Ornella Muti

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ornella Muti kuvattuna Cannesissa vuonna 2000

Ornella Muti (oik. Francesca Romana Rivelli) (s. 9. maaliskuuta 1955) on italialainen näyttelijä. Hänen isänsä on Napolista ja äitinsä Virosta. Hänellä on myös vanhempi sisar Claudia.

Muti teki töitä teini-ikäisenä mallina ja elokuvaroolissa hän debytoi vuonna 1970 elokuvassa "La Moglie più bella” (Kaikkein kaunein nainen). Aluksi hän osallistui vain italialaisten elokuvien tekemiseen, mutta vuodesta 1980 hän on osallistunut myös yhdysvaltalaisten filmien tekoon. Hänen ensimmäinen yhdysvaltalainen elokuvansa oli ”Flash Gordon”. Tämän jälkeen Ornella Muti on näytellyt Yhdysvalloissa muun muassa elokuvissa ”Oscar” (1991) ja "Once Upon a Crime…” (1992). Lisäksi hänen tunnetaan hyvin Ranskassa, jossa hän on antanut kasvonsa Penzani-pastalle.

Ornella Muti on avioitunut kahdesti: Alessio Oranon kanssa (1975–1981) ja Frederico Facchinettin kanssa (1988–1996). Erottuaan Facchinettistä Muli on asunut vuodesta 1998 lähtien Stefano Piccolon kanssa. Hänellä on kolme lasta, joista vanhin tytär Naike Rivelli on näyttelijä. Lisäksi hänellä on poika Andrea ja tytär Carolina avioliitosta Facchinettin kanssa.

Ornella Muti on voittanut kahdesti Venetsian elokuvajuhlienn palkinnon parhaasta pääosasta; vuonna 1984 elokuvalla “Il futuro è donna” ja vuonna 1988] elokuvalla ”Codice privato”, jossa hän näytteli Anna Magnanin osaa.

Muti on äänestetty ”Maailman kauneimmaksi naiseksi” vuonna 1994 Class-aikakauslehden maailmanlaajuisessa äänestyksessä.

Ornella Mutilla on takanaan lähes kahdeksankymmentä elokuvaroolia, joista tärkeimpiä ovat:

  • Summer Affair (1979)
  • Leonor (1980)
  • Flash Gordon (1980)
  • Tales of Ordinary Madness (1983)
  • Swann in Love (1984)
  • Casanova (1987)
  • Appassionata (1989)
  • Wait Until Spring, Bandini (1990)
  • Oscar (1991)
  • Once Upon A Crime (1992)
  • Sisters of Satan (1993)
  • Somewhere in the City (1997)
  • The Count of Monte Cristo (1999)
  • Last Run (2002)
  • Hotel (2003)
  • On the Run: Trilogy 1 (2004)
  • An Amazing Couple: Trilogy 2 (2004)
  • After the Life: Trilogy 3 (2004)
  • To Rome with Love (2012)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]