Monomahin kruunu

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Monomahin kruunu

Monomahin kruunu (ven. Шапка Мономаха, Šapka Monomaha) oli Venäjän ruhtinaiden ja tsaarien kruunu. Se on tehty kahdeksesta kultaisesta laatasta, joita koristavat filigraanit, helmet ja jalokivet.[1] Kruunulla on turkisreunus.[2]

Monomahin kruunu mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1328 peräisin olevassa Iivana Kalitan testamentissa. Siitä tuli Moskovan ruhtinaiden omaisuutta, ja se annettiin eteenpäin isältä vanhimmalle pojalle.[1] Kruunu on tehty todennäköisesti 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa, mutta 1400-lukulaisen legendan mukaan Kiovan Rusin suuriruhtinas Vladimir Monomah olisi saanut 1100-luvulla kruunun Bysantin keisarilta Konstantinos IX:ltä[2] ja kypäränmallinen osa olisi lahja mongoliruhtinaalta, johon Eremitaasin taidemuseon johtavan tutkija M. G. Kramarovskin mukaan viittaa sen Kultaisen ordan alueelle tyypillinen filigraanikoristelu. [3]

Monomahin kruunua käytettiin vuodesta 1547 Iivana Julmasta lähtien noin 140 vuoden ajan tsaarien kruunaamiseen. Viimeinen tsaari, joka kruunattiin Monomahin kruunulla, oli Iivana V vuonna 1682. Uuden tsaarin kruunajaisrituaali muuttui tämän jälkeen, ja kruunun sijaan tsaarin sittemmin keisari sai diadeemin. Monomahin kruunu tuotiin esille tyynyllä osoittamaan kuninkaallista asemaa.[1]

Monomahin kruunu on nykyään näytteillä Moskovassa Kremlin asehuoneessa.[1]

  1. a b c d The Crown of Monomakh The Moscow Kremlin State Historical and Cultural Museum and Heritage Site. Viitattu 16.3.2020. (englanniksi)
  2. a b Monomakh's Cap Encyclopædia Britannica. Encyclopædia Britannica, inc. Viitattu 16.3.2020. (englanniksi)
  3. Valejeva-Suleimanova, G. F. :The Cap of Monomakh - an imperial symbol of Tatar origin. Teoksessa: Golden Horde Civilization / toim. Mirgalejeva, I. M. Kazan: Institute of History. Sh. Marjani AN RT, 2008. Issue. 1, S. 22-26. Arkistoitu 19.10.2016. [ru]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]