Nobutaka Machimura

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Nobutaka Machimura

Nobutaka Machimura (jap. 町村 信孝 Machimura Nobutaka, 17. lokakuuta 19441. kesäkuuta 2015 Tokio[1]) oli japanilainen poliitikko, joka edusti Liberaalidemokraattista puoluetta (Jimintō). Hän toimi Japanin alahuoneen puhemiehenä, kabinettiministerinä ja kahdesti Japanin ulkoministerinä.

Machimura valmistui Tokion yliopiston taloustieteellisestä tiedekunnasta 1969, jonka jälkeen hän työskenteli Japanin Kansainvälisessä kauppa- ja teollisuusministeriössä (MITI) aina vuoteen 1982. Joulukuussa 1983 pidetyissä alahuoneen vaaleissa hänet valittiin parlamenttiin, jossa hän oli tauotta siitä lähtien. 2005 vaaleissa hänet valittiin alahuoneeseen kahdeksatta kertaa, hän edustaa Hokkaidon prefektuurin 5. piiriä. Japanin hallitsevan puolueen liberaalidemokraattien edustajana Nobutaka Machimura eteni urallaan ja oli ensimmäistä kertaa hallituksessa mukana varaministerinä 1989.

Japanin opetusministeriksi Machimura nimitettiin ensi kerran 1997 Ryutaro Hashimoton hallitukseen ja ulkoasiainministeriön valtiosihteeriksi 1998 Keizo Obuchin hallituksessa. Vuonna 2000 hän oli pääministerin erikoisneuvonantajana Obuchille ja tämän seuraajalle Yoshiro Morille. Joulukuusta 2000 hän oli jälleen opetusministeri.

Oltuaan useissa hallituksissa opetusministerinä, Machimura toimi 27. syyskuuta 200431. lokakuuta 2005 Japanin ulkoministerinä Junichirō Koizumin toisessa ja alkuun myös kolmannessa hallituksessa. Häntä seurasi ulkoministerinä Tarō Asō. Kun pääministeri Shinzō Abe hallituskriisin kuluessa uudelleenjärjesteli ministeristönsä, joutui Asō väistymään ministerinpaikalta siirtyessään liberaalidemokraattisen puolueen pääsihteeriksi, ja Machimura palasi Japanin ulkoministeriksi 27. elokuuta 2007.

Hänen nimittämisensä uudelleen ministeriksi elokuussa 2007 katsotaan olleen seurausta Aben tarpeesta saada sisäpoliittisen kriisin hetkellä hallitukseen kokeneita poliitikkoja. Koska Machimura johtaa suurinta sisäistä ryhmittymää liberaalidemokraattisessa puolueessa, arveltiin hänen tulonsa hallitukseen selvästi vahvistavan Aben asemaa puolueessa; kuitenkin jo syyskuussa 2007 pääministeri ilmoittikin aikovansa erota. Suurimman ryhmittymän johtajana Machimuralla on huomattavaa valtaa puolueen sisällä, ja hänen syyskuussa Yasuo Fukudalle antamansa tuki Aben seuraajaksi puolueen puheenjohtajana ja sen seurauksena myös pääministerinä nähtiin merkittäväksi tekijäksi tulevaa hallitusta muodostettaessa. Fukudan tultua valituksi pääministeriksi 25. syyskuuta, tehtiin Machimurasta hallituksen pääsihteeri.

Poliittiselta linjaltaan Nobutaka Machimura tunnettiin konservatiivina. Vieraillessaan Kiinassa huhtikuussa 2005 hän vaati kiinalaisilta anteeksipyyntöä maassa tuolloin tapahtuneiden Japanin-vastaisten mielenosoitusten takia. Mielenosoitukset liittyivät paljolti siihen, ettei Japani kiinalaisten mukaan ole esittänyt selvää anteeksipyyntöä julmuuksistaan, joihin syyllistyi toisessa maailmansodassa. Toisaalta hän pyrki Venäjän kanssa sopimukseen maiden välisessä rajakiistassa, ja yritti saada selvitystä Pohjois-Korean 1970- ja 80-luvuilla kaappaamien japanilaisten kohtalosta. Yleisenä kantanaan Machimura esitti, että Japanilla tulisi olla enemmän sananvaltaa kansainvälisessä politiikassa, linja jota pääministeri Abe tukee. Ollessaan uudelleen ulkoministerinä Machimura ilmoitti jatkavansa Japanin laivaston toimintaa Intian valtamerellä, näin jatkaen sotilasliitto Naton Afganistanin operaation tukemista.

Machimura toimi Japanin alahuoneen puhemiehenä joulukuun 2014 vaalien jälkeen, mutta joutui eroamaan terveyssyistä huhtikuussa 2015. Hän kuoli aivoinfarktiin tokiolaisessa sairaalassa 70-vuotiaana 1. kesäkuuta 2015.[1]

  1. a b Ex-lower house Speaker Machimura dies at 70 The Japan News. 1.6.2015. Viitattu 1.6.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]