Onnen oikotie

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Onnen oikotie
Isto Hiltunen
Studioalbumin Onnen oikotie kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 1998
 Formaatti CD
 Tyylilaji iskelmä
 Kesto 41.42
 Levy-yhtiö Tosiviihde
Isto Hiltusen muut julkaisut
20 suosikkia – Saavatko he joskus toisensa
1997
Onnen oikotie
1998
Täältä ikuisuuteen
2000

Onnen oikotie on Isto Hiltusen neljäs studioalbumi, joka julkaistiin vuonna 1998. Kun kolme aiempaa albumia olivat perustuneet pääosin entisen Jugoslavian alueen muusikoiden sävellyksiin ja Turkka Malin teksteihin, tällä albumilla Isto Hiltunen esiintyy ensi kertaa myös säveltäjänä ja sanoittajana.[1] Valtaosan teksteistä on kuitenkin tehnyt Jari Salonen. Mukana on myös kaksi ulkomaista käännöskappaletta sekä coverversiot Pave Maijasen ja Veikko Lavin levytyksistä.

  1. Aamu ja ilta – 3.31 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  2. Sade – 2.49 (Rain, säv. Jose Feliciano, Hilda Feliciano, san. Tuula Valkama)
  3. Maailman kaunein – 3.52 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  4. Jos saavut kuitenkin – 3.19 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  5. Meillä on toisemme – 3.16 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  6. 13. ja perjantai – 3.02 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  7. Ilta tullut on Roomaan – 3.58 (Sotto er cello de Roma, säv. Alessandro Taccani, san. Sauvo Puhtila)
  8. Suloinen rytmi – 4.26 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  9. Sateella – 3.21 (säv. ja san. Maija Paavonen)
  10. Villinlännen Sanomat – 2.39 (säv. Kaarlo Valkama, san. Veikko Lavi)
  11. Jäi sydämein sateeseen – 3.45 (säv. Isto Hiltunen, san. Jari Salonen)
  12. Onnen oikotie – 3.38 (säv. Isto Hiltunen, san. Isto Hiltunen, Jari Salonen)[2]
  1. Isto Hiltunen mtvuutiset.fi. 26.03.2003. Viitattu 13.3.2021.
  2. Spotify: Isto Hiltunen - Onnen oikotie open.spotify.com. Viitattu 7.11.2022.
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.