Päävyöhykkeen komeetta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kuvaan on merkitty kiviplaneettojen ja Jupiterin radat (oranssilla) sekä pikkuplaneetat (eriväriset pienet pisteet). Asteroidivyöhykkeen kohteet on merkitty valkoisella.

Päävyöhykkeen komeetat tai asteroidivyöhykkeen komeetat ovat komeettamaista aktiivisuutta osoittavia jäisiä kappaleita, jotka kiertävät Aurinkoa Marsin ja Jupiterin välisellä pääasteroidivyöhykkeellä ja joiden radat ovat vyöhykkeen asteroideille tyypillisiä eli ympyrämäisiä, ja ratojen inklinaatio eli kaltevuus on pieni. Näiden taivaankappaleiden, joista ainakin osa luokitellaan sekä pikkuplaneetoiksi että komeetoiksi, uskotaan syntyneen asteroidivyöhykkeellä, eli ne eivät ole joutuneet radoillensa Aurinkokunnan ulko-osista. Poikkeuksena on kuitenkin P/2008 R1 (Garradd), jonka rata ei ole vakaa yli 20 miljoonan vuoden ajan. Tämä tarkoittaa, ettei P/Garradd ole todennäköisesti syntynyt nykyisillä sijoillaan, sillä sen radan ikä on paljon Aurinkokunnan noin 4,6 miljardin vuoden ikää lyhyempi.

Päävyöhykkeen komeetat saattavat olla Maan veden lähde, sillä tavallisten komeettojen veden koostumuksen on todettu eroavan Maan veden koostumuksesta. Päävyöhykkeen komeettojen lisäksi myös joissain aktiivisuutta osoittamattomissa asteroideissa, kuten Themiksessä, tiedetään olevan jäätä. Myös suurimmassa asteroidissa, kääpiöplaneetta Cereksessä, epäillään olevan paljon jäätä. 133P/Elst-Pizarro (7968 Elst-Pizarro) ja 176P/LINEAR (118401 LINEAR) kuuluvat Themiksen kanssa Themis-ryhmään, joka on syntynyt suuremman pikkuplaneetan hajotessa törmäyksen seurauksena noin 1,0–2,5 miljardia vuotta sitten.

P/2010 A2 (LINEAR) luokiteltiin aluksi päävyöhykkeen komeetaksi, mutta nykyään sen uskotaan olevan melko äskettäin tapahtunut kahden päävyöhykkeen asteroidin yhteentörmäys, joka on irrottanut ainetta selvinneestä kappaleesta. Myös 596 Scheilan komeettaa muistuttanut käyttäytyminen on todennäköisesti vain törmäyksen irrottamaa ainetta eikä Scheilakaan ole oikea päävyöhykkeen komeetta.

Päävyöhykkeen komeettoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[1] [2] [3]

  1. David Jewitt: The Active Asteroids .ess.ucla.edu. Viitattu 18.5.2023. (englanniksi)
  2. MPC Database Search Minor Planets Center. Viitattu 18.5.2023. (englanniksi)
  3. Small-Body Database Lookup JPL: Small-Body Database Lookup: NASA. Viitattu 18.5.2023. (englanniksi)