) (s. 3, 7, 8) IAAF. Viitattu 28.8.2015. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.