Neal Adams

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Neal Adams vuonna 2014

Neal Adams (6. kesäkuuta 1941 New York28. huhtikuuta 2022 New York[1]) oli yhdysvaltalainen kuvittaja ja sarjakuvapiirtäjä, joka on tunnettu realistisesta piirrostyylistään. Adams uudisti Batmanin hahmon 1960-luvun loppupuolella ja muutti hahmon camp-henkisestä synkkiäkin piirteitä omaavaksi.

Adamsin ura sarjakuvien tekijänä alkoi vuonna 1959 Archie Comicsissa. Hän ei ollut tuolloin saanut paikkaa DC Comicsilta.[2] Hän teki tämän jälkeen myös Tohtori Ben Casey -sarjaan perustuvaa sanomalehtistrippiä.[3]

Adams alkoi vuonna 1967 piirtää freelancerina DC Comicsille ja oli mukana ensin Our Army at War -antologiasarjassa. Adams alkoi kaksi vuotta myöhemmin toimia freelancerina myös Marvel Comicslle, jolle piirsi Ryhmä-X-sarjakuvaa. Adamsin piirtämässä ja Dennis O’Neilin käsikirjoittamassa jatkumossa sarjakuvaan tuotiin takaisin muun muassa Professori X.[2]

Adams ja O’Neil alkoivat vuonna 1969 tehdä yhteistyötä Batman-sarjakuvan parissa. He toivat Batmaniin takaisin synkkiä vivahteita camp-vaikutteisen Batman-televisiosarjan jälkeen. He uudistivat samalla Jokerin ja Kaksinaaman sekä loivat Ra’s al Ghulin ja Ihmislepakon.[4][2] Batmanin jälkeen Adams ja O’Neil tekivät vielä yhteistyötä Vihreä Lyhty -sarjakuvassa ja loivat siihen John Stewartin, joka oli ensimmäisiä mustia sarjakuvien supersankareita.[2]

Albumeja suomeksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. Neal Adams, Comic Book Artist Who Revitalized Batman and Fought for Creators’ Rights, Dies at 80 hollywoodreporter.com. Viitattu 29.4.2022.
  2. a b c d Jordan Moreau: Neal Adams, Batman Comic Artist and Eisner Hall of Fame Inductee, Dies at 80 Variety. 29.4.2022. Variety Media, LLC. Viitattu 30.4.2022. (englanniksi)
  3. Mallika Kallingal & Dave Alsup: Comic book artist Neal Adams has died. He drew some of the most iconic characters you know CNN. 30.4.2022. Cable News Network. Viitattu 30.4.2022. (englanniksi)
  4. Tom Tapp: Neal Adams Dies: Comic Book Legend Who Revitalized Batman, Fought For Artists’ Rights, Was 80 Deadline. 29.4.2022. Viitattu 30.4.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.