Mory Kanté

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mory Kanté
Henkilötiedot
Syntynyt24. helmikuuta 1950
Kuollut22. toukokuuta 2020 (70 vuotta)
Muusikko
Aktiivisena 1960-luvun lopulta
Tyylilajit maailmanmusiikki
Soittimet kora, laulu
Yhtyeet Rail Band, Les Milieus Branches
Aiheesta muualla
www.morykante.com

Mory Kanté (24. helmikuuta 1950 Kissidougou, Ranskan Guinea22. toukokuuta 2020 Conakry, Guinea[1]) oli länsiafrikkalaissyntyinen mutta myöhemmin Ranskassa asunut koran soittaja ja laulaja.

Kanté syntyi vuonna 1950 grioottien eli perinteisten tarinankertoja-muusikoiden perheeseen Guinean maaseudulla.[2] Hän muutti 15-vuotiaana Bamakoon, Maliin. 1970-luvulla hän toimi seitsemän vuoden ajan malilaisessa Rail Band -yhtyeessä. Vuonna 1977 Kanté muutti Malista Norsunluurannikolle, jossa hän perusti Les Milieus Branches -yhtyeen. Tässä vaiheessa Kanté alkoi sekoittaa musiikkiinsa vaikutteita soulista ja R&B:stä.

Vuodesta 1982 Kanté asui Pariisissa. Hänen ensimmäinen Ranskassa julkaisemansa albumi oli Mory Kanté a Paris (1984). Sen jälkeen Kanté julkaisi muun muassa house-vaikutteisen hittinsä ”Yèkè Yèkè”, josta saksalainen Hardfloor teki vuonna 1996 acid-vaikutteisen klubihitiksi nousseen remixin.

Kanté oli syntyperältään mandinka ja lauloi omalla kielellään. Hän esiintyi Suomessa April Jazzissa[3].

  • Courougnegne (1981)
  • N’Diarabi (1982)
  • A Paris (1984)
  • 10 Kola Nuts (1986)
  • Akwaba Beach (1987)
  • Touma (1990)
  • Nongo Village (1994)
  • Tatebola (1996)
  • Tamala – Le Voyageur (2001)
  • Best of (kokoelma, 2002)
  • Sabou (2004)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]