Norman Lear

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Norman Lear (2008).

Norman Milton Lear (27. heinäkuuta 1922 New Haven, Connecticut5. joulukuuta 2023 Los Angeles, Kalifornia[1]) oli yhdysvaltalainen käsikirjoittaja, tuottaja ja liikemies, joka tuli tunnetuksi muun muassa Perhe on pahin -sarjan ja useiden muiden suosittujen televisiosarjojen luojana.

Lear oli Air Medalilla palkittu toisen maailmansodan veteraani. Tilannekomedian lisäksi hän työslenteli jonkin verran myös elokuvan parissa. Hän yritti paluuta televisiotuottajaksi vielä kuin 1990-luvulla, mutta ei saavuttanut uusilla sarjoillaan mainittavaa menestystä yleisön keskuudessa.

Lear oli Oscar-ehdokkaana ja sai neljä Emmyä 1970-luvun alkuvuosina sekä lisäksi vuonna 1978 Peabody-palkinnon. Hänellä on oma tähtensä Hollywood Walk of Famella, ja hänet valittiin vuonna 1984 ensimmäisten joukossa Television Academy Hall of Fameen.

Presidentti Bill Clinton myönsi Norman Learille vuonna 1999 korkean National Medal of Arts -taidepalkinnon.

  1. Barnes, Mike: Norman Lear, Sitcom Genius and Citizen Activist, Dies at 101 Hollywood Reporter. 6.12.2023. Viitattu 7.12.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.