PNVD

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
PNVD-puolueen logo

Partij voor Naastenliefde, Vrijheid & Diversiteit (Lähimmäisenrakkauden, vapauden ja monimuotoisuuden puolue, lyhenne PNVD) oli alankomaalainen puolue. Virallisesti puolue perustettiin 31. toukokuuta 2006 ja lakkautettiin 2010. Puolueen perustajajäseninä olivat Marthijn Uittenbogaard (puheenjohtaja), Ad van den Berg (rahastonhoitaja) ja Norbert de Jonge (sihteeri). Perustajajäsenet ovat kaikki tunnustautuneet pedofiileiksi ja rahastonhoitaja van den Bergillä on myös takanaan tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä.[1][2][3] Puolue ei osallistunut maassaan yksiinkään vaaleihin,lähde? joten sillä ei ollut edustajia Hollannin parlamentissa tai muissa päättävissä elimissä. Voidakseen asettua ehdolle vuoden 2006 parlamenttivaaleissa puolueen olisi ehdokkaiden asettamisen lisäksi pitänyt saada allekirjoitukset vähintään 570 kannattajalta.[4]

PNVD-puolueen puolueohjelman mukaan sen tavoitteena oli maksimoida vapaus ja monimuotoisuus. Tavoitteina oli alentaa alaikäisyyden raja sukupuolisuhteissa ensin kuudestatoista kahteentoista ikävuoteen, ja myöhemmin poistaa suojaikäraja kokonaan. Puolueen ohjelmaan kuului myös sallia 12-vuotiaana uhkapelaaminen, mietojen huumeiden laillinen käyttö ja äänestäminen vaaleissa. Kovien huumeiden laillinen käyttöikäraja olisi puolueen tavoitteen mukaan 16 vuotta. Muita tavoitteita ovat muun muassa laillistaa lapsipornografia yksityiseen käyttöön, sallia eläimiin sekaantuminen myös jatkossa (Hollannissa sen kieltävä laki on vasta suunnitteilla), vapaus esiintyä alasti missä tahansa, ei-väkivaltaisten pornografisten ohjelmien esittäminen televisiossa mihin kellonaikaan tahansa, ilmaiset junamatkat sekä eläinten oikeuksien parantaminen.

Runsaasta julkisesta arvostelusta huolimatta alankomaalainen oikeusistuin totesi puolueen toiminnan olevan lainmukaista.

  1. de Jonge, Norbert: Touching Young Girls OK Magazine. 2003. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  2. Uittenbogaard, Martijn: Out of the Closet #2 OK Magazine. 2003. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  3. Court refuses to ban Dutch pedophile party Herald Tribune. 18.7.2006. Viitattu 5.9.2008. (englanniksi)
  4. "Intentieverklaring tekenen ondersteuningsverklaring PNVD (Arkistoitu – Internet Archive) (hollanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä politiikkaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.