Oblivion (vuoden 2013 elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Oblivion
Ohjaaja Joseph Kosinski
Käsikirjoittaja
Perustuu Joseph Kosinskin ja Arvid Nelsonin sarjakuvaan Oblivion
Tuottaja
Säveltäjä Anthony Gonzales
Joseph Trapanese
Kuvaaja Claudio Miranda
Leikkaaja Richard Francis-Bruce
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Universal Pictures
Levittäjä Universal Studios
UIP-Dunafilm
Netflix
Ensi-ilta Suomi 12. huhtikuuta 2013
Yhdysvallat 19. huhtikuuta 2013
Kesto 124 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 120 000 000 dollaria
Tuotto 286 168 572 dollaria[1]
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Oblivion on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Joseph Kosinskin ohjaama tieteistoimintaelokuva, jonka pääosissa ovat Tom Cruise, Olga Kurylenko, Andrea Riseborough, Morgan Freeman, Melissa Leo, Zoë Bell ja Nikolaj Coster-Waldau.

Elokuva perustuu Kosinskin vuonna 2005 kehittämään alkuperäisideaan, josta hän on tehnyt Arvid Nelsonin kanssa myös toistaiseksi julkaisemattoman sarjakuvaromaanin.[2] Elokuvan käsikirjoittamiseen ovat Kosinskin ohella osallistuneet William Monahan, Karl Gajdusek ja viimeisimpänä Michael Arndt. Elokuvan työnimenä oli Oblivionin ohella Horizons.[3]

Avaruusoliorotu, jota kutsuttiin vain Viholliseksi, olivat tuhonneet Kuun aiheuttaen maanjäristyksiä ja tsunameita. Heidän voittamisekseen oli jouduttu käyttämään ydinaseita, joten planeetta oli nyt suurelta osin elinkelvoton. Eloonjääneet ihmiset oli viety suurelle avaruusasemalle nimeltä Tet sekä Saturnuksen kuuhun, Titaniin rakennettuun siirtokuntaan. Vuonna 2077 Tornissa 49 työskentelevät Tek 49 alias Jack Harper (Tom Cruise) sekä hänen työparinsa ja rakastajansa Victoria ”Vika” Olsen (Andrea Riseborough). Heidän työnsä on huoltaa lennokkirobotteja, jotka suojaavat merivettä imeviä generaattoreita. He saavat käskynsä Tetillä olevalta komentajaltaan, Sallyltä (Melissa Leo), ja lähtisivät itsekin pois Maasta parin viikon kuluttua. Jackin ja Victorian muisti tyhjennettiin viisi vuotta sitten, mutta Jack näkee unia ajalta, jolloin sotaa ei vielä ollut. Hän myös viettää toisinaan aikaa salaisessa mökissä, jonka oli rakentanut erään järven rantaan.

Eräänä päivänä Maahan tekee pakkolaskun alus, joka on ajalta ennen sotaa. Sen sisällä on kapseleiden kautta ”deltauneen” vaivutettuja ihmisiä. Yhtäkkiä lennokit tappavat osan heistä paitsi yhden nimeltä Julia (Olga Kurylenko), jonka Jack vie Tornille. Julia sanoi olleensa Odyssey-nimisen aluksen miehistöä eräässä NASAn antamassa tehtävässä. Hän pyytää Jackia hakemaan aluksen lentotallenteen. He joutuvat Vihollisen vangiksi, mutta nämä paljastuvatkin ihmisiksi. Heidän johtajansa, Malcolm Beech (Morgan Freeman) väittää kaiken Jackin uskoman olevan valetta ja käskee häntä viemään Odysseyn ydinreaktorista tehdyn pommin Tetille tuhotakseen sen. Jack ei usko häntä, joten Beech neuvoo häntä tutkimaan "säteilyalueen", jonne Jack ei saisi mennä.

