Odysseus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee kreikkalaisen mytologian hahmoa. Nimen muita merkityksiä on lueteltu täsmennyssivulla.
Christian Gottlob Heyne: Odysseus ja Eurykleia. piirros.

Odysseus (m.kreik. Ὀδυσσεύς Λαερτιάδης, Odysseús Laërtiádēs) oli kreikkalainen tarusankari ja Ithakan saaren myyttinen kuningas, Laerteen ja Antikleian poika. Hänen kerrotaan olleen jumalatar Pallas Athenen suosiossa. Hän oli tunnettu älystään ja neuvokkuudestaan, mistä hän ansaitsi epiteetin "viekas Odysseus". Odysseuksen henkilöhahmo esiintyy sekä Homeroksen nimiin pannussa Iliaassa että Odysseiassa.

Ithakalta on löydetty mykeneläisaikainen palatsi, jota kutsutaan yleisesti Odysseuksen palatsiksi.[1]

Pääartikkeli: Troijan sota

Odysseus osallistui Troijan sotaan kreikkalaisten joukoissa. Häntä pidettiin kreikkalaisista ovelimpana, ja juuri Odysseus keksikin Troijan hevosen, jonka avulla kreikkalaiset lopulta valloittivat Troijan.

Pääartikkeli: Odysseia

Eepos Odysseia kertoo Odysseuksen kotiinpaluusta vaimonsa Penelopen ja poikansa Telemakhoksen luo. Matka kestää kymmenen vuotta. Sen aikana hän kohtasi kyklooppeja, seireenejä ja velhottaria. Hän kävi myös manalassa tapaamassa sokeaa tietäjää.[2]

Kykloopit olivat jättiläisiä, joilla oli ainoastaan yksi silmä keskellä otsaa. He viettivät huoletonta elämää, sillä maa kasvoi viljaa ja puut rypäleitä työtä tekemättä. He eivät tunteneet lakia eivätkä tienneet mitään kansankokouksista, vaan asuivat kukin yksikseen vuorenluolissa. Odysseus saapui kyklooppien saarelle ja astui kahdentoista kumppaninsa kanssa erääseen luolaan, kun siinä asuva jättiläinen oli paimentamassa lampaitaan laitumella. Luolassa oli juustokoreja ja maitoastioita sekä karsinoissa karitsoja ja kilejä.[2]

Jättiläinen palasi kotiin ja rysäytti maahan niin suuren puutaakan, että kreikkalaiset pakenivat ryskettä säikkyen luolan nurkkaan. Nostettuaan suuren kalliolohkareen luolan suulle, lypsettyään karjansa ja juotuaan maitoa hän teki tulen. Silloin hän huomasi muukalaiset. Odysseus kehotti turhaan häntä muistamaan, että Zeus suojelee vieraita. Kyklooppi tempaisi kaksi Odysseuksen kumppania ja paiskasi heidät maahan, niin että veri ja sisälmykset roiskuivat ympäri luolaa. Hän paloitteli heidän ruumiinsa ja söi ne pala palalta. Sitten hän ojentautui luolan lattialle ja vaipui uneen.[2]

Odysseuksen kotisaari Ithaka ja lähisaaret.

Odysseus ei kuitenkaan uskaltanut tappaa jättiläistä, koska kreikkalaiset eivät olisi jaksaneet nostaa pois kiveä luolan suulta. Herättyään aamulla kyklooppi otti taas kaksi Odysseuksen kumppania ja syötyään heidät ajoi laumansa laitumelle. Sillä aikaa Odysseus teroitti nuijansa varrenpään ja kätki sen roskakasaan. Kun jättiläinen palasi ja taas söi kaksi miestä, Odysseus lähestyi häntä ja antoi hänelle kannun viiniä, jota kreikkalaisilla oli mukanaan. Ilahtuneena lahjasta jättiläinen kysyi Odysseuksen nimeä voidakseen antaa hänelle vastalahjan. Odysseus sanoi nimensä olevan Ei kukaan. "No hyvä," sanoi jättiläinen, "minun vieraslahjani on se, että minä syön sinut, Ei kukaan, viimeiseksi kaikista kumppaneistasi." Ja hän vaipui uneen.[2]

