Nicky Hofs

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicky Hofs

Nick ”Nicky” Hofs (s. 17. toukokuuta 1983 Arnhem, Gelderland) on alankomaalainen jalkapalloilija, joka pelasi kotimaansa pääsarjassa, Eredivisiessä, 240 ottelua ja teki niissä 49 maalia.[1] Hän edusti pääsarjassa Vitesse Arnhemia, Feyenoordia ja uransa lopulla kauden 2012–2013 jälkipuoliskolla lainasopimuksella Arnhemista Willem II:ta.[2][1] Kaudella 2010–2011 hän pelasi Kyproksella AEL Limassolin joukkueessa.[1] Hofsin pelipaikka oli keskikentän oikealla laidalla. Hän on pituudeltaan 170-senttimetrinen.

Hofs pelasi junioreissa Arnhemse Boysissa ja Vitesse 1892:ssa ennen kuin siirtyi vuonna 1995 Vitesse Arnhemin junioreihin. Hän voitti Alankomaiden cupin Feyenoordin joukkueessa vuonna 2008 mutta ei pelannut välierässä eikä loppuottelussa.[1]

Hofs voitti Alankomaiden alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa ikäluokan Euroopan-mestaruuden 2006. Hän teki lopputurnauksessa kolme maalia: välierässä Ranskaa vastaan alkuminuuteilla 1–0-johtomaalin ja jatkoajalla 3–2-voittomaalin sekä loppuottelussa Ukrainaa vastaan ottelun viimeiseksi jääneen 3–0-maalin.[1][3] Alankomaiden A-maajoukkueessa Hofs pelasi vain yhden ottelun: hän pääsi 61. minuutilla vaihdosta kentälle maaliskuussa 2006 pelatussa ystävyysottelussa Ecuadoria vastaan.

  1. a b c d e Nicky Hofs Transfermarkt-sivustolla (englanniksi)
  2. Nicky Hofs UEFA.com. 21.5.2012. UEFA. Viitattu 3.7.2012. (englanniksi)
  3. Zea, Antonio: European U-21 Championship 2006 7.2.2007. RSSSF. Viitattu 22.8.2020. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.