Otnäsin kartano

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Otnäsin kartano
Otnäsin kartano vuonna 1956
Otnäsin kartano vuonna 1956
Sijainti Otaniemi
Espoo[1]
Koordinaatit 60°11′00.00″N, 24°49′35.00″E
Rakennustyyppi kartano
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla

Otnäsin kartano (ruots. Otnäs gård) sijaitsi nykyisen Otaniemen kaupunginosassa kaakkoisessa Espoossa. Sen päärakennus purettiin oppilaitosten tieltä 1960-luvulla.[2] Otnäsin historia liittyy osin myös Hagalundin kartanon historiaan.

Vuoden 1540 maakirjan mukaan Otaniemen kylä koostui kolmesta talosta. Ne sijaitsivat tiiviinä kokonaisuutena keskellä peltoja maaston korkeimmalla kohdalla. Vuonna 1577 tataarit hyökkäsivät Uudenmaan rannikolle ja polttivat muun muassa Otaniemen kylän, joka kuitenkin pysyi asuttuna. Talot yhdistettiin 1614–1630 kruunun tilaksi, joka sai säterivapauden 1664. Syntyi Otnäsin säterikartano, joka siirtyi yksityisomistukseen 1600-luvun lopussa. Tuolloin siitä tehtiin ratsutila. 1700-luvun alun levottomina aikoina Otnäsin kartano autioitui, mutta se asutettiin jälleen 1730-luvulla. Kartanon alue laajeni ja uusia torppia perustettiin. Vuonna 1810 niitä oli kahdeksan.[2]

Isonjaon myötä Otnäsin kartanon perijät jakoivat maat kahtia, jolloin Otnäsin länsipuolelle perustettiin Hagalundin kartano. 1860-luvun taitteessa kartanot liitettiin jälleen toisiinsa. Vuonna 1921 ne erotettiin uudelleen. Myöhemmin 1920-luvulla Otnäsin kartanon omistajat myivät tiluksensa kolmelle yksityishenkilölle, jotka perustivat Otnäs gård ab:n, jonka osake-enemmistö siirtyi pankin haltuun 1930-luvulla. Suomen valtio osti 1949 pankilta Otaniemen maita uutta kampusaluetta varten ja ensimmäiset koulurakennukset kohosivat 1950-luvun alussa. Otnäsin kartanon vanha päärakennus purettiin 1960-luvun alussa. Kartanosta on säilynyt näyttävä lehmuskuja, joka sijaitsee 2010-luvulla käyttöönotetun Aalto-yliopiston metroaseman tuntumassa.[2][3]

Otnäsin päärakennus oli puurakenteinen. Keskellä oli kaksi kerrosta ja päädyt olivat matalampia. Lehmuskujan varrella sijaitsi suurehkon maalaistalon kokoinen puinen piharakennus.[4]

Otnäsin kartanokokonaisuuteen kuului myös Kivimiehen laiturialue ja Furunäsin huvila.[2]

  1. Otnäsin kartanonpaikka Espoon opaskartalla
  2. a b c d Kivimiehen ranta Senaatti.fi. Viitattu 26.11.2020.
  3. 1800-luvulta oleva lehmuskuja määritteli jopa Aalto-yliopiston metroaseman laiturin paikan Ilta-Sanomat. Sanoma Oy. Viitattu 26.11.2020.
  4. Kadonnut Espoo: Otaniemen kartano hagerlund.net. Tony Hagerlund. Viitattu 26.11.2020.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]