Oikosulku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sähkölaitteissa esiintyvää oikosulkua. Tamperelaisesta Oikosulku-yhtyeestä on eri artikkeli.

Oikosulku on kahden sähköjohtimen välitön kosketus tilanteessa, jossa niiden ei olisi tarkoitus muodostaa sähköä johtavaa kytkentää sähkölaitteen toimimiseksi. Kyseessä on elektronisen piirin tilanne, jossa kaksi eri potentiaalissa olevaa pistettä kytkeytyvät yhteen pieni-impedanssisen kuorman kautta. Oikosulusta seuraa, että virtaa rajoittaa ainoastaan se piirin osa, jonka läpi oikosulkuvirta kulkee[1].

Oikosulku sähköjohdoissa
Ylijännitteen aiheuttama oikosulku räjäyttää mikropiirin.

Mikäli virta kasvaa suureksi, oikosulun seurauksena on ylikuumentuminen ja pahimmassa tapauksessa tulipalo tai räjähdys. Mikäli virta ei pääse oikosulusta huolimatta kasvamaan haitallisen suureksi, piiri vain lakkaa toimimasta normaalisti, kunnes oikosulku poistetaan.

Yleinen oikosulun aiheuttaja on rikkoontunut johtimen eriste. Tällöin johtimet pääsevät taivutettaessa koskettamaan toisiaan ja mikäli niissä on eri jännite, virta kasvaa ohmin lain mukaisesti hyvin suureksi.

Hyvin rakennetussa virtapiirissä sulake tai muu ylikuormitussuoja katkaisee virran ennen johtimien ylikuumenemista, mutta mikäli sulake tai ylikuormitussuoja puuttuu tai suojauksen virtakestoisuus on liian suuri, johtimet kuumenevat voimakkaasti ja niiden eriste ja lopulta myös itse johtimet sulavat. Sähköverkon suojaus onkin toteutettava niin, että suojalaitteet katkaisevat ylivirran ennen kuin se aiheuttaa vaaraa.[1] Mikäli johtimen eriste tai muu lähellä oleva materiaali on palavaa ainetta, myös tulipalo on mahdollinen.

Vahvistinkytkennöissä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Transistorit ja muut puolijohdekomponentit muuttuvat usein pysyvästi oikosuluiksi, jos ne rikkoutuvat liiallisen kuormittamisen tai jännitekeston ylittämisen vuoksi.

Akuissa ja paristoissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikäli suuri oikosulkuvirta kulkee akun tai pariston läpi, seuraa voimakas kuumentuminen. Kuumuus ja siitä seuraava laajeneminen ja kiehuminen voivat halkaista tai jopa räjäyttää akun tai pariston. Myös voimakkaasti kuormitetusta akusta purkautuva vety voi aiheuttaa räjähdyksen.

Oikosulkumoottoreissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikosulkumoottoreissa roottoriin indusoituva sähkövirta on oikosulussa oikosulkuroottorissa, ja sen aiheuttama magneettikenttä saa aikaan roottorin pyörimisliikkeen. Tässä tapauksessa oikosulku on tavoiteltu vaikutus.

  1. a b Oikosulkuvirta (Arkistoitu – Internet Archive). Enstopro. Viitattu 15.7.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]