Olga Heikkilä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Olga Heikkilä (s. 1984) on suomalainen oopperalaulaja, äänialaltaan sopraano.

Hänet on kiinnitetty Berliinin valtionoopperassa (2017), Aix-en-Provincen oopperafestivaalilla ja Suomen Kansallisoopperassa (2019)[1]. Konserttilaulajana Heikkilä esiintyy säännöllisesti Euroopassa ja Suomessa kamariorkesterien ja -yhtyeiden kanssa. Heikkilän ohjelmistoon kuuluu oopperan lisäksi kuoro-orkesteriteoksia, liediä, runsaasti kamarimusiikkia sekä useita suomalaisten vokaaliteosten kantaesityksiä.

Esiintymistyönsä ohella Heikkilä tekee Sibelius-Akatemiassa taiteellista tutkimusta DocMus-tohtorikoulussa ja opettaa laulumusiikin osastolla.[2]

Espoolaisen Olga Heikkilän musiikkiharrastus juontaa juurensa varhaiseen lapsuuteen, jolloin kuorolaulu auttoi häntä parantumaan vakavasta astmasta. Harrastus kehittyi ammatiksi Espoon musiikkiopiston, Tapiolan kuoron ja EMO Ensemblen myötä Helsingin Konservatoriossa. Ammattiopinnot jatkuivat ensin Sibelius-Akatemiassa Anssi Hirvosen johdolla ja sittemmin Tanskan Kuninkaallisessa ooppera-akatemiassa Susanna Ekenin ja Anne Margrethe Dahlin johdolla. Kilpailumenestykset sekä Kangasniemellä vuonna 2009 että Lappeenrannassa vuonna 2010 nostivat Heikkilän Suomessa suuremman yleisön tietoisuuteen. Euroopan oopperalavoille Heikkilä pääsi kansainvälisten laulukilpailujen erikoispalkintojen myötä: IVC ’s-Hertogenbosch (2014, Hollanti) ja Klaudia Taev (2013, Viro). Heikkilän taiteellista toimintaa ovat tukeneet muun muassa Suomen kulttuurirahasto, Jenny ja Antti Wihurin rahasto, Mariinskin teatterin ystävät Suomessa ry, Kansan Sivistysrahaston Päivi ja Paavo Lipposen rahasto sekä Pro Musica -säätiö.

  1. Olga Heikkilä, sopraano operabase.com. Viitattu 8.3.2020.
  2. Olga Heikkilä uniarts.fi. Viitattu 8.3.2020.