Omissio (filosofia)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Omissio on seurausetiikkassa termi tarkoitukselliselle tekemättä jättämiselle. Sen lisäksi, että etiikassa pohditaan tekoja eli akteja ja niiden seurauksia, myös tekemättä jättämisellä voi joissakin tapauksissa olla suuri merkitys. Jos agentti eli toimija jättää tarkoituksellisesti jonkin teon tekemättä tietyn lopputuloksen saavuttamiseksi, hänen voidaan katsoa olevan yhtä lailla vastuullinen lopputulemasta vaikka tämä ei olisi varsinaisesti tehnyt mitään. Kuvitellaan esimerkiksi että henkilö A toivoo henkilön B:n kuolevan. Erään kerran A näkee B:n olevan kuoleman vaarassa ja päättää olla pelastamatta B:tä, mikä johtaa tämän kuolemaan. Joidenkin näkemysten mukaan A:n tekemättä jättäminen on täysin rinnastettavissa murhaan, ollen yhtä vakava kuin tahallinen teko joka aiheuttaisi B:n kuoleman. [1] Keskustelua aktin ja omission erosta moraaliselta näkökulmalta on käyty muun muassa puhuttaessa eutanasiasta sekä abortin laillisuudesta.

Dilemma tunnetaan englanniksi nimellä "The Trolley Problem"

Aktin ja omission suhdetta käsittelee esimerkiksi Philippa Footin esittämä ajatuskoe raiteilla suistuvasta raitiovaunusta, joka tunnetuimmassa muodossaan kuuluu seuraavasti: ajatuskokeen henkilö kontrolloi vaihdetta jolla voidaan vaihtaa raitiovaunun reittiä. Raidetta 1 pitkin syöksyy raitiovaunu, jota ei voi pysäyttää ja sen reitillä on viisi ihmistä. Henkilö voi vaihtaa raiteita, mutta tällöin vaunu tappaa yhden ihmisen raiteella 2. Jos henkilö toimii, hän pelastaa viisi ihmistä ja kuolonuhreja tulee neljä vähemmän, mutta tällöin hänen tekonsa aiheuttaa yhden ihmisen kuoleman. Toisaalta, jos henkilö ei tee mitään, eikä pelasta ihmisiä raiteella 1, hänen voidaan katsoa olevan syyllinen usemman ihmisen kuolemaan. Kyseessä on moraalinen dilemma, jonka molemmat lopputulokset, aktin sekä ommision seuraukset ovat ei-toivotut.[2]

  1. ”acts/omissions doctrine”, The Oxford Dictionary of Philosophy (2 re. ed.). Oxford University Press, 2008. (englanniksi)
  2. Philippa Foot "The Problem of Abortion and the Doctrine of the Double Effect" in Virtues and Vices (Oxford: Basil Blackwell, 1978) (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Doing vs. Allowing Harm, Stanford Encyclopedia of Philospohy [1]