Empire State Buildingin jäännöksillä Julia paljastaa olleensa Jackin vaimo ennen sodan alkua. Kuultuaan tämän Vika kieltäytyy päästämästä heitä takaisin Torniin ja yksi lennokeista tappaa hänet. Sally käskee tuomaan Julian Tetiin, mutta Jack ja Julia pakenevat lennokeilta ja tekevät pakkolaskun "säteilyalueelle". Siellä hän kohtaa Tek 52:n, joka paljastuu hänen kloonikseen. Tornissa 52 taas työskentelee Vikan klooni. Jack hakee sieltä lääkintäpakkauksen Julian parantamiseksi.

Palattuaan Beechin luokse, he saavat tietää, ettei Titanissa ole siirtokuntaa ja että Tet itse olikin tullut ulkoavaruudesta. Se imi planeetoilta niiden luonnonvarat ja käytti Jackin ja Vikan klooneja ensin Maan valtaamiseen ja sitten huoltaakseen lennokkeja. Beech ja hänen väkensä olivat hyökkäyksestä selvinneitä ihmisiä. Jack suostuu Beechin aiempaan ehdotukseen uudelleenohjelmoida kaapattu lennokki, mutta sitten lennokit hyökkäävät tukikohtaan. Ihmiset tuhoavat ne, mutta uudelleenohjelmoitu lennokki tuhoutuu ja Beech haavoittuu. Jack päättää viedä pommin itse ja Julia pyytää päästä kapselissa kuljetettuna mukaan, jottei herättäisi epäilyksiä.

Lennon aikana Jack kuuntelee Odysseyn nauhoitteet ja saa tietää olleensa ennen sotaa Vikan ohella toinen sen piloteista. Julia oli nukkunut viiden muun miehistön jäsenen mukana kapseleiden sisällä ja Sally oli toiminut heidän tehtäväjohtajanaan NASAn tukikohdasta käsin. Heidän oli tarkoitus tutkia Titanin läheltä löytynyttä Tetiä. Mutta sitten Tet oli alkanut vetää alusta puoleensa. Jack lähetti kapseleissa olevat ihmiset pois aluksesta, jolloin vain hän ja Vika jäivät kaksin Tetin vangiksi, ja kapselit olivat leijuineet avaruudessa 60 vuotta, kunnes Beech oli saanut ne laskeutumaan Maahan.

Jack saapuu Tetiin, jossa sitä ohjaava tekoäly paljastuu tetraedrin muotoiseksi olennoksi, joka puhui Sallyn äänellä. Jack avaa kapselin, mutta sen sisällä onkin Beech. Julia taas herää omasta kapselistaan Jackin salaisen mökin luona. Jack ja Beech aktivoivat pommin, joka tuhoaa sekä heidät että Tetin ja samalla sammuttaa kaikki selvityjien tukikohtaa lähestyvät lennokit.

Kolme vuotta myöhemmin Julia elää mökissä tyttärensä kanssa. Eräänä päivänä selviytyjät saapuvat sinne mukanaan Tek 52, joka oli saanut takaisin omat muistonsa ja etsinyt mökkiä Tetin tuhosta asti.

 Tom Cruise  Jack Harper/Tek 49/Tek 52  
 Morgan Freeman  Malcolm Beech  
 Olga Kurylenko  Julia Rusakova  
 Andrea Riseborough  Victoria "Vika" Olsen/Vika 49/Vika 52  
 Nikolaj Coster-Waldau  kersantti Sykes  
 Melissa Leo  Sally  
 Zoë Bell  Kara  
  1. https://www.boxofficemojo.com/movies/?id=oblivion.htm
  2. White, James: Joseph Kosinski On Oblivion – ’Getting any movie made is a miracle...’ Empire. 31.3.2013. Viitattu 7.4.2013. (englanniksi)
  3. Trumbore, Dave: Olga Kurylenko and Andrea Riseborough Join Tom Cruise in Untitled Sci-Fi Pic Collider. 19.1.2012. Arkistoitu 12.6.2015. Viitattu 7.4.2013. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]