Nicolás Lodeiro

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nicolás Lodeiro 2014

Marcelo Nicolás Lodeiro Benítez (s. 21. maaliskuuta 1989 Paysandú) on uruguaylainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja ja pituudeltaan 169-senttimetrinen. Hän edustaa MLS:ssä pelaavaa yhdysvaltalaista Seattle Soundersia.[1]

Lodeiro siirtyi alankomaalaiseen Ajaxiin tammikuussa 2010 kotimaastaan Nacionalin joukkueesta. Hän allekirjoitti puolentoista vuoden sopimuksen, johon sisältyi optio kahdesta vuodesta. Kesästä 2012 helmikuuhun 2015 hän pelasi Brasiliassa Botafogon ja Corinthiansin joukkueissa[1]. Pelattuaan runsaan vuoden Argentiinassa Boca Juniorsin joukkueessa hän siirtyi Seattle Soundersiin kesällä 2016[1].

Uruguayn A-maajoukkueessa Lodeiro pelasi ensimmäisen kerran vuonna 2009. Hänet valittiin mukaan vuoden 2010 MM-kilpailuihin, joissa Uruguay sijoittui neljänneksi. Ensimmäisessä MM-kisaottelussaan Ranskaa vastaan vaihdosta kentälle tullut Lodeiro ajettiin ulos kahden varoituksen myötä. Hän pelasi jälleen neljännes- ja puolivälierässä mutta oli kahdesta viimeisestä ottelusta poissa varvasvamman vuoksi. MM-kilpailuissa 2014 Lodeiro pelasi kolmessa alkulohko-ottelussa. Hän on pelannut kaikkiaan 60 maaottelua ja tehnyt niissä viisi maalia. Viimeksi hän on pelannut maajoukkueessa Copa Américassa 2019.[1]

Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.