Hänen nukkuessaan kreikkalaiset ottivat teroitetun nuijan, joka oli suuri kuin laivan masto, ja sysäsivät sen yhdessä hänen silmäänsä. Jättiläinen alkoi ulvoa, ja muut kykloopit kokoontuivat luolan suulle. Kyklooppi valitti näille, että Ei kukaan oli vahingoittanut häntä ja että Ei kukaan yrittää tappaa hänet. Kykloopit pitivät jättiläistä hulluna ja päättelivät, ettei kukaan ollut tehnyt hänelle pahaa, ja menivät pois. Kun jättiläinen laski laumaansa ulos, kreikkalaisetkin pääsivät ulos piiloutuneina roikkumaan villoista suurten pässien alla. He purjehtivat pois saaresta.[2]

Uusia seikkailuja oli vielä edessä. Odysseus sai tuulten jumala Aiolokselta säkin, johon kaikki tuulet olivat suljettuina. Odysseuksen nukkuessa hänen kumppaninsa uteliaisuudesta avasivat säkin, ja kaikki tuulet ryntäsivät ulos ja nousi suuri myrsky. Vain yksi laiva pelastui. Laivalla Odysseus saapui saarelle, jossa asui noita Kirke, joka muutti Odysseuksen kumppanit sioiksi, mutta Odysseus pakotti noidan palauttamaan heidät entiseen muotoonsa. Sitten Odysseus kävi Manalassa puhumassa äitinsä kanssa.[2]

Odysseus sattui retkellään myös lähelle seireenien saarta, jotka houkuttelivat viekkaasti suloisella laulullaan ohi purjehtivia luokseen tappaakseen heidät. Odysseus välttyi joutumasta laulun tenhovoiman uhriksi siten, että sulloi vahaa kumppaniensa korviin ja sidotti itsensä kiinni mastoon. Faiakilaisten saareella hänet otettiin ystävällisesti vastaan, ja sieltä hänet saatettiin omaan valtakuntaansa, pieneen kalliosaareen Ithakaan.[2]

Matkan päätyttyä hänen täytyi vielä lepyttää merenjumala Poseidon, jonka pojan hän oli surmannut Troijan sodan aikana ja jonka jälkeläisen, kyklooppi Polyfemoksen hän oli sokeuttanut. Poseidon vihasi Odysseusta ja yritti monilla keinoillaan tappaa tämän. Poseidon löi myös Pallas Athenen kanssa vetoa, että Odysseus ei palaa Ithakaan elävänä, mutta hävisi vedon.[2]

Kun Odysseus oli palannut Ithakaan, Penelopea piirittivät useat kosijat. Penelope kaipasi yhä Odysseusta ja lupasi kosijoilleen päättää, kenet ottaa, vasta kun oli kutonut kankaan valmiiksi. Kangas edistyi hitaasti, sillä Penelope purki yöllä sen, mitä oli päivällä kutonut. Kun kangas vihdoin valmistui, viimeisenä kokeena Penelope pani kosijat ampumaan Odysseuksen jousella, mutta kukaan kosijoista ei jaksanut jännittää sitä. Odysseus pukeutui kerjäläiseksi ja pyysi saada ampua, mutta muut vain nauroivat. Kun Odysseus jännitti jousen vaivattomasti ja ampui nuolen 12 kirveenreiän läpi, Penelopen oli uskottava, että hänen miehensä oli palannut.[2]

  1. Squires, Nick: Greeks 'discover Odysseus' palace in Ithaca, proving Homer's hero was real (Huom: Artikkelissa palatsille on annettu virheellinen ajoitus) The Telegraph. 24.8.2010. Viitattu 27.10.2015.
  2. a b c d e f g h i Sjögren, Otto: Historiallinen lukukirja: Vanha ja Keski-aika, WSOY, 1888.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]