Ogün Samast

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ogün Samast (s. 1990[1][2]) on turkkilainen mies, joka ampui toimittaja Hrant Dinkin.

Samast ampui Dinkin Agos-lehtitoimiston edessä Istanbulissa 19. tammikuuta 2007. Poliisi pidätti epäillyn seuraavana päivänä Samsunissa 32 tuntia jatkuneiden etsintöjen päätteeksi. Samastin isä oli nähnyt poikansa televisiossa, ja poliisi löysi pojan hallusta epäillyn surma-aseen.

Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdoğan vahvisti pidätyksen.[2]

Samast on kotoisin Trabzonista. Turkin tiedotusvälineet ovat ilmoittaneet hänen keskeyttäneen koulun, olevan työtön ja mahdollisesti huumeriippuvainen. Samast myönsi teon, mutta ei kadu.[3] Aiemmin paikallisen McDonald's-ravintolan pommituksesta tuomittu Yasin Hayal myönsi yllyttäneensä Samastin murhaamaan toimittajan.[4]

Samast kertoi tunteneensa vihamielisyyttä Dinkiä kohtaan. Toimittaja oli suututtanut varsinkin äärinationalistisia tahoja kirjoittamalla 1900-luvun armenialaisten kansanmurhasta, jota Turkki ei myönnä tehneensä. Samastin lisäksi myös muita henkilöitä pidätettiin epäiltyinä sotkeutumisesta henkirikokseen.

Oikeudenkäynti alkoi 2. heinäkuuta 2007. Dinkin murhasta sai syytteet kaikkiaan 18 henkilöä, Samast mukaan lukien. Syyttäjät vaativat Samastille 18–24 vuoden rangaistusta alaikäisenä tehdystä murhasta ja 8–18 vuoden rangaistusta äärioikeistolaiseen terroristijärjestöön kuulumisesta. Kahdelle syytteessä olleelle äärioikeistolaisen terroristijärjestön johtoon kuuluvalle miehelle vaadittiin elinkautista vankeutta. Muille viidelletoista syytetylle vaadittiin 7–25 vuoden vankeusrangaistusta.[5]

Oikeus tuomitsi heinäkuussa 2011 Samastin vankeuteen liki 23 vuodeksi.[6]