Otanmäen kaivos

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Otanmäen kaivos oli Otanmäki Oy:n ja vuoden 1968 fuusioitumisen jälkeen Rautaruukki Oy:n kaivos, joka sijaitsee entisen Vuolijoen kunnan alueella Kajaanissa.

Kaivos oli toiminnassa vuodet 1949–1985. Tuona aikana kaivoksesta louhittiin noin 33,1 miljoonaa tonnia malmia, mikä tekee Otanmäestä Suomen suurimman rautakaivoksen.[1] Kaivos tuotti rauta-vanadiinimalmia. Sivutuotteena syntyi myös ilmeniittiä, joka aiheutti suuria ympäristöongelmia. Ne ratkaistiin osittain aloittamalla ilmeniitin käyttö 1960-luvun alussa titaanidioksidin valmistukseen Vuorikemia Oy:n tehtailla Porissa.[2]

Kaivostoiminnan loputtua kannattamattomana sinne rakennettiin Otanmäen vaunutehdas. Kaivos oli kunnalle merkittävä työllistäjä, ja Otanmäestä muodostui Vuolijoen kunnan keskustaa mittavampi ”sivukylä”. Vuolijoen kunta liitettiin Kajaanin kaupunkiin vuonna 2007.

Uudet suunnitelmat kaivoksen avaamiseksi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 perustettu Otanmäki Mine Oy suunnittelee kaivosten (Otanmäki ja Vuorokas) avaamista uudelleen raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousun turvin.[3] Päätuotteina olisivat vanadiinipentoksidi, ilmeniittirikaste ja rautapelletit. Kaivos tuottaisi vähäisessä määrin myös pyriittiä. Tuotanto aloitettaisiin avolouhoksella ja jatkettaisiin maanalaisena kaivoksena. Lisäksi yhtiö tutkii alueen useita satelliittimalmioita ja alueella tavattavien harvinaisien maametallien (REE) hyödyntämistä tulevaisuudessa. Kaivoksen tuotannon oli alun perin tarkoitus alkaa vuonna 2019, mutta hanke on viivästynyt vuodella parilla.

  1. Suomen kaivosteollisuus - Rautakaivokset Geologian tutkimuskeskus. Viitattu 23.10.2008.
  2. Sofia Kotilainen: Teollisuusneuvos Esko Mattila (1919–2002). Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). 3.9.2012. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 13.8.2013.
  3. Otanmäki Mine Oy Otanmäki Mine Oy. Viitattu 6.8.2016.
Tämä tekniikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.